tiistai 7. lokakuuta 2008

Lehtikaalikeitto ja pikainen sosekeitto

















Tein lopusta lehtikaalesta keiton. Tulos oli taas ehkä aasvistuksen liian luiru, mutta maistui kyllä muuten hyvältä. Ohje on mukaelma Maku-lehdestä. Kauramaito loppui kesken, joten jatkoin sitä vähän vedellä. Keiton lisäksi söin pari rieskapalaa päällystettynä Tartexilla, tammenlehtisalaatilla ja kurkulla.

1 sipuli

noin 100 g lehtikaalta

loraus rypsiöljyä

2-3 rkl vehnäjauhoja

noin 4 dl kauramaitoa

noin 1 dl vettä

vajaa 1 dl kaurakermaa

tilkkanen(1 tl) omenaviinietikkaa

ruususuolaa, valkopippuria, cayannepippuria

Hienonna sipuli ja lehtikaali, kuullota öljyssä. Sekoita joukkoon jauhot ja lisää nesteet. Keittele noin 10 min. Soseuta ja mausta.








Äiti tuli myöhään kotiin ja, totta kai, kamalan nälkäisenä. Mie tein sille pikapikaa hyvin pikapikakasvissosekeiton kasvissuikaleista, kasvisliemestä ja pippurituorejuustosta, mausteina basilika ja Seltin-yrttisuola. Se oli aivan onnessaan, kun vielä väänsin lautasen vierelle pari voikkaria omatekoisesta ruislimpusta. Toisia on kiva ilahduttaa hyvällä ruoalla, itellekki tulee niin hyvä mieli.

Ei kommentteja: