sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Huopatossutehtaalla

Onpas ollut blogirintamalla hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Opiskelu- ja tutkimushommat ovat kuormittaneet kuluneen kuukauden aikana sen verran tiukasti, ettei ole juuri jäänyt aikaa ylenmääräisiin kokkailuihin tai ainakaan niistä raportoimiseen. Suurimmat kulinaristiset tuotokseni lienevät olleet "nyhjäsetyhjästäöverivappubrunssi" ja kokousviikonlopun tarjottavat 25 hlölle, joista molemmat onnistuivat mainiosti. Kuvailuun ei kapasiteetti ei riittänyt, joten eipä niistä sen enempää.

Viime kuun puolella tulin myös käyneeksi Helsingissä Suolassa aterioimassa ystäväni kanssa ja tämä osoittautuikin oikein herkuksi kokemukseksi. Ideana oli ottaa aterian pohjalle jonkinlaiset pyörykä (lammas, ankka tai kasvis) ja ne sai ottaa joko burgerin väliin tai lisukkeiden kanssa. Valitsin annokseeni kasvispyörykät, coleslawn ja sokeriherne-pekonisalaatin. Oli ihan valtavan hyvää! Maistoin kaverilta lammaspyörykkää herne-minttutahnan kera, eikä senkään voi väittää kovin huonoa olleen.





Tällä hetkellä luen kotopuolessa  neurologian tenttiin ja piristin urakkaa herkkuaamiaisella, jogurttiannos kaikilla hökheillä ja kannullinen taiwanlaista oolongia. Kyllä elämä vielä voittaa!





Mieltä kohottava jogurttiannos

2 dl turkkilaista jogurttia (tykkään kevyemmästä, 3,5% versiosta)
1 dl puolukoita
1-2 rkl kuivattuja mustikoita
2 kuivattua aprikoosia
1 kuivattu viikuna
2 rkl marcona-manteleita
1 rkl pekaanipähkinöitä
2 rkl auringonkukansiemeniä
1 rkl hunajaa

Kasaa kulhoon puolukat, jogurtti, pilkotut kuivahedelmät ja pähkinät. Valuta päälle hunaja, koe valaistuminen siemaillessasi oolongia. (Haudutin neljännen kerran samoista teelehdistä, nyt oli ehkä parasta!)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Mitä tehdä säkillisestä pinaattia?

Ostin viikonloppuna marketista hervottoman kokoisen varttikilon säkin pinaattia. Halpaa oli ja pinaatti on niin hyvääkin, mutta kaksi päivää myöhemmin hiljalleen nahistuvat pinaatin lehdet huusivat nälkään nääntymäisillään olevalle Helmille "TEE JOTAIN".
Mutta argh, ei nälkäkuoleman partaalla jaksa kikkailla pinaatti-vuohenjuustolasagnea, pinaatti-perunapaistosta, pinaattikeittoa tai juuri mitään pinaatti-muutakaan! Paitsi ehkä jotain pinaatti-hyrskynmyrskyä, joka valmistuu pannulla noin kahdessa ja puolessa minuutissa. Bingo!

Vähän hirvitti tyhjentää koko 250 g pinaatinlehtiä paistinpannulle kooksöljyn kanssa, mutta kummasti pikku lämmittely supisti läjän tilavuutta. Sekaan vielä vähän puolitettuja kirsikkatomaatteja ja auringonkukansiemeniä, suolaa, pippuria ja sitruunamehua, niin avot! Lautaselle mukaan savusiikaa, nokare ranskankermaa ja ruisleipää.

Elän taas.




Pinaatti-hyrskynmyrskyn kahdessa ja puolessa minuutissa

ronskisti kylmäpuristettua kookosöljyä (noin 2 rkl)
250 g pinaattia
250 g kirsikkatomaatteja
2-3 rkl auringonkukansiemeniä
1 rkl sitruunamehua
suolaa, mustapippuria


Kuumenna kookosöljy, heitä huuhdellut ja valutetut pinaatinlehdet pannulle. Lisää myös puolitetut kirsikkatomaatit ja siemenet, kun pinaatista on haihtunut nestettä ja pannulle taas mahtuu... Mausta lopuksi sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla oman maun mukaan.



Ilta-aurinko heijastuu kivasti naapuritalon ikkunoista minunkin ilokseni.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Liikaa juustoa?

Jostain syystä jääkaappiini on kertynyt ihan hillitön määrä juustoa. On kermajuustoa, fetajuustoa, emmentalia, vuohen goudaa, fetajuustoa, juustoraastetta, vuoristojuustoa... Että kyllä juu-juu-juustoista löytyy!

Kriteerini lauantain brunssiviemistäni varten oli siis, että sen tulee sisältää juustoa. Tämmöistä sitten syntyi, Pirkan reseptin inspiroimana. Hyvin suositeltava resepti!



 Juustosarvet

2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 1/2 dl spelttijauhoja
1 tl suolaa
200 g voita
50 g hiivaa (ois varmaan vähempikin riittänyt)
2 1/2 dl maitoa
200 g juustoraastetta

Voiteluun:
kananmuna

Pinnalle:
seesaminsiemeniä

Sekoita jauhot ja suola keskenään. Nypi pieneksi kuutioidun voin kanssa murumaiseksi seokseksi. Liuota hiiva lämpimään maitoon ja sekoita muruseoksen kanssa taikinaksi.
Kauli levyksi (paksuus noin 1 cm), ota siitä taikinapyörällä kolmioita. Ripottele juustoraaste kolmioille ja rullaa ne kolmioiksi. Anna kohota liinan alla. Voitele ennen paistoa munalla ja ripota pintaan seesaminsiemeniä. Paista 225 asteessa noin 10 min.








Lisäksi tarjolla oli rucola-briesalaattia, jogurttiannokset ja pähkinäpiirasta kermarahkalla. Oooh.




maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vain minulle?

Heräsin, venyttelin. Laitoin pyykit pyörimään, vein petivaatteet virkistymään parvekkeelle. Tutkin basilikan taimia ja tervehdin persiljaani.
Ah, vapaa-aamu.

Päätin panostaa aamupalaani. Laitoin sen rakkaudella ja katoin pöytään, ihan vain itseäni varten.
Se oli kivaa.



Herkkuleivät

hyvää ruisleipää (esim. Meriläisen ruispalat: ruisjauho, vesi, suola)
avokadoa
vuohen goudaa
kurkkua, paprikaa, persiljaa

Muussattu avokado leivän päälle, sitten goudasiivut ja raikkaita vihanneksia koristukseksi.
Nammm!


Mansikka-greippismoothie

1/2 dl porkkanamehua
3/4 dl greippitäysmehua
1-2 dl mansikoita
1 dl soijajogurttia
palanen inkivääriä hienonnettuna

Sekoita ainekset sauvasekoittimella tai blenderillä.


Juomasuositus: vihreä tee: talon sekoitus (appelsiini-vanilja)

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Jyväskylän brunssi







Ei ollut huono brunssi, ei.
(Ja vaikka kuva näyttää hieman varjoisalta, niin tilanne oli oikeasti Hyvin Valoisa.)










Shakshukaa ja lammasmakkaroita.




M-i-e-l-e-t-ö-n-t-ä siemenleipää ja kylmäsavulohta.




Aurinkosmoothieta.


Aurinkosmoothie (2-3 annosta)

1 dl porkkanamehua
1 mango
1 1/2 appelsiinia
1/2 prk kookosmaitoa
pienen peukalon kokoinen pala (...) inkivääriä raastetettuna


Aikuista kahvijuustokakkua pääsiäis-twistillä.




lauantai 30. maaliskuuta 2013

Hernehiä vol 1


Kuva-arkistojen aarteita. En oikein tarkkaan muista, miten valmistusprosessi meni, mutta muistan, että hyvää oli! Olen alkanut muutenkin käyttämään keitettyjä ruokaherneitä aikaisempaa enemmän. Niistä on muuhunkin kuin hernekeitoksi! Yritän muistaa kuvata jotain muita esimerkkiruokia, toivottavasti joku edes innostuisi laajentamaan tämän kotimaisen kasviproteiinin lähteen käyttöä!


Herne-suppisohratto

rypsiöljyä
valkosipulia
punasipulia
kuivattuja ja liotettuja (n. 20 min) suppilovahveroita
ohrasuurimoita
vettä
suolaa, yrttiseosta
kurkumaa
keitettyjä herneitä
auringonkukansiemeniä

Kuullota isossa, laakeassa pannussa hienonnetut sipulit, lisää sienet ja ohrasuurimot ja jatka kuullottelua hetki. Lisää sitten vettä, suolaa ja haluamaasi yrttimaustetta. Anna porista kannen alla hiljalleen 20-25 min. Lisää sitten kurkuma, herneet ja auringonkukansiemenet, anna hautua 5-10 min ja tarkasta lopuksi maku.
Tarjoile sellaisenaan tai ranskankerman/valutetun soijajogurtin kera. 

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mango-suklaaraakalainen



Tälläista ex tempore –kakkua tällä kertaa iltapäivän kahvi-/teevieraille. Pelkäsin, että tulee ihan susi kakku, mutta tulikin oikein hyvä kakku! ”Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku” –loitsu varmasti pelasti tilanteen.


Mango-suklaakakku

Pohja:
2 ½ dl marcona-manteleita
1 ½ dl taateleita
2 rkl chia-siemeniä
+ vettä liotukseen
2 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus ruususuolaa

Täyte:
4 dl cashewpähkinöitä + vettä liotukseen
½ dl kaakaomassaa
¼ - ½ dl agave-siirappia
1 rkl lucumaa
1 tl vaniljajauhetta
½ mango

Koristeluun:
½ mango
1 granaattiomena
kookoshiutaleita

Laita yhteen astiaan likoamaan mantelit, taatelit ja chiat pohjaa varten, toiseen cashewit täytettä varten. Anna liota ainakin neljä tuntia.
Sekoita pohjan ainekset ja hieman liotus vettä sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Painele leivinpaperoituun irtopohjavuokaan.
Sulata kaakaomassa vesihauteessa. Sekoita cashewit ja liotusvettä joko tehokkaalla sauvasekoittimella tai blenderillä sileäksi. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku, käytä makeuttamiseen agavea mieluisa määrä. Kaada vuokaan pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti.
Koristele mangoviipaleilla, granaattiomenan siemenillä ja kookoshiutaleilla.