maanantai 12. tammikuuta 2009

Spelttihelmiä ja soija-kasvispannua

Ensimmäistä kertaa kokeilin soijapaloja ja yllätyin iloisesti, olivat tosi maistuvia. Muistutti aika paljon broiskun lihaa ja menisikin kyllä aivan täydestä. Soija-kasvispannu on muokattu Marianne Kiskolan Papu, porkkana ja hillopulla -kirjan ohjeesta. Alkuperäis versio, ruskajuhlan pata talkooväelle, jäi heti sen nähtyäni kukkumaan mieleeni ihanan runsaan aineslistan takia.
Soijan keitinliemessä käytettiin kirjan reseptissä kuivattuja chilejä, mutta en löytänyt niitä kaupasta, joten sovelsin jotain omiani.


Soija-kasvispannu (3-4 annosta)

2 dl soijapaloja

4 dl vettä

3 aurinkokuivattua tomaattia (siis ihan kuivaa, ei liemessä)

5 mustapippuria

1 tl basilikaa

1 tl kasvisliemijauhetta

½ dl maapähkinöitä

1 sipuli

4 valkosipulinkynttä

1-2 rkl rypsiöljyä

2 porkkanaa

1 palsternakka

1 prk kanttarelleja (kalliita, mutta hyviä, alkuperäisessä 200 g tuoreita sieniä)

3/4 paprika (aika iso, loput salaattiin)

½ parsakaali

yht. noin 2 dl kookosmaitoa ja soijakermaa

1½ tl currya

3/4 tl chiliä

1 tl paprikaa

1½ tl mustapippuria

1 tl kurkumaa

1½ tl yrttisuolaa (maustemitat taas sinnepäin)

Keitä soijapaloja mausteliemessä (kasvisliemi, basilika, tomaatit, pippurit) noin 10 min. Kaada vesi pois. Paista soijapaloja, pähkinöitä, sipuleita, porkkanaa ja palsternakkaa öljyssä noin 10 min. Lisää valutetut sienet ja pilko sillä aikaa paprika ja parsakaali mieleisiksesi ja lisää nekin pannuun.


Mausta, lisää kookosmaito ja soijakerma ja anna hautua noin 10 min.

Lisänä siis keitettyä spelttiä ja kaalisalaatti kaalisuikaleista, ananasmurskasta ja paprikasta. Sekaan vähän vihreää (pakaste)persiljasta. Kerrassaa herkullista ruokaa!

4 kommenttia:

Villikissa kirjoitti...

Tuo soija-kasvispannu kuulostaa tosi maukkaalta.Minulla ei ole nuita soijasuikaleita kotona, voikohan sen tehdä myös soijarouheesta, niitä löytyy minulta aina.
Olen joskus kokeillut tehdä jotain noista soijasuikaleista, suoraan sanottuna niistä tuli aivan kauheita, siitä varmaankin johtuu, etten ole enään niitä ostanut vaan suosin enemmän tuota rouhetta.Vika oli varmaankin tuossa maustamisessa.Muistelen, että ne oli myös aika sitkeitä, ei meinannut millään saada palasta haukattua.Pitäisikö liottaa kauemmin vai missä lienee vika.

Helmi kirjoitti...

Hassu juttu, koska nämä soijapalat ei kyllä sitkeitä olleet nähneetkään, vaikka en niitä edes erikseen liottanut. Ehkä liotitkin niitä liikaa..? Täytyy kyllä todeta, että minulla ei ole harmainta haisua, sanotaan, että kiisseli(eräs Kymppitonnista elämään jäänyt lausahdus, legenda minun ja siskoni piireissä). En ole valitettavasti (vielä) mikään kovin suuri soijaekspertti, mutta tämä kokemus kyllä rohkaisee jatkamaan. Voisihan sitä rouhettakin tietenkin kokeilla, se ei vain ole yhtä hyvää kuin tämä. Lähetänkö sulle postissa tätä, sitä on vielä vähän jäljellä nimittäin. Pääsisit hyvien soijapalojen makuun. :---D

Villikissa kirjoitti...

Mistä oot ostanut ne soijapalat?Voisin käydä ostamassa niitä samasta paikasta, niin saisit pitää ne loput itselläsi=D
Täällä on ainakin sellainen liike kuin Punnitse&Säästä, muistaakseni siellä oon nähny niitä, mutten ole uskaltanut ostaa.

Helmi kirjoitti...

Tongin ne siskon kaapin uumenista, kun se sanoi, ettei tarvi niitä... :D Oli mulla omien ostoksien jäljiltäki niitä, kaikki taitaa olla Soyapetit-merkkisiä, tai ainaki jotain sinne päin. Punnitse ja Säästästä varmaan löytyy, ja löytyy kyllä paljon muutakin. Suosittelen lämpimästi piipahtamista.