tiistai 20. tammikuuta 2009

Kouluruoasta

Pakko angstata vähän meidän kouluruoasta. Kasvisruoka on nimittäin aika surkeaa tasoa Tornion kaupungin koululaitoksissa. Sapuska koostuu pääasiassa pakastekasviksista, yleensä amerikan kasviksista tai kasvissuikaleista, lisäkkeenä sitten pottuja tai riisiä, samaa kuin sekasyöjillä. Joskus kerran tai pari kuussa on kasvispihvejä/-pyöryköitä, jos niitä on vielä jäljellä, kun sekasyöjät pistelevät niitä surutta, mikäli mieli tekee. Pakastekasviksista tehdään siis kastikkeita, laatikoita, keittoja tai sitten ne vain höyrytetään. Parhaina päivinä ruokana on parsakaalta ja porkkanaa, pottumuusia ja salaattia. Sekasyöjillä on silloin yleensä lihapullia tai -pihvejä ja heille on lisäkkeenä myös höyrykasviksia. Meille ei siis ole varsinaisesti mitään. Kyllä mie niillä mahani täyteen saan, mutta onko se sitten kovin monipuolista, onkin asia erikseen.
Meillä oli tässä vasta kouluruokakysely ja emäntä kommentoi mulle siitä tänään. Argumentoin mm. että kouluruoka voi olla joillekin päivän ainoa lämmin ateria ja nykyisen laatuisena sillä ei kovin pitkälle pötkitä. Emäntä sanoin kutakuinkin, että sehän ei sitten heidän ongelmansa ole. Valittelin myös ruoan yksipuolisuutta ja proteiinien puutetta sekä toivoin ravitsevampaa ruokaa kasvisruokailijoille. Tähän sain vastaukseksi, että ruoka sisältää usein juustoa, jossa on proteiineja. Meinasin päästä ruman äänen, mutta siinä ruokajonossa ollessani kokosin itseni, pidin suuni supussa ja hilasin itseni pöytään amerikankasvisvuokani kanssa. Juustoa, voi hyvänen aika sentään. En jaksanut edes huomauttaa, että syön vegaaniruokaa, jonka vegaanisuutta kyllä vahvasti epäilen. Keittäjät eivät taida aivan tietää, millainen on vegaaninen ruokavalio, koska ruoka on oikeastaan vain maidotonta. Tuo juustot proteiinien lähteenä on kyllä omalla tavallaan huippuhilpeä juttu... Ei vain niiden puolesta kamalasti naurata, jotka jatkavat kasvisruoan syöntiä koulullamme. Vegaaniruoan syöjät taitavat loppua, kun abit lähtevät, sillä tietääkseni vain minä ja yksi kaverimme olemme sitä syöneet.

Rahahan on varmaan aika iso ongelma Tornion kaupungissa, mutta luulisi, ettei papujen, soijarouheen, linssien tai muun vastaavan lisääminen olisi niin älytön investointi. Kyllä se ainakin vähemmän maksaa kuin liha! Liha on nykyään niin kallista, samoin maitotuotteet, että kasvissyöjien luulisi tulevan paljon halvemmaksi.

Viimeisenä tekonani torniolaisen koulujärjestelmän jäsenenä olen kuitenkin aikonut nousta barrikadeille asiani kanssa. Ajattelin ensialkuun tilata vegaaniliitolta esitteen kasvisruoasta kouluissa ja viedä sen keittiölle hyvässä hengessä. Katsotaas, mitä tapahtuu...

3 kommenttia:

annika kirjoitti...

Kuulostaa karmealta. Meillä oli vähän samantapainen tilanne lukiossa, mutta oli sentään pihvejä vähän useammin. Nykyään en kyllä enää tyytyisi siihen ruokaan mitä silloin sain, koska silloin en tiedostanut niin hyvin proteiinien saannin tärkeyttä.

Nyt yliopistolla ongelmana on lähinnä se, että ne tunkevat jokaiseen ruokaan mausteeksi natriumglutamaattia sisältävää arominvahvennetta ja kasvisliemikuutioita. Yök! Syön siis aika harvoin siellä. Käytyäni pitkällisen proteiinitaiston ne ovat kyllä alkaneet laittaa tofua, papuja ja soijasuikaleita ruokiin, mikä on kyllä tosi hyvä juttu! Jos jaksaisin vielä, voisin alkaa naputtaa natriumglutamaatistakin, mutta toisaalta en haluaisi olla kiusankappale.

Helmi kirjoitti...

Natriumglutamaatista luopumista on varmaan aika turha toivoa suurtalouskeittiöissä. Melkein kaikki liemitiivisteet ja valmisruoat varmaan sisältää sitä. Paitsi nyt tietty luomut, mutta ne on varmaan liian hintavia siihen tarkoitukseen. Toivottavasti se vegaaniliiton matskupaketti tulis äkkiä, että pääsis hoitaan asiaa.

Helmi kirjoitti...

Niin, ja on kyllä mullaki vähän semmonen olo, että ei haluttais valittaa, kun kerran ilmaista ruokaa saa. Mutta mutta... Tätä asiaa ei vain voi oikein jättää hoitamatta. Jos kaikki on aina vain hiljaa, niin mitä siitä muka tulee? Minä vaan kysyn...