tiistai 4. marraskuuta 2008

Sunnuntaisessio

Taas makeita leipomuksia äitille ja isille...



Omenapiirakka (pohja ja muruseos Kotilieden kirjasta)

2 munaa

2 dl sokeria

2 dl piimää

1½ dl juoksevaa margariinia

4 dl vehnäjauhoja

1 tl soodaa


Muruseos:

1 dl fariinisokeria

1 dl juoksevaa margariinia

2 dl kauraleseitä (laitoin osan hiutaleita)

Kirjan toimintaohjeet taikinan kanssa kaikessa yksinkertaisuudessaan: Sekoita kaikki aineet keskenään. Itse vatkasin ensin munat ja sokrun vaahdoksi, sitten rasva ja piimä, sekä jauhot+sooda siivilän läpi. Kaadetaan uunipannulle ja päälle levitettään omenasiivuja, joihin sekoitettu sitruunamehua, ja kanelia. Sekoita muruseoksen aineet ja ripottele pinnalle. Paista 200 asteessa noin 40 min.


Sitten tottakai pullaa: ihan peruskamaa eli kaneli- ja voipullia.




Laitoin yötä vasten puuron kuumaan leivinuuniin. Tällä kertaa kokeilussa oli spelttirouhepuuro. Muuten ihan kiva, mutta jostain syystä tästä tuli aivan järkyttävän suolaista. Tuli kai epähuomiossa laitettua kahet suolat tai muuta vastaavaa, en keksi muuta järjellistä selitystä. Annoksenkin ehdin kasata ja pettymys oli kieltämättä suuri. Eipä hätää, pelastin puuron äitin käsistä (, joka suunnitteli sen hävittämistä) ja upotin sen sämpylätaikinaan, kun uunikin kerran oli lämmin. Siihen olikin hyvä upottaa erilaisia jauhojen jämiä(ohraa, hiivaleipää ja spelttiä).


Spelttirouhepuuro


2½ dl spelttirouhetta


1 l vettä


1 tl (?) suolaa


Kypsennä leivinuunissa tai 180 asteessa noin 3 tuntia.




En sitten tehnytkään hamppuvoita, vaan lykkäsin uuniin lopuksi muutaman porkkanan ja valkosipulinkynnen sekä punasipulin pilkottuina kera välimeren mausteöljyn, suolan, pippurin ja rakuunan.


Pehmeät kasvikset sitten surautin sauvalla, ja kas, tuloksena oli erittäin herkullinen levite. Herkkua sämpylän päällä kera tehokäytössä olevan aurinkodukkahin. Suosittelen kokeilemaan, kun kaipaa vaihtelua leivän päälle. (Kuva on taas vähän hämärä, ihan kirjaimellisestikin...)


Ei kommentteja: