tiistai 25. marraskuuta 2008

Hunajainen pellavansiemenleipä ja chilillä terästetty kukkakaalikeitto

Tämän tyylistä leipää tein joskus aikoja sitten Pirkan ohjeella ja se on jäänyt kestosuosikiksi, joskin olen vähän muokkaillut ohjetta omaan makuun sopivammaksi. Tämänkertainen oli tähän mennessä paras, ja niinhän sen kuuluu mennäkin.



Hunajainen pellavansiemenleipä (3 leipää)

4 dl vettä

1½ dl turkkilaista jogurttia

1 pss kuivahiivaa tai ½ palaa tuoretta

2 tl suolaa

2 reilua rkl (tyrni)hunajaa

½ dl pellavansiemeniä

2 dl kaurahiutaleita

n. 2 dl puolikarkeita spelttijauhoja

n. 2 dl täysjyvävehnäjauhoja

vehnäjauhoja
n. ½ dl rypsiöljyä

Lämmitä vesi ja jogurtti, liuota hiiva ja lisää suola, hunaja, siemenet ja hiutaleet. Vaivaa mukaan jauhot ja lisää loppuvaiheessa öljy. Kohoto vähän reilu 30 min. Taputtele taikina levyksi leivinpaperoidulle pellille ja jaa levy kolmeen osaan. Erottele osia hieman toisistaan ja pistele leivät haarukalla. Kohota noin 30 min ja paista puolisen tuntia 200 asteessa.


Leivän kaveriksi halutti keittoa ja jääkaapissa oli vielä halvennuskukkakaalta, joten otin sen pääraaka-aineeksi. Jostain tosi syvältä jääkaapin syövereistä löytyi myös sulatejuustoa, jossa on ylihuomenna päiväys. Veikkaisin, että se on ostettu joskus kesällä... Sitä sitten vain käyttelemään.
Eka maistamani keittolusikallinen maistui ihan kummalta, mutta sitten sain mausta kiinni ja tämä olikin oikein hyvää. Se oli varmaan chili, joka ensin niin kovasti järkytti makuhermojani. Ilman chiliä tämä onkin varmaan oikein mieto soppa.


Chilillä terästetty kukkakaalikeitto (3:lle)

1 iso sipuli

1 punainen chili
oliiviöljyä

2 perunaa

1 pienehkö kukkakaali

n. ½ l vettä

1 kukkurallinen tl kasvisliemijauhetta

½ omena

n. 50 g ruohosipulisulatejuustoa

ripaus cayannepippuria

Kuullota sipulisilppu, hienonnettu chili, perunakuutiot ja pienitty kukkakaali oliiviöljyssä, noin 5 min. Lisää sitten (kiehuva) vesi ja kasvisliemijauhe. Anna kiehua vajaa puoli tuntia, lisää loppuvaiheessa omenan palaset. Soseuta keitto ja lisää sulatejuusto sekä ripaus cayannepippuria.

Ei kommentteja: