tiistai 9. joulukuuta 2008

Mausteinen bataattilaatikko

Joulupöytä on meillä suhteellisen pyhä tarjoilujen suhteen; perusjuttuja ei pahemmin korvata uusilla erikoisuuksilla, kuten varmaan on suurimmassa osassa Suomen kodeista. Uusia joulureseptejä kuitenkin on pilvinpimein, siispä ajattelin aloittaa jouluruokien syömisen heti joulukuun alusta. Uusia juttuja voin kokeilla näin etukäteen ja joulupöytä säilyy häpäisemättömänä.
Makun 'vuoden kotikokkaaja' -kisan finaalireseptien kokeilu jatkui tällä kertaa bataattilaatikon muodossa. Ohje on turenkilaisen Sari Purhosen. Osui ja upposi. Jos ei ole ennen bataattia syönyt, tämä on loisto-ohje sen kokeiluun. Bataatin samettinen pehmeys yhdistettynä jouluisiin mausteisiin, neilikkaan, kardemummaan ja siirappiin, on herkullinen yhdistelmä. Tein laatikon jo eilen lämmittäessäni leivinuunia, koska arvelin tämän olevan niitä ruokia, jotka paranevat lämmitettäessä. Vaikea sanoa, kävikö niin, kun eilen en syönyt, mutta tänään laatikko oli ainakin kerrassaan ihanaa.



Mausteinen bataattilaatikko (6-8 annosta)

n. 1½ kg bataattia
1 l vettä
1 rkl merisuolaa
2½ dl ruokakermaa (laitoin soijakermaa)
50 g joululimpun murusia
½-1 tl jauhettua kardemummaa
½ tl jauhettua neilikkaa
2 sipulia
1 rkl rypsiöljyä
1 muna (tulee varmasti hyvä ilmankin, kun käyttää vähemmän bataattien lientä)
5 dl bataattien keitinlientä (käytin kyllä reilusti vähemmän, 1-2 dl)
½ dl siirappia
½-1 tl suolaa

Pinnalle
korppujauhoja
voinokareita (skippasin)

Keitä paloitellut, kuoritut bataatit suolavedessä noin 20 min. Ota liemi talteen. Sekoita kermaan leivänmurut, kardemumma ja neilikka. Kuullota hienonnettu sipuli öljyssä. (Jos en muuten tarvi levyä, on tapanani "kuullottaa" sipuli mikrossa; sekaan vähän öljyä ja puoliteholla noin minuutti, sopivan ajan kyllä löytää itse.) Soseuta bataatit, lisää joukkoon kermaseos ja sipuli. Soseuta aivan sileäksi. Jäähdytä bataattiseos kädenlämpöiseksi ja lisää siihen muna, keitinliemi, siirappi ja suola. Kaada seos voideltuun uunivuokaan(unohdin voidella, mutta eipä siitä haittaa ollut). Kypsennä kannen alla tunti 170 asteessa ja vielä puoli tuntia ilman kantta. Voit halutessasi ripotella pinnalle korppujauhoja ja voinokareita ja kuorruttaa laatikon lopuksi 200 asteessa. (Laitoin korppujauhot epähuomiossa ihan aluksi, mutta ei sekään aiheuttanut harmia.)

Viime aikoina jo mainitsemanikin termi 'superruoka' tuntuu edelleen pyärivän mielessäni jostain kumman syystä. Nyt kysynkin teiltä, hyvät lukijat, mikä on teidän parasta superruokaanne. Mitään erityisiä kriteereitä en aseta sille, mitä ajatus superruoasta sisältää. Sen täytyy kuitenkin olla erityisen mieleistä ja hyvää oloa tuottavaa sapuskaa.
Itselleni SSS eli Se Suuri Superruoka on ehdottomasti, niin epäilyttävältä kuin se kuullostaakin, kylmä puuro. Päälle vielä marjoja ja herkkuhetkinä maustamatonta soijajogurttia, eli tuttavallisesti yofua, niin voila, herkku on valmis. Voi olla, että tämä ei ihan kaikille uppoa, mutta meikäläiseen annos uppoaa kuin hohtimet kaivoon (kiitos isi havainnollistavasta vertauksesta).

3 kommenttia:

Emmy kirjoitti...

Mulle ehdoton superruoka on isoista (luomu)kaurahiutaleista keitetty puuro (Reilun kaupan) kanelin, marjojen, manteli- tai pähkinärouheen ja raejuuston kanssa. Tuon yhdistelmän syömisestä tulee aina hyvä mieli ja olo, ja se sisältääkin kaikkea (hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja, vitamiineja + antioksidantteja, rasvahappoja, proteiinia), mitä aktiiviliikkuja saattaa annokseltaan toivoa.

Helmi kirjoitti...

Raejuustoa ehkä vähän vierastan puuron päällä, mutta kanelia ja mantelirouhetta kokeilen kyllä heti huomenaamulla puuroni päälle! Juuri tällaisia ideoita toivoin salaa pienessä mielessäni.

Luomulaakson Maria kirjoitti...

Bataattia!!! Taitaa olla yksi mun lempiherkuista! Meillä ei vaan muut oikein siitä tykkää... Ehkäpä mun täytyy kuitenkin kokeilla tuota reseptiä ja syödä koko laatikko itse! :-)

Ja kylmä puuro on muuten tosi herkkua!