tiistai 30. joulukuuta 2008

Kinkkupiirakka

Viime yönä halutti leipoa -> tein kinkun lopusta kinkkupiirakkaa mukaillen leikekirjaani napattua reseptiä. Tähän saakin hyvin upotettua erinäköisiä jämiä jääkaapin kätköistä, ja leivinuunikin oli vielä sopivan lämmin. Turhan kinkkuista minun makuun, mutta äiti ja isi iski kiinni kuin sika limppuun. (Olikohan tämä nyt aivan sovelias vertaus tässä kohdin..) Mustat pisteet piirakan pinnalla on sitten tuhkaa; vähän sotkin uunin kanssa...


Kinkkupiirakka (1 iso tai 2 pienempää)


Pohja

2 dl vettä

25 g hiivaa

½ tl suolaa

½ dl öljyä

5-6 dl puolikarkeita spelttijauhoja (Birkkala)

Täyte

200-300 g joulukinkun jämiä

1 sipuli

1½ paprikaa

200 g maissia

pala (50-80 g) sinihomejuustoa

persiljaa ja ruohosipulia

pieni kourallinen saksan- ja pekaanipähkinöitä

n. 2 dl turkkilaista jogurttia

n. 1 dl soijakermaa

3 munaa

½ tl suolaa
n. ½ tl pippurisekoitusta

Liuota hiiva veteen, lisää suola, alusta jauhot, lisää loppuvaiheessa öljy ja alusta kiinteäksi. Kohota kaksinkertaiseksi. Hienonna sipuli ja sinihomejuusto, pilko paprika ja rouhi pähkinät, hienonna yrtit. Sekoita täytteen ainekset keskenään, mutta sekoita jogurtti, kerma, munat, suola ja pippuri erillään. Kauli kohonnut taikina ohueksi ja painele voideltuun vuokaan. Anna kohota hetki (5-10 min). Pistele pohja ja levitä päälle kinkku-kasvisseos.
Kaada sitten päälle "munajogurttikerma". Paista 200 asteessa noin 45 min.


Täytyy sanoa noista puolikarkeista spelttijauhoista sen verran, että Birkkalan jauhot ovat minusta SunSpeltiä paljon parempi vaihtoehto. SunSpelt sisältää nimittäin kuitua vaivaiset 3,2%, kun taas Birkkalassa taitaa olla 10%. En ole nyt aivan pilkulleen varma noista luvuista, mutta tuota luokkaa kumminkin ovat.

Ei kommentteja: