maanantai 8. joulukuuta 2008

Ateriointia pitkän kaavan mukaan

Tässä siis eilinen, mielestäni hyvin onnistunut, pitkän kaavan illallinen. Kaikki oli hyvää ja kaikille maistui.

Menu

-sosekeitto savuporolla

-saariston joululimppu

-rapea leipäjuusto-omenasalaatti

-peruna-palsternakkasose

-uunilohi tillipestolla

-hollandaisekastike

-etikkapunajuuret

-juomina katajakalja ja maito

-puolukkaleivos ja kahvi/tee


Sosekeitto savuporolla

1 palsternakka

pala juuriselleriä

3 pientä porkkanaa

3 maa-artisokkaa

2 pientä purjoa

2 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä

timjamia, suolaa, mustapippuria

n. 8 dl vettä

1/3 pkt Koskenlaskijaa

n. 50 g savuporoa

Paloittele juurekset(ei purjoja) ja laita uunipellille. Sekoita joukkoon loraus öljyä ja mausteita. Kypsennä 175 asteessa noin tunti, lisää purjot puolivälissä. Soseuta juurekset ja lisää vettä haluamasi verran. Lisää Koskenlaskija ja hienonnettu poro. Kiehauta ja sekoittele, kunnes juusto sulaa. Tarkista maku.


Saariston joululimppu (kirjasta Tunnelmallinen joulu)

1 dl siirappia

1 dl vettä

1 rkl pomeranssia

½ rkl kuminaa

½ rkl murskattua katajanmarjaa

50 g öljyä

5 dl piimää

50 g hiivaa

2 tl suolaa

n. 8 dl ruisjauhoja

n. 8 dl hiivaleipäjauhoja

voiteluun siirappivettä

Kiehauta siirappi ja mausteet, jäähdytä haaleaksi. Lämmitä piimä ja liuota hiiva. Sekoita joukkoon siirappiseos. Vaivaa jauhot taikinaan, lisää lopuksi öljy ja suola. Kohota kaksinkertaiseksi. Leivo 2-3 limppua ja kohota. Paista 200 asteessa reilu 30 min. Voitele pari kertaa siirappivedellä(1:1).

Rapea leipäjuusto-omenasalaatti

salaatinlehtiä (tammenlehvä ja lollo-rosso)

2 dl kaurahiutaleita

½ dl hunajaa

omenaa
sitruunamehua

leipäjuustokuutioita

n. 1½ rkl oliiviöljyä
n. 1½ rkl hunajaomenaviinetikkaa

mustapippuria

Sekoita kaurahiutaleet ja hunaja, paahda 200 asteisessa uunissa (tai pannulla), sekoittele välillä. Asettele lautaselle ensin revittyjä salaatinlehtiä, päälle ohuita omenalohkoja(, jotka valeltu sitruunamehulla) ja leipäjuustokuutioita. Ripottele päälle paahdettuja kaurahiutaleita ja pirskottele lopuksi kastiketta.


Peruna-palsternakkasose

12-15 perunaa
1 iso palsternakka

1 sipuli

1-2 dl maitoa

1-2 rkl voita

n. ½ tl suolaa

Keitä perunat, palsternakka ja sipuli pehmeiksi. Soseuta maitoon, lisää lopuksi voi ja mausteeksi suolaa.


Uunilohi tillipestolla

kirjolohifileetä

suolaa

Tillipesto:

1 nippu tilliä+ 2-3 dl pakastetilliä

1 valkosipulinkynsi

1/4 dl pinjansiemeniä

1/4 dl cashewpähkinöitä

½ dl parmesaaniraastetta

n. 1 dl oliiviöljyä

ripaus suolaa ja mustapippuria

Soseuta tillipeston ainekset tahnaksi. Levitä suolatuille kirjolohifileille ja paista 200 asteessa 25-30 min.


Hollandaisekastike (Hyvä Kokki)

150 g voita (kaikki ei kyllä mennyt)

3 keltuaista

1 tl maissijauhoja

1 rkl vettä

1 rkl sitruunamehua

1/4 tl suolaa

1 rkl kylmää voita

suolaa, valkopippuria, sitruunamehua, tilliä

Sulata voi kattilassa. Sekoita keltuaisiin maissijauho. Lisää vesi, sitruunamehu ja suola, vatkaa vielä minuutti. Pane seokseen kylmä voi ja aseta kattila vesihauteeseen (vesi alle kiehumispisteen). Sekoita vispilällä, kunnes keltuaiset sakoavat kiisseliksi. (Jos kiisseli alkaa kypsyä liikaa ja erottua, lisää 1 rkl kylmää vettä.) Lisää voi sulaa aluksi tipoittain ja myöhemmin nopeammin koko ajan sekoittaen. Käytä vain kirkas voi. Mausta.


Katajakalja

Kalja tehty kaljauutepaketissa olleen ohjeen mukaan. Mukaan lisättiin vain muutama katajanoksa antamaan makua. (Siivilöidään pois lopussa.)

Puolukkaleivos (Kotiliesi, puolitettu annos)

Pohja:

2 dl piparimurua

3/8 dl voisuolaa

Täyte:

50 g valkosuklaata

1 dl kermaa vaahdotettuna

1½ dl turkkilaista jogurttia
1/4 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

1½ liivatelehteä

½ rkl kiehuvaa vetä

Pinnalle:

2½ dl puolukoita

½ dl punaista mehua (omena-puolukka)

½ dl vettä

1 dl hyytelösokeria

(jouduin lisäämään vielä 1 liivatteen vesitilkkaan liuotettuna)

Vuoraa vuoka kelmulla. Painele pohjalle piparimuru, johon sekoitettu voi. Liota liivatteet. Sulata suklaa mikrossa ja sekoita kermavaahtoon ja jogurttiin, mausta sokereilla. Purista liivatteet ja liota veteen. Kaada nauhana täytteen sekaan. Kaada vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä yön yli kylmässä. Kiehauta puolukkaseos ja anna jäähtyä hieman. Lisää tarvittaessa liivate. Lusikoi kakun päälle ja anna hyytyä kylmässä.

Ei kommentteja: