maanantai 21. maaliskuuta 2011

Viiden tähden illallinen


Päätimme neljän kaverin kanssa lanseerata Neljän tähden illallinen -ohjelmaformaatin innoittamana viiden tähden illallinen -piirin. Ideana siis vuorotellen kokkailla kavereille illallinen pitkän kaavan mukaan, mutta arvostelut ajattelimme jättää sikseen.


Aloitin kokkaamalla ensimmäisenä ja tässä illan menu.

- hunajainen tyrnimalja

- valkosipulikeitto
- tomaatti-timjamifocaccia
- artisokkatahna

- dukkah-paneroitu ja vuohenjuustolla gratinoitu punajuuripihvi
- palsternakkapyree
- linssisalaatti rucolan kera

- valkosuklaapannacotta ja raparperihilloke

Viininä maistelimme ranskalaista Douce Nature Merlot -luomupunkkua. Valkkari nyt olisi voinut sopia paremmin tähän kokonaisuuteen, mutta tuo nyt vaan on niin hyvää.


Hunajainen tyrnimalja (1 annos)

jääpaloja
3 pientä timjamin oksaa
1,5 cl hunajaa
2 cl sitruunamehua
4 cl sokeroimatonta tyrnimehua
4 cl vodkaa

Täytä shaker jääpaloilla, laita sekaan muut aineet ja timjamin oksat välikannen (tai mikä nyt ikinä nimeltään onkaan) alle. Ravista ja kaada lasiin.

Valkosipulikeitto oli huikaisevan herkullista, ihan niin kuin muissakin blogeissa on havaittu. Tätä lisää!


Valkosipulikeitto persiljasilmällä

2,5 kokonaista valkosipulia
2 sipulia
2 rkl voita
1/2 dl vehnäjauhoja
8 dl kasvislientä (jauheesta tai fondista tai mikä vielä parempaa, itse keitettyä)
ripaus mustapippuria
2 dl kuohukermaa

Persiljasilmä:
1 ruukku persiljaa
kourallinen pinjansiemeniä
1/2 sitruunan mehu ja kuori
1-2 rkl oliiviöljyä

Kuori valkosipulit (anna olla hetki kiehuvan kuumassa vedessä, niin kuori lähtee helposti) ja sipulit, hienonna normisipulit. Kuullota kokonaisia kynsiä ja sipulisilppua voissa 5-10 min, lisää jauhot ja neste. Anna kiehua n. 45 min. Soseuta, mausta mustapippurilla ja lisää kerma.
Soseuta sauvalla persiljasilmän ainekset ja tarjoa keiton kera.

Focaccian ohje on Ahmijalta. Mainio ohje, jossa korvasin rosmariinin timjamilla tarjonnan puutteen pakottamana.


Tomaatti-timjami-focaccia

6 dl vettä
30 g hiivaa
n. 1kg hiivaleipäjauhoja
2 rkl hunajaa
n. 1rkl suolaa
2 tl kuivattua timjamia

n. 1dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioina öljyssä
n. 2 rkl tuoretta timjamia (lehdet nypitty)
n. 4 rkl hyvää oliiviöljyä
sormisuolaa

Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, hunaja, timjami ja suola. Alusta sekaan jauhot, vaivaa viitisen minuuttia, lisää öljy ja kohota liinan alla puolisen tuntia. Levittele taikina levyksi pellille, ripottele päälle aurinkokuivatut tomaatit ja rosmariinit, lorota päälle oliiviöljyä ja painele levyyn sormilla koloja. Anna kohota vielä puolisen tuntia ja ripottele päälle sormisuolahippuja. Paista foccaciaa n. 200 asteessa n. 20 minuuttia. Jäähdytä jonkin aikaa ja leikkaa sopiviksi paloiksi.


Artisokkatahna

1 prk artisokansydämiä öljyssä
1 valkosipulinkynsi

Soseuta artisokat, osa öljystä ja valkosipulinkynsi. Eipä siinä sen kummempia.


Dukkah-paneroitu punajuuripihvi vuohenjuustolla gratinoituna

Dukkah:
kourallinen hasselpähkinöitä, toinen auringonkukansiemeniä ja kolmascashewpähkinöitä
1 tl inkkarisokeria
1 tl Maldonia
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl fenkolinsiemeniä

punajuuria
saksanpähkinäöljyä

hyvää vuohenjuustoa
balsamicosiirappia

Aja dukkahin ainekset sauvasekoittimella tai blenderillä hienoksi. Keitä punajuuret kuorineen napakoiksi, kuori ja siivuta ne paksuhkoiksi. Pyöräytä siivut saksanpähkinäöljyssä, sitten dukkahissa ja paista öljyssä molemmin puolin. Laita uunipellille ja laita pihvien päälle siivu vuohenjuustoa. Gratinoin 250 asteessa n. 5 min. Viimeistele balsamicosiirapilla.

Palsternakkamuusi

n. 700 g palsternakkoja
vettä, suolaa
n. 1,5 dl kermaa
2-3 rkl voita
suolaa, mustapippuria, muskottipähkinää

Keitä palsternakat suolavedessä kypsiksi. Muusaa sauvalla tai sähkövatkaimella voin ja kerman kanssa, mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella muskottia.

Linssisalaatti

3 dl vihreitä linssejä
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
n. 3 dl vettä
1 tl juustokuminaa
n. 1 tl suolaa
mustapippuria
1-2 rkl sherryviinietikkaa

tarjoiluun rucolaa

Huuhtele linssit, hienonna sipulit. Kuullota sipuleita öljyssä, lisää linssit ja juustokumina ja jatka jonkin aikaa. Lisää vesi sekä suola ja anna kypsyä kannen alla 15-20 min. Mausta lopuksi pippurilla ja etikalla.


Valkosuklaapannacotta ja raparperihilloke

3 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
100 g valkosuklaata

vajaa litra raparperia (pakaste tai mistä nyt sattuu löytämään)
4-5 rkl inkkarisokeria

Liota liivatteita 10 min kylmässä vedessä. Kuumenna kermamaito kiehuvaksi ja ota liedeltä.t Lisää suklaa ja sekoita tasaiseksi. Puserra liivatteet vedestä ja liuota ne joukkoon. Annostele maljoihin ja laita jääkaappiin n. 3 tunniksi. Keitä raparpereja kattilassa hiljalleen sokerin kanssa. Jäähdytä ja tarjoile pannacotan kanssa. Halutessasi voit pyöräyttää tummasta suklasta koristeet sulattamalla suklaan ja pursottamalla siitä kuvioita leivinpaperille esim. leipäpussinavulla. Anna jähmettyä viileässä.

Seuraavana päivänä jämäpunajuuret marinoituna, loppu palsternakkamuusi ja linssit sekä vuohenjuusto ja rucola kera muiden salaattiainesten löysivät tiensä lautaselleni. Ei huono näinkään.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Laineilla keinui pieni kaalivene vain



Annikan nerokkaista kaalitacoista inspiroituneena aloin tänään kokkailla itsekin samansuuntaista. Minulla oli ikävä kyllä käytössä vain puolikas kaali, josta ei kovin kauniita isoja lehtiä saanut irroteltua. Söinkin ne vain venemäisinä, mutta tacothan taitavat myös olla aikalailla sen mallisia. Kaveri kysyi muutama päivä sitten hummuksen ohjetta ja siitä saakka on tehnyt aivan ylitsepääsemättömän suuresti kyseistä herkkua. Eipä siinä sitten muuta kuin tuumasta toimeen. Hummuksen lisäksi halusin kaalinlehdilleni muhevaa juuresraastetta ja jotain tomaattista. Nämä lisukkeet toimivatkin mainiosti yhdessä tämän mielestäni vähään aikaan parhaimman ruokaoivalluksen kumppaneina. Ihanaa ihanaa ihanaa!


Hummus

n. 3 dl kikherneitä
reilu 1 rkl hummusta
2-3 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 pientä valkosipulinkynttä
1/2 tl juustokuminaa
suolaa, mustapippuria

Soseuta kaikki aineet sauvasekoittimella tms. Anna maustua hetki.

Juuresraaste

3 pientä porkkanaa
1 palsternakka
1 rkl valkoista balsamicoa
1 rkl kp seesaminsiemenöljyä
2 rkl auringonkukansiemeniä
ripaus suolaa

Raasta juurekset hienoksi, sekoita kaikki aineet keskenään.

Tomaattilisuke

1 iso tomaatti
1 pieni punasipuli
2 aurinkokuivattua tomaattia
1/2-1 tl basilikaa

Kuutioi tomaatit, hienonna punasipuli ja sekoita keskenään.


Strömsö-ilta vol 2




Eilen siis pidettiin Strömsö-kerhon historian toinen kokous. Tällä kertaa mentiin nyyttäriperiaatteella, jotta aikaa jäisi enemmän käsitöiden tekoon. Olin itse hieman huonolla valmistautumisella ja otin mukaan vain ainekset salaattiin, mutta onneksi muut olivat olleet panostavammalla tuulella. Kun saavuin kerhopaikalle, katselin työpöydälle, jolla lepäsi kasa - salaattitarpeita. Joiden takana oli kulhollinen valmista salaattia. Olimme siis kaikki kolme päättäneet osallistua salaatilla illan tarjoiluihin. Pisti hieman hymyä huuleen. Olivat tytöt muutakin varanneet pöytään pantavaksi, kovasti olivatkin. Tässä illan menu:

- sosekeitto (mm. bataattia, porkkanaa, sipulia, kermaa, kardemummaa)
- tuoreet porkkanasämpylät
- halloumisalaatti
- appelsiini-fetasalaatti
- kasvispizza

- omenakakku
- amerikkalainen vadelma-juustokakku
- tee


Appelsiini-fetasalaatti oli siis minun käsialaani, ohjetta alla.


Appelsiini-fetasalaatti

1 ruukku tammenlehväsalaattia
1 appelsiini
1 punasipuli
1 avokado
1 rs marinoitua fetaa (Arla, aurinkokuivattu tomaatti)
kourallinen cashewpähkinöitä paahdettuna

Revi salaatti, paloittele appelsiini ja avokado, viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi. Sekoita kevyesti kaikki aineet keskenään.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Munakoisotahnailua


Kaksi munakoisoa - yksi Helmi. Tuloksena kaksi erilaista munakoisotahnaa, joista molemmat ihania. Herää väkisinkin kysymys, miksi olen ignoorannut tätä ihanaista vihannesta keittiössäni?

Ekan version tein grillatusta munakoisosta. Tulos oli hyvin sileä, ehkä soseutin sitä vähän turhan innokkaasti sauvasekoittimella. Olisin tykännyt tahnan olevan hiukkasen karkeampaa. Maku oli kuitenkin hyvä, joskin valkosipulia kammoksuvilla saattaisi nousta tukka pystyyn... Lisäkkeenä ihanaa Sodankylän luomuvuohenjuusto, mausteista kukkakaalia ja nauris-omenaraastetta. Kukkakaalipannuun olisin halunnut laittaa ennemmin linssejä, mutta sopivia ei tällä kertaa kaapista löytynyt. Korvasin ne sitten quinorilla (quinoaa, seesaminsiemeniä, täysjyväriisiä, kikhernerouhetta). Olisi kyllä voinut jättää tämän komponentin kokonaan poiskin, sillä nyt en saanut toteutettua visiotani paistamalla kypsytetystä kukkiksesta, kun jouduin lisäämään vettä pannuun quinorin kypsentämiseksi.


Mausteinen kukkakaalipannu

1-2 rkl kp kookosöljyä
1 tl garam masalaa
500 g kukkakaalia
1 purjo
n. 1/2 tl suolaa
n. 1/2 dl quinoria (tai linssejä tai mitä nyt haluaa laittaa tai olla laittamatta)
n. 1 dl vettä

Lämmitä garam masalaa öljyssä hetki, lisää sitten kukkakaalinuput ja purjoviipaleet. Paistele n. 5 min, lisää quinori, vesi ja suola ja kypsennä n. 10 min kannen alla.

Munakoisotahna vol 1

1 munakoiso
2 valkosipulinkynttä (HOX! tulee aika valkosippalista...)
2-3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1/2 tl juustokuminaa
n. 1/2 tl suolaa
mustapippuria

Grillaa munakoisoa 250 asteessa grillivastuksilla käännellen n. 20 min. Anna jäähtyä hetki ja irrota kuoret munakoisosta. Sekoita kaikki aineet ja soseuta sauvasekoittimella (tai jollain muulla vähemmän invasiivisella menetelmällä). Maistuu mainiolta kukkakaalipannun kera.


Tomaatti-rucolasalsa

3 tomaattia
1 punasipuli
1 (pieni) ruukku rucolaa
1/2 limen mehu
1 rkl oliiviöljyä
suolaa, pippuria

Kuutioi tomaatit, hienonna sipuli, revi rucola ja sekoita ainekset keskenään.

Munakoisotahna nro 2 kehkeytyä taas kerran lenkkeillessäni (silloin jostain syystä pyörii usein ruoka mielessä...). Tästä tahnasta halusin "krouvimpaa" (eli karkeampaa, taas isiltä opittua sanastoa) ja tahinipitoista. Siitä tulikin tämän hetken ehdoton suosikkini tahnamaailmassa, nams!


Munakoisotahna vol 2

1 munakoiso
2-3 rkl oliiviöljyä
1 pieni punainen chili (miedohko)
1 tl Maroccan nights -mausteseosta tai muuta itämaista maustetta
2 valkosipulinkynttä
n. 1/2 tl suolaa
mustapippuria
1-2 rkl limemehua

Kuutioi munakoiso ja hienonna chili. Paista pannulla mausteseoksen kanssa reilussa öljyssä. Paahda valkosipulinkynsiä kuorineen uunissa (225 astetta, 10 min). Soseuta kevyesti sauvasekoittimella kaikki aineet, tarkasta maku.

Söin tätä salaatin kanssa, josta löytyi tammenlehvä- ja jääsalaattia, tomaattia, kesäkurpitsaa, paprikaa, paahdettuja porkkanoita, marinoitua fetaa, kikherneitä (fetan marinadissa n. 30 min) ja oliiveja.


sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Keittoilua



Viime aikoina on keitottanut useasti. Onkin kyllä ollut pitkä tauko, jona keittoja en juuri ole laitellut, mutta lienevätkö olleet nämä pakkaset, jotka saivat taas lämpimän sopan kaipuun syttymään. Onhan se kyllä niin, ettei juuri paljon parempaa talviruokaa olekaan kuin höyryävän kuuma keitto. Vaikka ilma on nyt kovasti lauhtunut, ei se hidastanut lainkaan menoa. Areenalle pääsi hyvä ystäväni Maa Artisokka, jota olen muhitellut jääkaapissa jo jonkin aikaa. Suunnitelmissa oli tehdä tällä kertaa maa-artisokasta jotain muuta kuin iänikuista keittoa, mutta kuinka kävi... Ei sille vaan voi mitään, että maa-artisokkakeitto on yksi suurista suosikeistani. Kun olin nakannut sokat kattilan pohjalle kuullottumaan, suunnitelin vielä jotain uutta ja mullistavaa keiton varalle. Cashewpähkinät pyörivät mielessä, samoin chili ja korianteri, miksei vaikka omena. Mutta ei. Ei kaikessa tarvi aina kikkailla.

Maa-artisokkakeitto

1-2 rkl voita
500 g maa-artisokkia
1 pieni purjo
n. 5 dl vettä
2 tl kasvisliemijauhetta
n. 1 dl kermaa
ripaus suolaa, mustapippuria

Pese hyvin maa-artisokat sekä halkaistu purjo, paloittele kasvikset. Kuullota kattilan pohjalla voissa, lisää vesi ja kasvisliemijauhe ja keittele kypsäksi. Lisää kerma ja pippuri, tarkasta maku ja lisää tarvittaessa suolaa.


Minulle aukesi aivan uusi ulottuvuus, kun bongasin jossain kokkailuohjelmassa, etteivät kokit kuorineet maa-artisokkia. Itse olen aina hikoillut sen kanssa ja lopulta repinyt pelihousuni vannoen pyhän sodan kyseistä juuresta kohtaan. Nyt kohtaamisemme oli huomattavasti miellyttävämpi, eikä artisokan kuorimiseen enää ole paluuta meikäläisen keittiössä.

Keiton seurana kulhollinen pikasalaattia:

kaalisuikaleita
kesäkurpitsakuutioita
omenaraastetta
herneitä
oliiveja
saksanpähkinäöljyä, balsamicoa
suolaa, mustapippuria, inkkarisokeria
vuohenleipäjuustoa kuutioina


Eilen tein tomaatti-vuohenjuustokeittoa, jonka tosin unohdin kuvata. Nykyään syön keiton kanssa yleensä salaattia leivän sijaan, mutta tomaattikeitto on sellainen tapaus, jonka kanssa vain on pakko syödä leipää. Muhevaa spelttileipää tai maukasta ruisleipää, mm...

Tomaatti-vuohenjuustokeitto

oliiviöljyä
2 pientä sipulia
3 valkosipulinkynttä
n. 500 g tomaatteja
400 g tomaattimurskaa
1-2 dl vettä
2 rkl tomaattipyreetä
1-2 tl basilikaa
1 tl oreganoa
vajaa 1 tl suolaa
1 tl inkkarisokeria
1 tl balsamiviinietikkaa
100 g vuohenjuusto

Hienonna sipulit ja kuullota öljyssä kattilassa. Lisää paloitellut tomaatit ja pyörittele hetki. Lisää tomaattimurska, vesi, pyree ja mausteet. Keittele n. 30 min. Lisää vuohenjuusto paloiteltuna, soseuta keitto halutessasi. Lisää viimeisenä balsamico ja tarkasta maku.

Brunssi


Brunssi - mikä ihanan rento tapa lopettaa viikko. Miksei tätä ole tehty aiemmin?!



Pöydässä siis peruna-sipulimunakasta eli tortillaa, muhevaa leipäkoneleipää, kasviksia, vuohenleipäjuustoa, croissantteja ja vadelmahilloa, hedelmäsalaatti, turkkilaista jogurttia, hunajapaahdettuja pähkinöitä ja kuivahedelmiä, minttusuklaamuffinsseja...


Eksoottinen hedelmäsalaatti

1 mango
4 sharonia
1 granaattiomena
1 ananas
1 pienen sitruunan mehut
1 pss karhunvatukoita alias boysenmarjoja

Paloittele hedelmät, sekoita mukaan sitruunamehu ja puolijäiset karhunvatukat.


Hunajapähkinämix

100 g manteleita
100 g hasselpähkinöitä
100 g pistaasin sydämiä (tai muita pähkinöitä)
3-4 rkl hunajaa

5 kuivattua viikunaa
n. 1 dl rusinoita
n. 1 dl banaanilastuja

Rouhi vähän pähkinöitä ja laita uunipellille. Valuta päälle hunaja, sekoita ja paahda välillä sekoitellen 200 asteessa n. 20 min. Varo polttamasta!
Pieni viikunat ja banaanilastut ja sekoita hedelmät lämpimiin pähkinöihin. Tarjoa lämpimänä tai jäähtyneenä turkkilaisen jogurtin ja hedelmäsalaatin kanssa.

Brunssin järjestäminenkin on superhelppoa! Tarvii vain ajan, paikan ja ystävät. Ehkä vähän voi etukäteen sopia, kuka tuo mitäkin, mutta siinäpä se onkin. Tätä lisää!

lauantai 26. helmikuuta 2011

Viilennystä


Nyt sen tein: kävin eilen viisaudenhampaan poistoleikkauksessa. Olenhan tuota onnistuneesti muutaman vuoden vältellyt, mutta alkuviikosta pahaksi äitynyt tulehdus alkoi viedä yöunetkin ja jouduin antautumaan. Operaatio oli positiivinen yllätys, sillä olen säästynyt suuremmilta kärsimyksiltä. Burana800 sai vain oloni aivan tokkuraiseksi, niin että olen aikalailla nukkunut viimeiset 16 tuntia. Särkyjä ei kuitenkaan ole ollut, joten lääke teki tehtävänsä.

Eilen en syönyt oikeastaan mitään leikkausta edeltävää aamupalaa lukuunottamatta, joten nyt aamulla nälkä oli kova. Poski on edelleen turvonnut ja sitä kuumotti, joten päätin laittaa aluksi lautaselle jotain kylmää. Hammaslääkäri sanoi jäätelön olevan suositeltava aloitteluruoka, mutta se ei ikävä kyllä tuntunut mitenkään houkuttelevalta vaihtoehdolta. Eipä hätä kuitenkaan ole tämännäköinen, kun omistaa blenderin: "sorbetti" vaan tulemaan! Ja olihan tuo nannaa.

Voi kuvatusten kauhistus...


Turvonneen pelastus

2-3 dl pakastemansikoita (ihan vähän sulaneita)
1 pakastettu banaani
1 pienenpienen sitruunan mehu (2-3 rkl)
pieni kourallinen manteleita
1-2 rkl gojimarjoja
n. 3/4 dl omenamehua

Liota manteleita ja gojeja omenamehussa (40 min-yön yli) ja blendaa sitten sileäksi. Lisää mansikat, sitruunamehu ja banaani ja blendaa. Nautiskele viilentävästä makumatkasta!