maanantai 21. maaliskuuta 2011

Viiden tähden illallinen


Päätimme neljän kaverin kanssa lanseerata Neljän tähden illallinen -ohjelmaformaatin innoittamana viiden tähden illallinen -piirin. Ideana siis vuorotellen kokkailla kavereille illallinen pitkän kaavan mukaan, mutta arvostelut ajattelimme jättää sikseen.


Aloitin kokkaamalla ensimmäisenä ja tässä illan menu.

- hunajainen tyrnimalja

- valkosipulikeitto
- tomaatti-timjamifocaccia
- artisokkatahna

- dukkah-paneroitu ja vuohenjuustolla gratinoitu punajuuripihvi
- palsternakkapyree
- linssisalaatti rucolan kera

- valkosuklaapannacotta ja raparperihilloke

Viininä maistelimme ranskalaista Douce Nature Merlot -luomupunkkua. Valkkari nyt olisi voinut sopia paremmin tähän kokonaisuuteen, mutta tuo nyt vaan on niin hyvää.


Hunajainen tyrnimalja (1 annos)

jääpaloja
3 pientä timjamin oksaa
1,5 cl hunajaa
2 cl sitruunamehua
4 cl sokeroimatonta tyrnimehua
4 cl vodkaa

Täytä shaker jääpaloilla, laita sekaan muut aineet ja timjamin oksat välikannen (tai mikä nyt ikinä nimeltään onkaan) alle. Ravista ja kaada lasiin.

Valkosipulikeitto oli huikaisevan herkullista, ihan niin kuin muissakin blogeissa on havaittu. Tätä lisää!


Valkosipulikeitto persiljasilmällä

2,5 kokonaista valkosipulia
2 sipulia
2 rkl voita
1/2 dl vehnäjauhoja
8 dl kasvislientä (jauheesta tai fondista tai mikä vielä parempaa, itse keitettyä)
ripaus mustapippuria
2 dl kuohukermaa

Persiljasilmä:
1 ruukku persiljaa
kourallinen pinjansiemeniä
1/2 sitruunan mehu ja kuori
1-2 rkl oliiviöljyä

Kuori valkosipulit (anna olla hetki kiehuvan kuumassa vedessä, niin kuori lähtee helposti) ja sipulit, hienonna normisipulit. Kuullota kokonaisia kynsiä ja sipulisilppua voissa 5-10 min, lisää jauhot ja neste. Anna kiehua n. 45 min. Soseuta, mausta mustapippurilla ja lisää kerma.
Soseuta sauvalla persiljasilmän ainekset ja tarjoa keiton kera.

Focaccian ohje on Ahmijalta. Mainio ohje, jossa korvasin rosmariinin timjamilla tarjonnan puutteen pakottamana.


Tomaatti-timjami-focaccia

6 dl vettä
30 g hiivaa
n. 1kg hiivaleipäjauhoja
2 rkl hunajaa
n. 1rkl suolaa
2 tl kuivattua timjamia

n. 1dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioina öljyssä
n. 2 rkl tuoretta timjamia (lehdet nypitty)
n. 4 rkl hyvää oliiviöljyä
sormisuolaa

Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, hunaja, timjami ja suola. Alusta sekaan jauhot, vaivaa viitisen minuuttia, lisää öljy ja kohota liinan alla puolisen tuntia. Levittele taikina levyksi pellille, ripottele päälle aurinkokuivatut tomaatit ja rosmariinit, lorota päälle oliiviöljyä ja painele levyyn sormilla koloja. Anna kohota vielä puolisen tuntia ja ripottele päälle sormisuolahippuja. Paista foccaciaa n. 200 asteessa n. 20 minuuttia. Jäähdytä jonkin aikaa ja leikkaa sopiviksi paloiksi.


Artisokkatahna

1 prk artisokansydämiä öljyssä
1 valkosipulinkynsi

Soseuta artisokat, osa öljystä ja valkosipulinkynsi. Eipä siinä sen kummempia.


Dukkah-paneroitu punajuuripihvi vuohenjuustolla gratinoituna

Dukkah:
kourallinen hasselpähkinöitä, toinen auringonkukansiemeniä ja kolmascashewpähkinöitä
1 tl inkkarisokeria
1 tl Maldonia
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl fenkolinsiemeniä

punajuuria
saksanpähkinäöljyä

hyvää vuohenjuustoa
balsamicosiirappia

Aja dukkahin ainekset sauvasekoittimella tai blenderillä hienoksi. Keitä punajuuret kuorineen napakoiksi, kuori ja siivuta ne paksuhkoiksi. Pyöräytä siivut saksanpähkinäöljyssä, sitten dukkahissa ja paista öljyssä molemmin puolin. Laita uunipellille ja laita pihvien päälle siivu vuohenjuustoa. Gratinoin 250 asteessa n. 5 min. Viimeistele balsamicosiirapilla.

Palsternakkamuusi

n. 700 g palsternakkoja
vettä, suolaa
n. 1,5 dl kermaa
2-3 rkl voita
suolaa, mustapippuria, muskottipähkinää

Keitä palsternakat suolavedessä kypsiksi. Muusaa sauvalla tai sähkövatkaimella voin ja kerman kanssa, mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella muskottia.

Linssisalaatti

3 dl vihreitä linssejä
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
n. 3 dl vettä
1 tl juustokuminaa
n. 1 tl suolaa
mustapippuria
1-2 rkl sherryviinietikkaa

tarjoiluun rucolaa

Huuhtele linssit, hienonna sipulit. Kuullota sipuleita öljyssä, lisää linssit ja juustokumina ja jatka jonkin aikaa. Lisää vesi sekä suola ja anna kypsyä kannen alla 15-20 min. Mausta lopuksi pippurilla ja etikalla.


Valkosuklaapannacotta ja raparperihilloke

3 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
100 g valkosuklaata

vajaa litra raparperia (pakaste tai mistä nyt sattuu löytämään)
4-5 rkl inkkarisokeria

Liota liivatteita 10 min kylmässä vedessä. Kuumenna kermamaito kiehuvaksi ja ota liedeltä.t Lisää suklaa ja sekoita tasaiseksi. Puserra liivatteet vedestä ja liuota ne joukkoon. Annostele maljoihin ja laita jääkaappiin n. 3 tunniksi. Keitä raparpereja kattilassa hiljalleen sokerin kanssa. Jäähdytä ja tarjoile pannacotan kanssa. Halutessasi voit pyöräyttää tummasta suklasta koristeet sulattamalla suklaan ja pursottamalla siitä kuvioita leivinpaperille esim. leipäpussinavulla. Anna jähmettyä viileässä.

Seuraavana päivänä jämäpunajuuret marinoituna, loppu palsternakkamuusi ja linssit sekä vuohenjuusto ja rucola kera muiden salaattiainesten löysivät tiensä lautaselleni. Ei huono näinkään.

3 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Mainio idea tuollainen illastusrinki! Ja varmasti hauskempi kuin se telkkariversio... (Josta olen tosin nähnyt vain sen kuuluisan Hanna Partanen -jakson, mutta sekin riitti :))

Erityisesti ihastuin nyt tuohon palsternakkamuusiin. Mun muusimaailma on vuosien ajan rajoittunut perunoihin, porkkanoihin ja bataatteihin, ja oon vasta nyt havahtunut näihin rajattomiin muusimahdollisuuksiin :) Tartteepa testata!

Helmi kirjoitti...

Suosittelen kyllä järjestämään tällaisen, aivan loistava tapa toteuttaa kokkausvisioitaan ja täyttää mahansa!

Palsternakkamuusi oli kyllä todella herkkua! Suunnittelin ensin laittavani siihen myös vähän perunaa, mutta sen verran pitkät idut potuissa törröttivät, että päätin jättää väliin... Hyvä niin, koska tulos oli tällaisenaankin mainio! Helmi <3 palsternakka (:

Maria kirjoitti...

Blogissani on Sinulle jotain! :-)