sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Luumua ja vadelmaa

Parin viikon takaiset leipomukset ovat täysin unohtuneet laittaa näytille. Kämppikseni A:n kanssa pyöräytimme vieraille kahvipöytään joulu-Pirkan ohjeella luumutiramisun, joka oli oikein hyvää kaikessa luumui-, rahkai- ja kahvisuudessaan. Sokerin lisäyksen täytteeseen jätimme kokonaan välistä, luumumarmeladi kun antoi herkulle ihan riittävästi makeutta.



Luumutiramisu


4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoa
1/2 dl kaakaojauhetta (tummaa)
1 tl leivinjauhetta

Kostutus
1 1/2 dl            vahvaa, kylmää kahvia, esim. espressoa
2 - 3 rkl            konjakkia tai appelsiinitäysmehua (meillä rommia)

Täyte
1 tlk (2 dl) kuohukermaa
1 prk (250 g) maitorahkaa
1 prk (200 g) turkkilaista jogurttia
1 prk (300 g) luumumarmeladia
1/4 tl            kanelia

Koristeluun
Pirkka kaakaojauhetta (tummaa)
suklaarusinoita ja valkosuklaapähkinöitä

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä perunajauhot, kaakao- ja leivinjauhe. Siivilöi ne muna-sokerivaahtoon ja sekoita varovasti tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannulle. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 6 - 8 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja poista paistopaperi.
Vaahdota kerma. Sekoita vaahtoon rahka, jogurtti ja luumumarmeladi. Mausta kanelilla.
Leikkaa kääretorttulevy puoliksi. Nosta toinen levyistä tarjoiluvadille ja kostuta kahviseoksella.
Levitä puolet täytteestä torttupohjalle. Nosta päälle toinen levy ja kostuta sekin kahviseoksella. Levitä päälle loput täytteestä. Anna maustua kylmässä muutama tunti tai yön yli. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta ja koristele suklaamanteleilla ja hasselpähkinöillä. 





Leipomiskärpäsen purema ei asettunut tälläkään, joten tein vielä ekstempporee-pikkuleipiä Glorian innoittamana. Niistä tulikin huisin hyviä ja kaikki pienet herkut katosivat nopsaan viikonlopun aikana.



Vadelma-pähkinäpikkuleivät

1 dl spelttijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
n. 2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl inkkarisokeria
200 g kylmää voita
1 keltuainen

vadelmamarmeladia
1 dl pähkinöitä rouhittuna

Nypi jauhot, voi ja sokeri murumaiseksi. Lisää keltuainen ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Lisää tarvittaessa hieman jauhoja.
Muotoile leivinpaperilla tangoksi ja laita jääkaapiin tuntiseksi.
Pyörittele tanko pähkinärouheessa ja painele rouhe tankoon hyvin. Leikkaa viipaleiksi ja paina viipaleiden keskelle pieni kuoppa. Täytä se marmeladilla ja paista pikkuleipiä sitten 175 asteessa 12-15 min.


Kuvaamatta jäänyt pipari-mudcake on myös uusimmasta Pirkasta. Ohje kuulosti niin herkulta, etten voinut yksinkertaisesti ohittaa. Hieman jäi harmittamaan muutaman minuutin liian pitkä paistoaika, joka oli annettu ohjeessa. Oma uunimme oli ytykämpi tai taikinassa jotain muuttujia, koska kakku pääsi kypsymään vähän liikaa. Hyvää se oli silti pehmeän kermavaahdon kanssa ja keskiosista löytyi vielä ihanaa tahmaakin.

Pipari-mudcake


150 g voita
200 g tummaa suklaata
1 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl pomeranssinkuorta
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl neilikkaa
4 kananmunaa
1/2 dl inkkarisokeria
3/4 dl siirappia

Pinnalle:
tomusokeria

Tarjoiluun:
kermavaahtoa

Vuoraa irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohja leivinpaperilla. Voitele ja jauhota vuoan reunat.
Sulata rasva miedolla lämmöllä kattilassa. Ota kattila pois liedeltä, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut.
Sekoita jauhot, leivinjauhe ja mausteet keskenään. Vatkaa huoneenlämpöiset munat, sokeri ja siirappi napakaksi vaahdoksi.
Kaada hieman jäähtynyt suklaa-voiseos muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti sekoittaen. Sekoita jauhoseos myös taikinaan.
Kaada seos vuokaan ja paista 200 asteessa uunin keskiosassa noin 20 minuuttia. Irrota jäähtynyt kakku vuoasta ja ripottele pinnalle tomusokeria, koristele halutessasi sitruunamelissan muutamalla lehdellä. Tarjoa kermavaahdon kera.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

2. adventti - jouluateriatilin avaus

Vietin melkeinpä koko sunnuntain köökin puolella toteuttaen monen monituista kivaa joululehdistä näpättyä reseptiä tai ideaa. Melkoisen maittava ateria näistä saatiinkin aikaiseksi ystäville tarjottavaksi. Sekalaisen tarjoilun juomana toimi hyvin uusi suosikkini, halpis-kuohari Amalía Brut.

Vaikka ulkona ei vielä oikein joululta näytäkään, on minun sisäinen jouluvaihteeni pykätty ihan vitoselle asti (olkoonkin, että autossani on kuusivaihteinen laatikko). Kouluhommat eivät oikein enää houkuta normaali-intensiteetillä, mutta onneksi on enää pari viikkoa jäljellä. Sääkin näyttäisi ainakin ennusteiden valossa olevan matkalla parempaan päin. Sille!


2. adventin menu:

- Glögicocktail
- Aura-piparikierteet
- Juustolastut

- Hedelmäinen vihersalaatti
- Ruhtinaan punajuurisalaatti
- Porkkanatimbaalit ja vuohenjuustokastike
- Kikhernemureke ja dukkah
- Pähkinä-viikunaleipä
- Aura-juusto ja vanha gouda

- Piparibrulee


Glögicocktail oli tämänastisen drinkkien sekoittelu urani paras saavutus, jota kehuttiin mm. parhaaksi alkoholia sisätäväksi juomaksi ikinä. En kiellä. 


Glögicocktail (1 lasillinen; lähes Glorian R&V 8/11)

3 cm pala inkivääriä
2,5 cl kanelilla maustettua sokerilientä (kiehauta 1/2 dl vettä, 1/2 dl sokeria(inkkari) ja 2 kanelitankoa; anna maustua 15 min, siivilöi ja jäähdytä)
2 cl konjakkia
2 cl puolukkalikööriä
2 cl karpalotäysmehua
4 cl granaattiomenamehua
jäisiä puolukoita

Pane murskattu inkivääri ravistimen lasiosaan. Mittaa nestemäiset aineet ravistimeen ja sekoita voimakkaasti. Kaada lasiin (jossa pitäisi olla jäitä, mutta jotka unohdin...), lisää jäisiä puolukoita ja koristele kanelitangolla.



Aura-piparikierteet

piparitaikinaa (tein paraisten pipareista --> pehmoisia pipareita)
Aura-juustoa

Kauli piparitaikina levyksi. Murustele levylle Auraa ja painele juustoa hieman levyyn kiinni. Rullaa levy ja leikkaa siitä siivuja pellille. Paista 200 asteessa noin 10 min.


Juustolastut (Kermaperseelle iso kiitos!)

150 g goudaa raasteena
100 g parmesaania raasteena
1 muna
1 dl mantelijauhoa
mustapippuria myllystä
3 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna

Sekoita kaikki aineet ja painele ohuita lastuja pellille (eivät juuri leviä). Paista 200 asteessa 10-15 min.



Hedelmäinen vihersalaatti

1 iso ruukku (tai 2 rk) lollorossoa
1 ruukku rucolaa
1 päärynä
pala hunajamelonia
kourallinen cashewpähkinöitä paahdettuna
kuivattuja karpaloita

Kastike:
1 rkl sitruunamehua
1,5 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl granaattiomenamehua
3-4 rkl oliivöljyä
ripaus suolaa, mustapippuria ja inkkarisokeria
1 tl dijon-sinappia
1 tl kuivattua minttua

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Pyöräytä revitty salaatti kastikkeessa kevyesti. Lisää paloiteltu päärynä ja meloni, ripottele päälle pähkinät ja karpalot.



Ruhtinaan punajuurisalaatti

4 punajuurta
1 appelsiini
1 dl taateleita suikaloituna
3/4 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
sormisuolaa, mustapippuria
oliiviöljyä

Keitä punajuuret kuorineen. Jäähdytä ja kuori. Paloittele punajuuret ja asettele vadille. Valuta päälle oliivöljyä ja ripota suolaa sekä pippuria. Kuori appelsiini ja leikkaa kalvottomiksi lohkoiksi. Asettele punajuurien päälle. Ripota lopuksi pinnalle taatelit ja pähkinät.




Porkkanatimbaalit (suurin piirtein Glorain R&V 8/11)

800 g porkkanoita
3 rkl voita
1 tl inkkarisokeria
2 dl ranskankermaa
3 munaa
3 rkl hienonnettua timjamia
n. 1 1/2 tl suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
kurpitsan- ja/tai pinjansiemeniä

Kuori ja pilko porkkanat. Sulata pannulla voi, lisää sokeri ja porkkanat. Sekoittele ja anna kypsyä kannen alla 10-15 min. Kaada kulhoon, lisää mausteet ja ranskankerma ja soseuta sauvasekoittimella. Sekoita lopuksi joukkoon munat. 
Jaa massa silikoniseen muffinivuokaan, joka voideltu oliiviöljyllä. Paista 200 asteessa n. 20 min. Korista ennen tarjoilua paahdetuilla siemenillä. 
(Ohjeessa tehtiin vesihauteessa, mutta itehän olin näemmä unohtanut kipata veden pellille. Kypsyivät nuo ihan mukavasti silti. )


Vuohenjuustokastike

2 dl ranskankermaa
150 g pehmeää vuohenjuustoa (chevre)
3 rkl persiljaa (pakaste/tuore)
1 tl hunajaa
mustapippuria

Notkista vuohenjuusto ja sekoita mukaan muut aineet. Sopii hyvin vähän kaiken kanssa. 




Vihreän langan reseptissä vanhaa tuttuani, dukkahia, tarjoiltiin toisen hyvän ystävän, kikhernemurekkeen, seurana. Ei hassumpi veto!


Kikhernemureke

400 g kikherneitä (liota yön yli ja keitä kypsiksi)
2 isohkoa sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 dl cashewpähkinöitä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl oliiviöljyä
1 dl ruokakermaa
1 dl kaurahiutaleita
1 palsternakka raasteena
4 munaa
2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 rkl hienonnettua timjamia
2 rkl sitruunamehua

Paahda pähkinät ja siement kuivalla pannulla. Kaada kulhoon kikherneiden kanssa. Kuullota hienonetut sipulit öljyssä. Laita kaikki aineet, paitsi munat, kulhoon ja soseuta massaksi sauvasekoittimella. Lisää lopuksi munat. Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan ja paista 175 asteessa tuntisen verran. 



Dukkah

1 dl manteleita
1/2 dl cashewpähkinöitä
1/2 dl hasselpähkinöitä
1/2 dl rusinoita
1 tl inkkarisokeria
1 tl suolaa
1 tl korianterin siemeniä
1 tl juustokuminaa
1/2 tl kardemummaa rouhittuna

Jauha kaikki aineet yhdessä sauvasekoittimella. Varo, ettei tavara lennä pitkin keittiötä... 



Pähkinä-viikunaleipä (Lantliv Mat & Vin 9/11)

2 dl Lantbrödsmjöliä tai hiivaleipäjauhoja 
4 dl spelttijauhoja
1 rl ruisrouhetta
2 tl soodaa
1 tl suolaa
4 rkl vierre-mixiä (..? Laitoin Sydänystävän leivontalisää :D Joku mallas-tyyppinen ruotsalaisten juttu, ehkä Haaparannalta löytyis)
1 dl hasselpähkinöitä rouhittuna
150 g viikunoita
1 dl rusinoita (laitoin vähemmän, noin 1/2 dl)
3/4 dl siirappia (laitoin 1/2 dl)
2 dl piimää
2 dl portteria

Sekoita kuivat aineet kulhossa, lisää mukaan piimä, portteri ja siirappi. Kaada noin 1,5 litran vetoiseen voideltuun vuokaan. Paista 200 asteessa noin tunti. 



Herkuttelun päätti ihanan kermainen jälkiruoka, jossa appelsiinin maku erottui mukavasti.


Piparibrulee (6 annosta; Maku 6/11)

3 dl kuohukermaa
2 dl kevytmaitoa
1/2 appelsiinin kuori
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl kokonaisia neilikoita
1/2 dl inkkarisokeria (ohjeessa 1 dl normia)
1 kanelitanko
6 keltuaista

4 piparia
2-3 rkl fariinisokeria

Sekoita kattilassa kerma, maito ja mausteet. Kiehauta koko ajan sekoittaen. Anna jäähtyä 15 min. Vatkaa keltuaiset vaahdoksi. Kaada sekaan kerma-maitoseos kevyesti sekoittaen. Jaa vanukasmassa uuninkestäviin kulhoihin. Laita ne syvälle pellille ja kaada sille pari senttiä lämmintä vettä. Kypsennä vanukkaita uunissa 150 asteessa 1 tunti. Tämän voit tehdä hyvin etukäteen.
Murskaa piparkakut ja sekoita fariinisokerin kanssa. Annostele piparkakkumuotin avulla vanukkaiden pinnalle ja karamellisoi vanukkaat uunivastusten alla nopasti. Varo polttamasta!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Ensin oli juusto ja rahka

Sitten tuli illanvietto ja herkkuhetki ystävien kanssa. Kaikki lähti jääkaapissamme hengaavasta suolaisesta maustetusta rahkasta ja vuohenjuustosta, jotka tahtoivat tulla syödyiksi. Muistin törmänneeni jossain blogissa teeleipiin, joihin oli käytetty yrttirahkaa ja Ruoka-Pirkassa juustoiseen salaattiin, joka kutsui minua luokseen. Ekstempporee-hengessä järjestetyt illanistujaiset keskellä viikkoa sopivat täydellisesti pimeään marraskuuhun. Suosittelen lämpimästi!



Juustosalaatti päärynä-vinegretilla


1 ps (150 g) salaattisekoitusta
100 g            kurkkua
2            tomaattia
1/2            päärynää
150 g            Valio punaleima-emmentaljuustoa (meillä vuohenjuustoa)
1 dl            Pirkka cashewpähkinöitä

Kastike:
1/2            päärynää
1            salottisipuli
2 rkl            Pirkka omenatäysmehua
2 rkl            oliiviöljyä
1 1/2 rkl            sitruunanmehua
mustapippuria
sormisuolaa
tuoretta basilikaa hienonnettuna

Valmista ensin kastike. Kuutioi kuorittu päärynä. Hienonna sipuli mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Sekoita niiden joukkoon muut ainekset.
Levitä salaattisekoitus laakealle vadille. Pirskota salaatin joukkoon puolet kastikkeesta. Suikaloi kurkku, tomaatit, päärynä ja juusto. Levitä ainekset salaatin päälle. Paahda pähkinät kuivalla pannulla kullanruskeiksi. Koristele salaatti pähkinöillä. Kaadasalaatin päälle loppu kastike. Tarjoa iltaruokana lämpimän leivän kanssa.




Rahkateeleivät

2,5 dl sämpyläjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 prk maustettua rahkaa (yrtit)
1-2 dl juustoraastetta
1 omena raastettuna
1 dl maitoa
1/2 dl öljyä
2 tl hunajaa
1/4 tl suolaa

Sekoita kuivat aineet ja sotke mukaan muut ainekset. Tee taikinasta kasoja leivinpaperille ja paista 225 asteessa noin 15 min.
On meinaan hyviä, kun sipaisee pestoa päälle. Ekstranautintoa saa, kun nauttii ruokajuoman ihanasta kannusta!





Pari viikkoa takaperin nautimme ihanasta 5 tähden brunssista ystäväni luona: raikasta salaattia vuohenjuustolla, paprika-juustopaistosta, valkosipuli-ruisnappeja ja soijanakkipiilo aterian vulgäärinä komponenttina. Juomana hinta-laatusuhteeltaan mainiota Amalía-kuoharia (5,99!!!!).




Jälkiruokana kakkua synttärisankareille, valkosuklaa-jogurttibanaanilastuja ja tummaa suklaata kahvin kera. Olisipa aina sunnuntaibrunssi...





Heiiii muuten, joulun aika on alkanut!  

Johnny Cash – Christmas with Johnny Cash

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isille

Isänpäivähän se taas tulla pätkähti ja sehän tarkoittaa automaattisesti pöydän koreaksi laittamista! En ostanut yhtään mitään (!!!) ateriaa varten, vaan kaikki raaka-aineet kolusin vanhempien kaappien kätköistä ja omista Oulusta tuomistani jämistä. Vallan mainion aterianhan näinkin ekstempporee-hengessä sai aikaiseksi. Masu ja mieli kiittävät. (:



Pöydästä löytyi...

- karpaloinen kaalisalaatti
- vihreä salaatti chevre- ja päärynä-äjäyksillä
- etikkapunajuuret
- hirvenpaisti (äiteen käsialaa --> nams!)
- rakuunaporkkanat
- lohirullat sienimuhennoksella
- gratinoitu perunamuusi
- herneet
- rouheiset sämpylät

- mehevä omenakakku
- kahvi






Karpaloinen kaalisalaatti


n. 1/3 valkokaali (400 g)
1 punasipuli
1 omena
pieni kourallinen saksanpähkinöitä
n. 1/2 dl kuivattuja karpaloita
persiljaa

1/2 dl punaviinietikkaa
1/2 dl kiehuvaa vettä
1/2 dl rypsiöljyä
1 tl hunajaa
n. 1/2 tl suolaa
mustapippuria
3/4 tl timjamia

Viipaloi punasipuli ohueksi. Sekoita kastike kulhon pohjalla ja sekoita ensin punasipulit marinadiin mehevöitymään. Suikaloi sitten kaali juustohöylällä ja lisää kulhoon. Raasta omena ja rouhi pähkinät karkeiksi ja sekoita loput aineet salaattiin. Anna maustua ainakin tunti ennen tarjoilua.


Vihreä salaatti chevrellä ja päärynällä


1 ruukku tammanlehväsalaattia
1 keltainen paprika
1/2 kurkku
1 päärynä
n. 70 g chevreä (vuohenjuustoa)
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
sormisuolaa

Kuutioi paprika, kurkku, päärynä ja juusto. Revi salaatti kulhoon, ripota päälle vähän suolaa ja valuta oliiviöljyä. Lisää kuutioidut ainekset, sekoita kevyesti ja viimeistele balsamicolla.




Äiti oli tehnyt ihanaa hirvipaistia, jonka oli kuulemma ensin pannulla ruskistanut joka puolelta voissa ja sitten hieronut pintaan mausteita (suolaa, pippuria, katajanmarjaa) ja laittanut uunipussissa 100 asteeseen kypsymään. Tämmöisen mukavan punertavan lihan saa kypsentämällä, kun lihalämpömittari näyttää noin 65 astetta.


Rakuunaporkkanat


400 g porkkanoita
vettä, suolaa
nokare voita, loraus rypsiöljyä
1 tl rakuunaa
valkopippuria
1 tl hunajaa
(suolaa)

Keitä paloitellut porkkanat vähässä vedessä napakoiksi ja kaada vesi pois. Sekoita joukkoon mausteet ja anna seisoa hetki kannen alla ennen tarjoilua.




Lohirullat sienimuhennoksella

600 g lohifileetä (tai nieriää tai kuhaa tai ahventa tai haukea tai...)
suolaa

1-2 rkl voita
200 g karvarouskuja
1 sipuli
1 rkl vehnäjauhoja
3/4 dl maitoa
1 prk (120 g) smetanaa
n. 1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl mustapippuria
5 katajanmarjaa murskattuna
1 tl dijon-sinappia

1 dl tilliä (pakaste/tuore)

Laita hienonnetut sienet kuumalle pannulle ja sekoita, kunnes liika vesi on haihtunut. Lisää sitten voi ja sipulit ja kuullota. Lisää jauho, sekoita se sieni-sipuliseokseen ja lisää sitten maito ja smetana. Anna kiehua hiljalleen kasaan ja mausta sitten muhennos. 
Leikkkaa lohifile ohuehkoiksi ja pitkiksi siivuiksi. Mausta kevyesti suolalla. Levitä lohille hieman muhennosta, rullaa suikaleet ja laita uunivuokaan. Levitä loppu muhennos rullien päälle. 
Kypsennä 225 asteessa 15-20 min. 

Meillä uunivuoassa mukana oli siis äidin eilinen perunamuusi, jonka päälle ripottelin hieman tummaa korppujauhoa ja nakkasin muutaman voinokareen. Lopuksi vuokaan kaadettiin hieman herneitä väriä tuomaan. 





Rouheiset sämpylät

175 g vettä
5 g hiivaa
150 g kokojyväsämpyläjauhoja
80 g "Mörkt lantbrodsmjöl" (eller något liknande)
20 g tattarirouhetta
10 g seesaminsiemeniä
10 g auringonkukansiemeniä
6 g hunajaa
20 g kp rypsiöljyä
5 g suolaa

Liuota hiiva veteen, lisää muut aineet öljyä ja suolaa lukuunottamatta ja vaivaa taikinaa hyvin 8 min. Lisää sitten öljy ja suola ja jatka vielä 5 min. Lisää tarvittaessa vähän jauhoja.
Kohota noin 2 h, leivo sämpylöiksi, kohota 45 min ja paista 250 asteessa noin 12 min.



Mehevä omenakakku

3 munaa
2 dl fariinisokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 dl spelttijauhoja
1 tl inkivääriä
2 tl kanelia
1 1/2 tl leivinjauhetta
125 g voita sulana
2 omenaa raastettuna
2 dl turkkilaista jogurttia
2 dl saksan- ja pekaanipähkinöitä rouhittuna
1 dl rusinoita

1/2 dl brandya
1/2 dl kiehuvaa vettä
1 1/2 rkl inkkarisokeria

1 dl kuohukermaa
1/2 dl inkkarisokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g pehmeää voita
1 dl turkkilaista jogurttia

3 omenaa
50 g voita
1/2 dl inkkarisokeria
1/2 dl kookoshiutaleita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vuorotellen kuivia aineita, voisulaa, ja jogurttia. Sekoita joukkoon kevyesti nostellen lopuksi omenaraaste, rusinat ja pähkinät. Laita taikina voideltuun ja kookoshiutaleilla jauhotettuun vuokaan ja paista vajaa tunti 175 asteessa.
Liota kiehuvaan veteen sokeri ja lisää brandy. Kostuta kakku liemellä.
Keitä kermaa ja inkkarisokeria koko ajan sekoitellen noin 15 min. Jäähdytä hyvin, vatkaa hieman ja sekoita tuorejuuston, voin ja jogurtin kanssa. Levitä seos kakun päälle.
Kuutioi omenat. Kuumenna pannulla voi ja sokeri ja lisää omenakuutiot. Paista, kunnes omenat pehmenevät hieman ja lisää mukaan kookoshiutaleet. Anna jäähtyä hieman ja levitä kakun pinnalle.


lauantai 12. marraskuuta 2011

Tapastelua

Kauan suunniteltu Espanja-ilta toteutettiin A:n ja J:n sekä lisävahvistus-H:n kanssa toteutettiin vihdoin viime lauantaina. Menua hieman karsittiin alkuperäisesti, koska paellaa näiden mässyjen lisäksi olisi tuskin mahtunut keneenkään. (Paitsi ehkä...)



Ensimmäistä, mutta tuskin viimeistä, kertaa kokeilin tapasten valmistusta yhdessä ystävien kanssa. Neljä eri sorttia, yksi jokaiselle, valmistui mukavasti leppoisissa tunnelmissa. Kattaus oli hurjan kaunis ja A:n ihanat tuikkulyhdyt toivat tunnelmaa pimeään iltaan. Hartaudella maistelimme herkkuja pitkän aikaa. Niin hartaudella, että kaikki lautaset tyhjenivät tarkasti.



Ainoa suurempi säätö tapahtui tapenaden kanssa. Ohjeessa ollut kalakastike kalskahti heti hieman oudolta korvaani, oltiin sentään Espanjassa eikä Aasiassa. Määrätty määrä soosia kuitenkin heitettiin tapenadea maustamaan ja mmmghhmmph... Maku muotoutui melko, hmm, merelliseksi, etten sanoisi... Ikinä koskaan milloinkaan en ole maistanut niin pahaa tapenadea! Ehdotin jo uuden satsin tekemistä, mutta H ehdotti, että huuhtelisimme siivilässä tapenaden, jolloin liika merellisyys katoaisi viemärin ihmeelliseen maailmaan. Ei huono ehdotus, sillä lopputulos alkoi jo maistua kunnon tapenadelta, mutta pieni merellinen vivahde säilyi. Serranokinkkuleivät pelastettu!

Don't try this at home.







Espanjalainen perunamunakas


400 g perunaa (kuorittuna ja keitettynä)
1 kpl sipulia
1 kpl valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl tuoretta salviaa (silputtuna)
1 tl suolaa
4 kpl munaa
4 rkl vettä

Lisäksi
20 kpl oliiveja (sitruunatäytteellä)
1 dl tuoretta timjamia

Viipaloi perunat. Silppua sipulit. Kuullota kasvikset oliiviöljyssä paistinpannulla (Ø 24 cm). Mausta salvialla ja suolalla.
Sekoita munat ja vesi kulhossa. Kaada seos pannuun. Anna hyytyä keskilämmöllä. Jäähdytä.
Kumoa munakas leikkuulaudalle ja leikkaa paloiksi.
Keihästä oliivi cocktailtikkuun ja paina munakaspalaan. Somista halutessasi timjamilla.




Serranokinkku-tapenadeleivät

Tapenade eli oliivitahna:
2 1/2 dl kivettömiä oliiveja (mustia)
2 rkl kapriksia
1 kpl valkosipulinkynttä (paloiteltuna)
3 rkl oliiviöljyä
2 tl kalakastiketta (ÄLÄ HYVÄ IHMINEN!)
1 tl sitruunankuoriraastetta
1/2 tl mustapippuria

100 g kinkkua (serrano)
10 kpl kirsikkatomaattia
5 kpl maalaisleipäviipaletta paahdettuna (meillä tekemääni kauraleipää)
4 rkl basilikaa

Mittaa tapenaden aineet kapeaan kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella tai käytä monitoimikonetta. Tarkista maku.
Sivele suupalan kokoisille leiville oliivitahnaa. Halkaise kinkkuviipale ja kiepauta se löyhästi rullalle leivälle. Halkaise kirsikkatomaatit ja nosta tapaspalalle. Koristele tuoreyrtillä.




Marinoidut paprikat manchego-juustolla

200 g punaista paprikaa

Marinadi:
1 dl rypsiöljyä
1/2 dl hunajaa
1 kpl sitruunaa (kuori suikaleina + mehu)
2 kpl valkosipulinkynttä (viipaloituna)
1 tl kuivattua chiliä (piripiri tai pala tuoretta chiliä)
2 rkl tuoretta rosmariinia (oksia pätkittynä)
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

250 g juustoa (manchego)

Pese paprikat, halkaise ne ja poista siemenet, kannat ja valkoiset osat. Paahda tai grillaa paprikat mustiksi kuoripuolelta. Sulje 10 minuutiksi muovipussiin ja poista sitten mustunut kuori.
Paloittele paprikat kulhoon. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada paprikoille. Anna maustua mielellään ainakin pari tuntia.
Leikkaa juusto paloiksi ja kiinnitä paprikapala päälle cocktailtikulla. Koristele marinadin rosmariinilla.



Kikherneitä ja manteleita

2 dl kikherneitä
1/2 dl oliiviöljyä
1 kpl sipulia (silputtuna)
1/2 dl rusinoita
2 kpl tomaattia (kuutioituna)
2 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 dl manteleita

Liota kikherneitä runsaassa vedessä yön yli. Kaada liotusvesi pois.
Keitä kikherneitä suolattomassa vedessä noin tunti, kunnes ne ovat sopivan pehmeitä purtaviksi. Kokeile kypsyyttä maistamalla. Valuta herneet.
Kuumenna 2 rkl oliiviöljyä pannulla ja kuullota siinä sipulisilppu pehmeäksi. Lisää rusinat  tai korintit, joita voit halutessasi ensin hieman silputa. Lisää valutetut kikherneet pannulle ja kääntele.
Lisää kuutioidut tomaatit, sitruunamehu, suola ja pippuri. Nosta pannu hetkeksi syrjään.
Kuumenna toisella pannulla tai kattilassa ruokalusikallinen öljyä ja ruskista siinä mantelit.
Yhdistä mantelit kikherneseokseen ja tarkista maku. 


Kikkaraherkku käskettiin tarjota almogrote-juustotahnan kera, joka ei sanonut oikein mitään kenellekään. Hätäratkaisuna tein pikaisesti "Helmin kootut sotkut" -juustotahnan, joka kyllä kruunasi tämän herkun! Jääkaapista löytyi turkkilaista jogurttia, parmesaania ja sinihomejuustoa, joista tein paksun tahnan ja maustoin sen mustapippurilla ja tuoreilla yrteillä (basilika, rosmariini)
Oliiviöljy, kikherneiden ja ihanan rouskuvien manteleiden liitto nousi ehdottomasti suosikikseni illan antimista!



Juomana oli mukavan mausteinen, keskitanniininen Syrah, joka ainakin itselleni maistui huomattavan hyvin.



Jälkiruokana maistelimme espanjalaistyylistä kaakaota, joka tehtiin maidosta ja suklaasta ja joka oli todennäköisesti parasta kaakaota ikinä! Fazerina toi tosi kivan vivahteen tumman suklaan kaverina. Idea on niin ikään Makusta.


Espanjalainen kaakao

1 l maitoa
100 g suklaata (35 g Fazerinaa ja loput tummaa suklaata)

1 dl kuohukermaa
suklaarouhetta

Paloittele suklaa, lisää maito ja kuumenna sekoitellen, kunnes suklaa sulaa. Kaada kuppeihin, lisää päälle vaahdotettua kermaa, suklaarouhetta ja nauti lämpöisestä herkusta.


Perjantaipiiras

Aamulenkillä ideoin suolaisen piirakan kavereiden synttäreille vietäväksi. Ja kissa vieköön, eihän tuo ihan heikko esitys ollut, vaikka itse sanonkin! Tämä punasipuli-saksanpähkinä-karamelli alkaa olla jo vähän vanha vitsi, mutta jotkut asiat vain pysyy ja paranoo. Tällä kertaa mukana oli myös ikisuosikkini vuohenjuusto, joka toi suolaisen komponentin etikalla maustetun punasipulin ja karamellisoitujen pähkinöiden seuraksi. 


Suolaisenmakeanhapan piiras

Pohja:
125 g voita
1 dl ruisjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
n. 1/2 dl kylmää vettä

Täyte:
2-3 punasipulia
2-3 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 tl timjamia
1 rkl sherryviinietikkaa
1/2 tl hunajaa

2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1 tl minttua
ripaus suolaa, mustapippuria

150 g vuohenjuustoa

100 g saksanpähkinöitä
1/2 dl vettä
1 1/2 rkl täysruokosokeria

Nypi pohjan voi ja jauhot tasaiseksi, sekoita lopuksi vesi sekaan (ja lisää tarvittaessa jauhoja). Esipaista pohjaa 10 min 225 asteessa. 
Kuullota sillä aikaa viipaloidut sipulit öljyssä, mausta lopuksi. Sekoita ruokakerma, munat ja mausteet. Levitä sipulit esipaistetulle pohjalle, kaada päälle ruokakermaseos ja lopuksi päälle siivutettu vuohenjuusto. Paista piirasta 225 asteessa vielä n. 20 min. 


Piiraan ollessa uunissa paahda hieman paloiteltuja pähkinöitä pannulla. Lisää kuumalle pannulle vesi ja sokerit ja sekoita, kunnes liika vesi on haihtunut ja karamelli tarttunut pähkinöiden pintaan. Levitä pähkinät kypsän piiraan päälle.


sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Koo niin kuin...

...KURRRPITSA!!

Pikästä aikaa harrastin perjantai-illan kokkauksia ajan kanssa. Kaupasta nappasin mukaan ensimmäisen (toivottavasti ei viimeisen) kurpitsan tälle syksylle. Puolikkaan käytin päivän keittoon ja loput suunnittelen nauttivani myöhemmin paahdettuna salaatissa ja/tai piirakassa.

Päätin keksiä jotain jännää keiton varalle ja lorottelin sinne sekaan hieman kuivaa Crowmoorin ekstra kuivaa omenasiideriä. Laitoin sitä ehkä hitusen liikaa tai en keitellyt sitä tarpeeksi pitkään, koska lopputulema ei täysin sulattanut. Pienellä viilauksella ja kikherneiden lisäyksellä sopasta tuli lopulta oikein hyvää, mutta siideri ei minusta ole ollenkaan välttämätöntä.




Kurpitsakeitto

n. 800 g kurpitsaa
3 perunaa
2 sipulia
1-2 rkl kp rypsiöljyä
1 tl inkivääriä
1/4 tl neilikkaa
n. 6 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
1-2 dl kuivaa omenasiideriä
1 omena
(2-3 dl kypsiä kikherneitä)
2 tl kuivattua persiljaa
2 dl kermaa (minulla kaura-sellaista)
1 tl hunajaa
1/2 tl mustapippuria
suolaa tarpeen mukaan

Kuutioi kurpitsa, sipulit ja perunat. Kuumenna mausteita öljyssä, lisää sitten kasvikset ja kuullota jonkin aikaa. Lisää vesi, fondi ja siideri (itse lisäsin myöhemmin, mutta tässä vaiheessa varmaan parempi). Keittele noin 20 min. Lisää sitten omena (ja kikherneet) ja jatka vielä 5-10 min, kunnes kaikki aineet ovat pehmeitä. Ota osa liemestä syrjään ja soseuta keitto. Lisää kerma ja mausteet sekä tarvittaessa kasvislientä.


Leivästä tuli kyllä huisin hyvää! Olin maistavinani jotain samaa kuin Torniojokivarresta kotoisin olevassa räätileivässä, vaikka siihen kuuluvaa anista leivässä ei ollutkaan. Ehkä se oli rakenteesta ja paistuneesta pinnasta kiinni. Eniveis, sipaisu smööriä ja kurkkusiivuja päälle, niin maituipahan mainiolta!



Leivät hökheillä

6 dl viileää vettä
18 g hiivaa
16 g hunajaa
400 g 'mörkt lantbrödsmjöl'
150 g ruishiutaleita
200 g spelttijauhoja
n. 200 g hiivaleipäjauhoja
18 g suolaa
50 g oliiviöljyä

125 g mozzarellaa
6 aurinkokuivattua tomaattia
1 paprika
3 valkosipulinkynttä
n. 2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
2 tl Provencen yrttejä
rouhittua mustapippuria


Liuota hiiva veteen, lisää hunaja ja jauhot ja vaivaa taikinaa 10 min. Lisää suola ja öljy ja jatka vielä 7 min. Kohota n. 90 min. Kauli taikina levyksi, levitä sille revitty mozzarella, hienonnetut tomaatit ja valkosipuli sekä suikaloitu paprika. Valuta päälle öljyä ja ripota mausteet. Kääri rullalle ja leikkaa kahtia. Pyörittele pötköä pitemmäksi ja pyöräytä sitten pätkät solmuiksi. Kohota leipiä liinan alla n. 45 min. Paista aluksi 225 asteessa 5 min ja laske lämpö sitten 200 asteeseen ja jatka n. 20 min.