sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Koo niin kuin...

...KURRRPITSA!!

Pikästä aikaa harrastin perjantai-illan kokkauksia ajan kanssa. Kaupasta nappasin mukaan ensimmäisen (toivottavasti ei viimeisen) kurpitsan tälle syksylle. Puolikkaan käytin päivän keittoon ja loput suunnittelen nauttivani myöhemmin paahdettuna salaatissa ja/tai piirakassa.

Päätin keksiä jotain jännää keiton varalle ja lorottelin sinne sekaan hieman kuivaa Crowmoorin ekstra kuivaa omenasiideriä. Laitoin sitä ehkä hitusen liikaa tai en keitellyt sitä tarpeeksi pitkään, koska lopputulema ei täysin sulattanut. Pienellä viilauksella ja kikherneiden lisäyksellä sopasta tuli lopulta oikein hyvää, mutta siideri ei minusta ole ollenkaan välttämätöntä.




Kurpitsakeitto

n. 800 g kurpitsaa
3 perunaa
2 sipulia
1-2 rkl kp rypsiöljyä
1 tl inkivääriä
1/4 tl neilikkaa
n. 6 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
1-2 dl kuivaa omenasiideriä
1 omena
(2-3 dl kypsiä kikherneitä)
2 tl kuivattua persiljaa
2 dl kermaa (minulla kaura-sellaista)
1 tl hunajaa
1/2 tl mustapippuria
suolaa tarpeen mukaan

Kuutioi kurpitsa, sipulit ja perunat. Kuumenna mausteita öljyssä, lisää sitten kasvikset ja kuullota jonkin aikaa. Lisää vesi, fondi ja siideri (itse lisäsin myöhemmin, mutta tässä vaiheessa varmaan parempi). Keittele noin 20 min. Lisää sitten omena (ja kikherneet) ja jatka vielä 5-10 min, kunnes kaikki aineet ovat pehmeitä. Ota osa liemestä syrjään ja soseuta keitto. Lisää kerma ja mausteet sekä tarvittaessa kasvislientä.


Leivästä tuli kyllä huisin hyvää! Olin maistavinani jotain samaa kuin Torniojokivarresta kotoisin olevassa räätileivässä, vaikka siihen kuuluvaa anista leivässä ei ollutkaan. Ehkä se oli rakenteesta ja paistuneesta pinnasta kiinni. Eniveis, sipaisu smööriä ja kurkkusiivuja päälle, niin maituipahan mainiolta!



Leivät hökheillä

6 dl viileää vettä
18 g hiivaa
16 g hunajaa
400 g 'mörkt lantbrödsmjöl'
150 g ruishiutaleita
200 g spelttijauhoja
n. 200 g hiivaleipäjauhoja
18 g suolaa
50 g oliiviöljyä

125 g mozzarellaa
6 aurinkokuivattua tomaattia
1 paprika
3 valkosipulinkynttä
n. 2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
2 tl Provencen yrttejä
rouhittua mustapippuria


Liuota hiiva veteen, lisää hunaja ja jauhot ja vaivaa taikinaa 10 min. Lisää suola ja öljy ja jatka vielä 7 min. Kohota n. 90 min. Kauli taikina levyksi, levitä sille revitty mozzarella, hienonnetut tomaatit ja valkosipuli sekä suikaloitu paprika. Valuta päälle öljyä ja ripota mausteet. Kääri rullalle ja leikkaa kahtia. Pyörittele pötköä pitemmäksi ja pyöräytä sitten pätkät solmuiksi. Kohota leipiä liinan alla n. 45 min. Paista aluksi 225 asteessa 5 min ja laske lämpö sitten 200 asteeseen ja jatka n. 20 min.

Ei kommentteja: