maanantai 24. lokakuuta 2011

Puistola-fanitusta

Puistolan Bistro on tuttu juttu jo ennestään, mutta mielestäni Oulun parhaimpiin kuuluva ravintola on avannut minulle täysin uuden puolen itsestään. Muutamaan kertaan olemme nauttineet tyttöporukalla viikonloppuaamusta brunssin merkeissä Delin puolella ja voi pojat! Painotan sanaa 'nauttineet'.

Poromoussekakku ja salaatti yrttiöljyllä

Suuri rooli on varmasti mainiolla seuralla, mutta ympäristö ja herkullinen ruoka eivät jää sen heikommiksi lenkeiksi. Listalta löytyy erilaisia aamiaiskattauksia, joista useimmissa lihaisilla aineksilla kuitenkin on suuri rooli. Eipä hätä tämännäköinen, sillä tarjolla on myös muuta hyvää, kuten täytettyjä leipiä, suolaista piirakkaa, poromoussekakkua (porohan ei ole lihaa...), salaatteja vapaavalintaisista komponenteista ja tietysti makiaa herkkua.

Salaatti vuohenjuustolla, kylmäsavulohella, ratouillekasviksilla ja kaikella kivalla. Kastikkeena yrttiöljy, juomana tuorepuristettu appelsiinimehu ja vesi.

Kasvissyöjäkin löytää kyllä aineksia brunssin kasaamiseen, mutta pitemmän päälle vaihtoehdot voivat käydä vähiin. Tästä pieni miinus, mutta toisaalta - mitäpä sitä hyvää vaihtamaan.

Latte ja jogurttiannos (= turkkilainen jogurtti, pinjansiemeniä, cashewpähkinöitä, aprikoosia, kuivattuja karpaloita, hunajaa)

Viikonloppuaamun brunssit ovat sulattaneet sydämeni ja niitä tulen harrastamaan ystävien kanssa varmasti jatkossakin. Suosittelen lämpimästi!

Vadelma-sitruuna-, mango- ja greippisorbettia

Makujen ilta




Kolme naista, kolme reseptiä, kolme tuntia ja yksi Maku.





Coca

Pohja:
3 dl vettä
15 g hiivaa
2 rkl oliiviöljyä
1,5 tl suolaa
n. 8,5 dl jauhoja (4 dl spelttiä, 2 hiivaleipää ja loput vehnää)

Täyte:
500 g sipulia ja sipulinvarsia (varsia ei lokakuun iltaan meille löytynyt)
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
300 g tuoretta pinaattia (alkoi pihistyttään, joten vain 150 g; riitti kuiten hyvin)
2 rkl tuoretta timjamia silputtuna (tai 2 tl kuivattua)
1,5 tl paprikajauhetta
1/4 tl mustapippuria
n. 1 tl suolaa
100 g pinjansiemeniä (osa kurpitsansiemeniä, koska edelleenkin pihistytti)
2 tomaattia

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola ja öljy ja alusta jauhot vähitellen sekaan. Anna kohota liinan alla.
Kuullota silputut sipulit öljyssä pehmeiksi, lisää suikaloitu pinaatti ja hauduta liika neste pois. Mausta.
Paahda pinjansiemenet. Lohko tomaatit ja mausta suolalla.
Kauli pohja kahdeksi levyksi (tai yhdeksi, jos laiskottaa). Jaa pinaattitäyte levyille ja ripota päälle siemenet ja tomaatit. Paista 250 asteessa noin 15 min.




Serranosalaatti ilman serranoa

1 rku jääsalaattia
1 rku rucolaa
1 rku viinisuolaheinää
1 tlk artisokansydämiä öljyssä
100 g fetaa (200 g serranokinkkua korvattiin meillä tällä)
1 dl krutonkeja
isoja kapriksia

Rusina-balsamicokastike
1 dl rusinoita
1/2 dl valkoista balsamicoa
2 rkl sokeria (laitoin 1 rkl inkkaria)
1-2 rkl artisokkien öljyä

Valmista ensin kastike: kiehauta rusinat, balsamico ja sokeri pienessä kattilassa. Anna jäähtyä ja lisää öljy. 
Kokoa salaatti kulhoon ja valuta päälle kastike.

P.S. Loppu kastike sopii hyvin vanhaan ystäväämme kaalisalaattiin!



Manchego-paprikat

4 isoa suippopaprikaa (tai 6 pientä)

Täyte:
1 sipuli
1/2-1 chilipalkoa (köyhällä jauhetta)
2 rkl oliiviöljyä
2 dl pitkäjyväistä riisiä (meillä tummaa jasmiinia Helmin kaappien kätköistä)
1 rs kirsikkatomaatteja
4 dl kiehuvaa vettä
1 rkl kasvisfondia
1/2 tl hienoa merisuolaa
1/2 tl mustapippuria
150 g ohuita vihreitä papuja
100 g manchego-juustoa

Pinnalle:
50 g manchego-juustoa

Kuullota hienonnettu sipuli ja chili kasarissa, lisää riisi ja kuullota läpikuultaviksi. Sekoita mukaan halkaistut tomaatit. Lisää vesi, fondi ja mausteet. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla 10-15 min. Lisää pavut ja keitä vielä 5 min, kunnes riisi on kypsää. Lisää manchego-raaste kypsään seokseen. 
Halkaise paprikat pitkittäin (jätä kannat, jos haluat somempaa syötävää) ja poista siemenkodat ja valkoiset kalvot. Laita paprikat pellille leivinpaperille ja täytä riisiseoksella. Ripota päälle juusto ja kypsennä 200 asteessa 15-20 min.



Hedelmäsalaatti ja kardemummavaahto

etelän hetelmiä, joita sattuu löytymään 
(omppua, päärynää, kiiviä, luumua)

1 dl kuohukermaa vaahdotettuna
150 g turkkilaista jogurttia
n. 1/2 tl kardemummaa


Kardemummavaahto on ihanaa! <3

lauantai 8. lokakuuta 2011

Suolaa pannukakkuun

Mainiosta Kädenvääntöä-blogista löysin houkuttelevan suolaisen pannarin ohjeen. Toteutin ohjeen vain liian pienessä vuoassa, joten pannari muistitti ehkä enemmän paksua ja muhevaa (argh, kämppikseni A on niiiiiin tartuttanut minuun tuon muhevan...) munakasta. Ei huono juttu sekään ja suunnittelinkin jo ihan ehdan uunimunakkaan tekoa näillä täytteillä. Eivät kai tomaatti, punasipuli, feta ja pesto voi koskaan olla pahasta?!


Suolainen pannari à'la Kädenvääntö


Pohja
4 kananmunaa
8dl maitoa
4,5dl vehnäjauhoja (mulla 2 hiivaleipä ja 2,5 spelttiä)
1tl suolaa
2rkl öljyä

Täytteet
paketti fetaa
punasipuli
kirsikkatomaatteja ja/tai pieneksi hakattuja aurinkokuivattuja tomaatteja
2 valkosipulinkynttä
pestoa, pieniä "nokareita" siellä täällä
Riko munat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää joukkoon 4dl maitoa ja vatkaa jauhot hiljalleen joukkoon, koko ajan sekoittaen. Vatkaa mukaan loput maidosta, sekä öljy ja suola. Anna turvota 15-30 min. Valmistele sillä aikaa täytteet. Lisää taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja levitä täytteet tasaisesti. Paista 200-asteisessa uunissa reilut puoli tuntia.

Kreikkalainen voileipäkakku

Hetken mielijohteesta päätimme alkaa torstai-iltana leipomaan talomme väliaikaisvahvistus H:n kanssa täyte- ja voileipäkakkua perjantaisiin kemuihimme. H piti huolen, erittäin hyvän huolen, täytekakusta - erittäin muheva ja kermainen lakka-valkosuklaatäytekakku pääsi komistamaan pöytäämme.
Oma panokseni taas oli kasvisvoileipäkakku, josta tulikin suppeasta voileipäkakkukokemuksestani huolimatta vallan mainiota. Tätä voisi kyllä tehdä uudestaan! Ohje lähes suurinpiirtein sama kuin Kinuskikissalla.


Kreikkalainen voileipäkakku

n. 15 siivua täysjyväpaahtoleipää

1,5-2 dl maitoa kostutukseen

Täyte 1:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
60 g smetanaa
1/2 kurkku kuutioina
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
ripaus suolaa
mustapippuria
n. 1/2 tl hunajaa

Täyte 2:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
60 g smetanaa
60 g fetaa murusteltuna
1/2 ruukkua rucolaa hienonnettuna 
5 aurinkokuivattua tomaattia hienon.
1 paprika kuutioina
1/2 punasipuli hienon.

Koristelu:
200-300 g maustamatonta tuorejuustoa
salaattia
fetakuutioita
kurkkua 
kirsikkatomaatteja

Sekoita täytteet. Levitä pitkänmalliselle tarjottimelle leipäsiivuja (n. 3 kpl), kostuta hieman maidolla ja levitä päälle puolet toisesta täytteestä. Lisää päälle toinen leipäkerros, kostuta ja puolet toisesta täytteestä. Tee näin viisi kerrosta (neljä väliä). Jätä kelmuun pyöräytettynä vetäytymään yön yli. Levitä päälle tuorejuustoa ja koristele salaatilla, kurkulla, tomaateilla ja fetalla.



torstai 29. syyskuuta 2011

Kun on alkuun päästy...

...niin antaa mennä vaan. Näin kävi viime sunnuntain kokkailujen kanssa, kun alunperin pöytään kaavailemani uunijuurekset ja vuohipihvit saivat vähän jatkoa muista ruokalajeista.

- uunijuurekset vuohenjuustolla
- vuohen jauheliha-fetapihvit
- karvarouskumuhennos
- seesamiset punajuuri-kikhernepyörykät
- ohra-porkkanasalaatti
- kirpakka kaalisalaatti
- porkkana-tuorejuustotahna
- rouheiset sämpylät

Uunijuurekset meinasivat hieman kärtsätä pohjasta, mutta hämmentävää kyllä, ne maistuivat siskontytöille parhaiten näistä antimista.



Uunijuurekset vuohenjuustolla

perunaa
palsternakkaa
lanttua
purjoa
kukkakaalia
rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
timjamia
vuohenjuustoa

Paloittele kuoritut juurekset ja laita ensin uuniin (225) peruna, palsternakka ja lanttu öljyllä sekä mausteilla höystettynä. Lisää noin 25 min kuluttua purjo ja kukkakaali ja vuohenjuusto siivut 5-10 min ennen juuresten ottoa uunista.




Vuohen jauheliha-fetapihvit

400 g vuohen jauhelihaa
1 pkt Apetina snacks -fetaa (hienonna oliiveineen päivineen)
1 muna
ripaus suolaa
1 tl timjamia
mustapippuria

Sekoita aineet keskenään ja muotoile pihveiksi. Paista noin 20 min 225 asteeessa.




Karvarouskumuhennos

n. 200 g käsiteltyjä karvarouskuja
voita
1 sipuli
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
maitoa tarpeen mukaan
suolaa, mustapippuria
tuoretta persiljaa

Kuullota sieniä kuumalla pannulla, niin että liika neste haihtuu. Lisää voi ja silputtu sipuli, kuullottele hetki. Sekoita mukaan jauhot ja kerma. Anna kiehua hiljalleen ja lisää maitoa, jos menee liian paksuksi. Mausta lopuksi.


Punajuuripallerot olivat kyllä ehdoton suosikkini listalta!




Seesamiset punajuuri-kikhernepyörykät

1 prk kikherneitä
2 punajuurta hienoksi raastettuna
n. 1/2 dl seesaminsiemeniä
1 muna
2-3 rkl spelttijauhoja
1 tl basilikaa
mustapippuria
ripaus suolaa (purkkikikkarat jo valmiiksi aika suolaisia)
rypsiöljyä

Soseuta kikherneet sauvalla ja sekoita kaikki ainekset keskenään taikinaksi. Pyörittele palloiksi ja paista pannulla reilussa öljyssä.



Ohra-porkkanasalaatti

2-3 dl kypsiä ohrasuurimoita
4 porkkanaa
rypsiöljyä, basilikaa, rakuunaa
2 suippopaprikaa
0,5 dl rypsiöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
1/2 tl suolaa
mustapippuria
persiljaa

Keitä/höyrytä porkkanasiivut napakan kypsiksi ja sekoita kuumiin porkkanoihin hieman öljyä ja yrttimausteita. Yhdistä ohraan ja pilko mukaan paprikat. Sekoita öljy ja etikka kastikkeeksi ja lisää salaattiin. Mausta ja korista persiljalla. (Hyvää kuumana ja kylmänä.)



Kirpakka kaalisalaatti

n. 400 g keräkaalia
1/2 kesäkurpitsa
1 iso omena
200 g vihreitä papuja (pakaste; tietty tuoreet parempia, mutta pitää kiehauttaa)

3/4 dl rypsiöljyä
1/2 dl valkoviinietikkaa
1/4 dl vettä
n. 1 1/2 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa
mustapippuria

paahdettuja auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä

Suikaloi kaali (juustohöylä 4-ever!) ja kesäkurpitsa, raasta omena ja sulata pavut. Sekoita kastikkeen ainekset. Yhdistä salaattiaineksiin ja sekoita hyvin. Ripottele salaatin päälle paahdetut siemenet.



Porkkana-tuorejuustotahna

200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 porkkanaa (keitettyä)
1 1/2 tl Provencen yrttejä
n. 1/2 tl suolaa
mustapippuria
ripaus inkkarisokeria

Soseuta porkkanat sauvalla ja sekoita kaikki ainekset keskenään.



Sämpylöihin iskin vähän kaikkea, mitä nenän eteen ilmaantui: tattarirouhetta, kaurahiutaleita, auringonkukansiemeniä, ruisleseitä, ohrajauhoja, spelttijauhoja, hiivaleipäjauhoja, öljyä, hunajaa... Siinä noin pääpiirteissään. Ja tietty vettä, hiivaa ja suolaa



Olihan siinä taas touhua ja tohinaa muutamaksi tunniksi. Jälkkäriksi tehty omppupiirakka uusimman Makun ohjeella jäi kuvaamatta, kun jouduin itse lähtemään vanhempien luota takaisin Oulua kohti ennen sen maistelua. Äiti ainakin jälkikäteen kehui vuolaasti, että kaipa tuo ihan kelpo paakkelssi oli. 

torstai 22. syyskuuta 2011

Vitsit olen hurja...

...ja kiskasen heti toisen postauksen perään! Tämä aika on täynnä touhua ja tohinaa, joten bloggailulle ei kertakaikkisesti ole löytynyt sopivaa rakosta. Touhu ja tohina on kyllä suurimmaksi osaksi ollut positiivista - olen aloittanut ravitsemustieteen opinnot riemumielin! Se tuo mukavaa vastapainoa ja hieman rennompaa opiskelua lääkiksen rinnalle.

Tässä ihan pikainen insight muutamaan kivaa pöperöön, joita on tullut laiteltua.



Kaali-leipäjuustovuoka sisälsi pikaisesti höyrytettyä kukka- ja parsakaalta, vuohenleipäjuustoa, pannulla kypsennetyjä punaisia linssejä kera juureksien sekä auringonkukansiemeniä.




Tyttöjen illassa tarjosin omalta osaltani keittoa paahdetuista paprikoista, joka sisälsi sen ihtensä lisäksi valkosipulia, cashewpähkinöitä ja vuohenjuustoa sekä mausteina mm. juustokuminaa, cayannea, tuoretta basilikaa ja oreganoa.



Kattaukseemme kuului tuolloin myös pyöräyttämäni pikasalaatti, N:n pikku paprikafocaccioita, A1:n Tokaj-viiniä, S:n puolukkarahkapiirakkaa, A2:n tummaa suklaata, R:n hedelmäsalaattia ja minun omppukakun jämät.


Huonosta valosta ja kännykän kuvista huolimatta tunnelma välittynee kotikatsomoihin saakka.


Kavereiden kanssa kokkailimme kotitekoisia hampurilaisia ihan oikeasta lihasta! (Luomunaudan sellaisesta.) Peruspihvien lisäksi väliin laitettiin kermaviilistä (Juustoportin luomukermis rokkaa edelleen!), partaäijästä, kurkkusalaatista, valkosipulista ja mausteista sekoitettua kastiketta, punasipulia, tomaattia, salaattia ja cheddaria.


Hampurilaissämpylät

5 dl vettä
30 g hiivaa
1,5 tl suolaa
2 tl inkkarisokeria
n. 1 l hiivaleipäjauhoja (osa spelttiä tai grahamia)
n. 1 dl rypsiöljyä

Voitele ennen paistoa vedellä ja ripota päälle seesaminsiemeniä.

Elämäni on yhtä kakkua

Jestas sentään, kuinkahan monta kakkua on tullut väännettyä/syötyä viimeisen kuukauden aikana... Ainakin omaan normitasoon verrattuna aika monta... Tässä pari viimeisintä omppukakkua. Kyllä Glorian R&V tietää!

Kännykuva vs...


Saksalainen omenakakku

2 dl hiivaleipäjauhoja
2 dl spelttijauhoja
2 tl soodaa
2 dl omenamehua
150 g voita sulatettuna
2 dl fariini-/inkkarisokeria
3 munaa
4 omenaa raastettuna (Valkea kuulas)
2 dl rusinoita
100 g saksanpähkinöitä rouhittuna

200 g tuorejuustoa
kinuskikastiketta (2 dl kermaa, 1 1/2 dl inkkarisokeria, 1 rkl voita)
saksanpähkinöitä

Sekoita jauhot ja sooda. Sekoita muniin omenaraaste ja sulatettu. Yhdistä kuiviin aineisiin ja sokeriin ja sekoita joukkoon lopuksi rusinat ja pähkinät. Paista 175 asteessa tunnin verran.
Keitä kinuski: Yhdistä kattilassa kerma ja sokeri, keittele koko ajan sekoitellen 10-15 min eli kunnes kinuski on saonnut. Lisää lopuksi voi.
Levitä tuorejuustoa kakun päälle ja koristele kinuskilla ja saksanpähkinöillä. Anna mieluusti tekeytyä seuraavaan päivään.

...kamerakuva


Estetiikan juhlaa, mutta älkää antako sen häiritä. Tämä on meinaan jumalten muonaa!


Amerikkalainen juustokakku karamellisoiduilla omenilla


Pohja:
150 g digestive- tai kaurakeksejä
50 g voita sulana
1 tl vaniljasokeria

Juustotäyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa (laitoin puolet mascarponea)
2 dl sokeria (laitoin vajaan 1,5 dl inkkaria)
1/2 dl sitruunamehua
1 1/2 rkl vaniljasokeria
1/2 dl maissitärkkelysjauhoa
4 keltuaista
4 valkuaista
3 1/2 dl kuohukermaa

Karamellisoidut omenat:
1 kg omenoita (miel. kotimaisia)
100 g voita
1 dl fariinisokeria (tahi inkkaria)
1 tl inkivääriä

Murskaa keksit ja sekoita pohjan ainekset keskenään. Painele seos kakkuvuokaan, jossa leivinpaperi pohjalla.
Sekoita tuorejuustoon sokerit, sitruunamehu, maissitärkkelys ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset ja kerma erikseen vaahdoksi. Sekoita vaahdot tuorejuustoon varovasti nostellen. Kaada täyte keksipohjalle ja kypsennä 150 asteessa 60-75 min. Anna kypsän kakun jäähtyä mielellään seuraavaan päivään, säilytä jääkaapissa.
Juuri ennen tarjoilua: Sulata voi ja fariinisokeri pannulla. Kuumenna, kunnes seos on kullanruskeaa. Sekoita joukkoon inkivääri ja lisää omenalohkot. Kypsennä muutama minuutti, kunnes omenat ovat sopivasti pehmenneet.


Lisäksi vielä pikapikapiiras nynnykerhon kokoukseen:



Puolukka-omenapiiras

100 g voita
3 dl spelttijauhoja
2-3 rkl maitoa
ripaus suolaa ja inkkarisokeria

puolukoita ja kotimaisia omppuja lohkoina

50 g voita suolana
n. 75 g kookoshiutaleita
3/4 dl inkkarisokeria
1-2 rkl spelttijauhoja

Nypi pohjan voi ja jauhot, lisää maito, suola ja sokeria ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa jauhoja. Kauli pyöreä levy leivinpaperilla ja painele piirakkavuokaan. Pistele haarukalla.
Esipaista pohjaa 200 asteessa n. 10 min.
Levitä pohjalle puolukat ja omput. Sekoita toskan ainekset ja levitä se päälimmäiseksi. Paista vielä n. 15 min.