maanantai 2. toukokuuta 2011

Uunissa, höyryssä, raakana



Tämän päivän kokkailuissa oli mukana minunkin mittapuullani poikkeuksellisen monenlaisia kasviksia. Osasyyllisenä lienee vasta ollut luomupiirin toimituspäivä, joka tarjosi taas kerran kassin täydeltä herkkuja. Vähän ekstempporee-hengessä taas mentiin, mutta se on jo ennestään hyväksi havaittu tapa.

Kesäkurpitsa luovutti aika lailla, joskaan ei aivan kohtuuttomasti, nestettä uunivuoassa ja mietiskelin, millähän liiallisen nesteytyksen olisi saanut korjattua. Ehkä leipäpala murusteltuna vuokaan olisi ollut kaivattu osanen. Parsakaalilisäkkeen idea on peräisin Ruoka Pirkasta, jossa muistan joskus tämäntyylisen ohjeen nähneeni. Siinä tosin käytettiin marinoitua fetajuustoa ja kastikekin oli vähän eri. Omakin versioni täytti odotukset, nams!


Uunikasvikset

3 pientä punasipulia
3 pienehköä valkosipulinkynttä
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
1/2 prk kivellisiä oliiveja
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikaa
1 tl basilikaa
1 tl suolaa
ripaus cayannepippuria
2-3 rkl oliiviöljyä
n. 1/2 dl parmesaaniraastetta

Lohko punasipulit, viipaloi valkosipulit ja kuutioi munakoiso ja kesäkurpitsa. Sekoita mausteet ja öljy kasviksiin uunivuoassa. Ripottele päälle parmesaani. Kypsennä 200 asteessa n. 20 min.


Parsakaalilisuke

500 g parsakaalia
3 pientä tomaattia
150-200 g vuohenjuustoa

3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1/2 tl sinappia
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl kapriksia
ripaus inkkarisokeria
1/2 tl minttua
1 tl oreganoa
mustapippuria, suolaa

Höyrytä parsakaalin kukinnot napakaksi. Lohko tomaatit, kuutioi juusto ja laita tarjoiluastiaan parsakaalien kanssa. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja valuta kasvisten päälle.





Kepeä kaalisalaatti

n. 300 g valkokaalia
1 ruukku rucolaa
1 punainen paprika
n. 1/2 dl salaattisiemensekoitusta

2 rkl saksanpähkinäöljyä
1 rkl balsamicoa
1 rkl vettä
n. 1/2 tl hunajaa
suolaa, mustapippuria

Suikaloi kaali (juustohöylällä tms.) ja paprika. Laita kulhoon revityn rucolan kanssa ja valuta päälle keskenään sekoitetut kastikkeen ainekset.

1 kommentti:

H Pudas kirjoitti...

Ah, olisinpa Helmi. Aivan ihanan näköistä ruokaa. :)

terv. Henni Kajaanin aamupäivästä