sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Äidille


Mitenpä sitä meikäläinen osaisi muutoin äitiä hemmotella, kuin laittamalla parasta pöytään. Tarjoiluja täydennettiin toki hurmaavalla käytöksellä, lahjalla ja yhteisellä ajalla kotipuolessa. Toivottavasti äitillä oli yhtä kiva äitienpäivä kuin tyttärellä!

Päivä alkoi aamupalalla, jota varten hauduttelin Valamon puuroksi ristimääni ruis-ohrapuuroa. Nimi juontaa juurensa vuoden takaisesta vierailusta Valamon luostarissa 'Sielu ja ruumis lääketieteessä' - seminaarin merkeissä. Siellä meille tarjoiltiin aamupalalla mieleen painunutta herkkupuuroa, joka oli rukiista, mutta mukana oli tuntumaa tuomassa ohrasuurimoita. Kyseinen putro on vain niiiiiin hyvää! Varsinkin voisilmällä höystettynä se ei kaipaa mitään kaverikseen, mutta toisaalta, marjat eivät koskaan ole huono puuron kaveri.

Puuron lisäksi aamupalalla tarjoiltiin omatekoista ruisleipää ja kotikylän leipomo Joen laulun ohrarieskaa, lohta, kinkkua, juustoa, vuohenleipäjuustoa, kasviksia ja marjoja.
Tukevasta aamupalasta riitti energiaa kaikille moneksi tunniksi ja ehdimme tällä välin mm. käydä lenkillä, katsastaa kukkapenkkien kuulumisia ja viedä ruusun mummon haudalle.

Valamon puuro

2,5 dl ruishiutaleita
n. 1 dl ohrasuurimoita
reilu 1 l vettä
vajaa 1 tl suolaa
2-3 rkl voita

Laita hiutaleet ja suurimot illalla likoamaan kylmään veteen. Hauduttele puuroa aamulla noin tunti, lisää loppuvaiheessa suola ja voi.

Edellisenä iltana leivoin Glorian ruoan ja viinin ohjeella valmistetut patongit valmiiksi kohoamaan kylmään. Niistä aloitin lounaan valmistelun. Patongeista tuli kieltämättä hyviä, maukkaita ja sopivan sitkaita. Tuorejuuston tai vastaavan kanssa ne pääsivät parhaiten oikeuksiinsa, suolaa oli nimittäin aika niukasti. Vaikka patonkien teko vaati melko pitkän ajan, oli ne silti helppo ja huoleton valmistaa, sillä itse työvaiheet eivät olleet kovin työläitä.


Patongit

Päivä 1:
2 dl huoneenlämpöistä vettä
1/2 tl tuorehiivaa
3 dl puolikarkeita vehnäjauhoja (laitoin 2 hiivaleipää ja 1 spelttiä)

Liuota hiiva vetäeen, sekoita jauhot joukkoon. Peitä kulho kelmulla ja jätä huoneenlämpöön 24 tunniksi.

Päivä 2:
2 dl huoneenlämpöistä vettä
15 g tuorehiivaa
2 tl suolaa
6-7 dl puolikarkeita vehnäjauhoja (laitoin 1 spelttiä, 2 hiivaleipää ja 3 vehnää)
2-3 rkl öljyä

Liuota hiiva veteen, sekoita joukkoon esitaikina ja suola. Lisää jauhoja hiljalleen, kunnes taikina on muotoiltavissa. Pyri pehmeähköön taikinaan. Vaivaa käsin noin 10 min tai yleiskoneella 5 min. Peitä kulho liinalla ja kohota 30 min.
Kumoa taikina öljytylle pöydälle ja pirskota taikinan pinnalle öljyä- Vaivaa ilmakuplat pois ja jaa 4 osaan. Painele palat soikioiksi ja rullaa patongeiksi. Nosta patongit kahdelle leivinpaperoidulle pellille. Siivilöi runsaasti jauhoja pinnalle ja nosta leivinpaperi koholle patonkien välistä, jotteivät ne kohoa yhteen. Voit myös nostaa paperin sivulta ja tukea esim. vesipullon avulla, jotta ne kohoaisivat ylöspäin, eivätkä lässähtäisi. Peitä ilmavasti tuorekelmulla ja kohota jääkaapissa 12-24 h. (Voi myös kohottaa huoneenlämmössä kaksinkertaisiksi, n. 60 min.)

Nosta patongit huoneenlämpöön 30-45 min ennen paistoa. Kuumenna uuni 275 asteeseen. Suorista leivinpaperi toiselta pelliltä. Viillä 1 cm viillot patonkien pintaan terävällä veitsellä. Pane pelti uunin keskitasolle ja heitä pohjalle 1,5 dl vettä. Sulje luukku, paista 3 min. Laske lämpö 250 asteeseen ja paista kypsiksi, 15-20 min. Jäähdytä peittämättä.


Äitienpäivälounaan menu oli kokonaisuudessaan seuraava:

- tillipestoinen vihersalaatti
- patonki

- puikulamuusi
- siitake-pinaattimuhennos
- paistettu kuha tilliöljyllä

- deluxe-pannukakku raparperilla, vadelmoilla ja mascarponavaahdolla

Tillipeston tein hyödyntäen viime kesän tuoksuvaa pakastetilliä ja cashewpähkinäpussin loppuja. Kulhoon reilu kasa hienonnettua tilliä, kourallinen cashewpähkinöitä sekä hyvästi rypsiöljyä. Loraus vettä ja sitruunamehua, ripaukset suolaa ja pippuria. Sauvasekoitin hurisemaan ja valmista tulee!


Salaatissa oli erilaisia salaatteja, punaista salanovaa, rucolaa ja jääsalaattia, sekä punaisia ja keltaisia kirsikkatomaatteja, punainen ja keltainen suippopaprika, kurkkua ja omenaa. Sekoittelin joukkoon hieman tillipestoa, pinnalle paahdettuja kurpitsansiemeniä, jotka on maustettu soijakastikeella.

Puikulamuusi

1 kg puikulaperunoita
suolaa keitinveteen (2 rkl/l vettä)
1-2 dl täysmaitoa
2-3 rkl voita

Keitä kuoritut perunat vedessä, 10-15 min. Survo sähkövatkaimella, lisää maitoa ja voi ja vatkaa kuohkeaksi.

Siitake-pinaattimuhennos

2 rs (á 100 g) siitakesieniä
rasia (70 g) pinaattia
1 purjo
öljyä
n. 1/2 tl suolaa
mustapippuria
2 rkl tuoretta rakuunaa
1-2 dl kuohukermaa
1-2 rkl hiivaleipäjauhoja

Suikaloi pinaatti ja purjo. Freesaa ne sekä sienet öljyssä. Lisää kerma ja anna kiehua hiljalleen ilman kantta. Ripottele varovasti sekaan jauhoja, kunnes sopiva koostumus alkaa löytyä. Lisää lopuksi mausteet.


Kuhafileet maustoin suolalla, valkopippurilla ja sitruunamehulla ja paistoin voissa. Ensimmäiset tarttuivat jostain syystä pannuun aivan järkyttävällä tavalla. Voita olin laittanut pannulle melkoisen ronskisti, joten siitä ei luulisi olevan ollut kiinni. Toinen teoria on liian kylmä pannu, mutta sekään ei tuntunut uskottavalta, sillä rasva melkein paloi pannuun heti, kun sen siihen nakkasin. Kolmas ja todennäköisin vaihtoehto on, että en antanut kalojen olla rauhassa tarpeeksi pitkään, vaan aloin sörkkiä niitä lastalla liian aikaisin. Toiset kuitenkin onnistuivat mainiosti, eikä ensimmäistenkään maku kärsinyt pienestä hajoilusta (sekä kalan että kokin...). Tilliöljy toi mukavaa täyteläisyyttä rasvattomaan kalaan, oikein hyvä yhdistelmä. Minusta on muutenkin tullut tuon tilliöljyn suurkuluttaja. Käytän sitä leivän päällä, salaateissa, parsan höysteenä ja kaiken mahdollisen seassa. Koskahan iskee inflaatio...

Jälkiruoaksi kokeilin myös Gloriassa ollutta ohjetta: deluxe-pannukakkua. Höysteet tosin vaihtuivat ohjeen tuoksusimakastikkeesta keväiseen raparperiin, raikkaisin vadelmoihin ja täyteläiseen mascarponevaahtoon. Todella hyvää, mutta pannukakussa oli makuuni aivanaivan liikaa sokeria. Ei tainneet tämänkään tytön harmaat solut olla mitenkään terävimmillään tuossa vaiheessa, kun ohjeen 2 dl:n kohdalla ei soineet kellot. Noh, ei tätä nyt pois tarvinnut sylkeä, mutta ensi kerralla jos, ja kun, teen tätä, laitan sokeria ehkä puolisen desiä.


Deluxe-pannukakku

5 munaa
2 keltuaista
2 dl ruskeaa sokeria (inkkaria, ensi kerralla vain 1/2 dl!)
6 dl kuohukermaa (laitoin puolet täysmaitoa)
125 g jauhettua mantelia (laitoin 2 ps eli 150 g)
1/2 dl vehnäjauhoja (laitoin puolikarkeaa spelttiä)
1/4 tl jauhettua merisuolaa

1 rkl voita
3 rkl korppujauhoja

Sekoita vispilällä munat ja sokeri. Sekoita mukaan kerma sekä sitten loput aineet. Sekoita tasaiseksi ja anna turvota parisen tuntia huoneenlämmössä. Voitele ja korppujauhota pyöreä vuoka (halk. 25 cm). Kaada taikina vuokaan ja paista 180 asteessa n. 25 min, kunnes pannukakku on juuri kypsä. Anna vetäytyä 15-20 min ennen tarjoilua.

Raparperihilloke

1 litra raparperiä
1 rkl vettä
n. 4 rkl inkkarisokeria
puolikkaan (pienen) sitruunan mehu
1 tl vaniljasokeria

Kiehauta vesi ja raparperit. Lisää sitruunamehu ja sokeri ja keitä hiljaa 10-15 min, kunnes raparperit ovat hajonneet. Lisää vaniljasokeri jäähtyneeseen hillokkeeseen.

Mascarponevaahto

2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
100 g mascarponea

Notkista mascarpone sekoittamalla, yhdistä kermavaahtoon vispilän kanssa. (Varo sekoittamasta liikaa, ettei kerma mene voiksi.)

Raparperihillokken ja mascarponevaahdon lisäksi myös muutama sulatettu pakastevadelma, St. Dalfour vadelmahilloa ja tuore mansikkakin pääsi mukaan lautaselle.


Ei kommentteja: