lauantai 6. marraskuuta 2010

Arki-iltojen iloja


Näin viettelevällä kuvalla aloitan tämän postauksen. Kuitenkin se vain on näin, että parasta gourmetia saan arki-iltoihini tämännäköisistä rasioista: edellispäivien jämät, pitkittyneiden päivien pelastus. Rasioiden sisätä paljastuu luomupossun jämistä valmistettua kaali-lihapataa sekä paahdettuja punajuuria ja lanttua. Kaali-lihapadan teosta on vierähtänyt jo jonkin aikaa, joten sen tarkkaa koostumusta en muista, mutta jotain seuraavan tapaista siitä löytynee:

kookosöljyä
kaalta
sipulia
porkkanaa
valkosipulia
luomuporsaan kasleria
hapankaalta
kukkakaalta
omenaa
paprikatahnaa
meiramia, kirveliä
Mustapekka-juustoa
papusekoitusta (valkoisia-, kidney- ja voipapuja)

Unkarista tuomani paprikatahna on kyllä kerrassaan mainiota. Laitoin sitä ruokaan aika töräyksen ja lopputuloksena olikin ihanasti unkarilaisen aromin siivittämä pataruoka. Toivottavasti löydän tätä jostain Suomestakin, on sen verran loistava tuote.


Punajuuret ja lantut paahdoin uunissa kera oliiviöljyn, sitruunamehun, hunajan, timjamin, suolan ja pippurin. Salaattikulho ja leipää rinnalle, niin jopa minunkin nälkäni saadaan tyydytettyä.




Toinen pikainen ruoka on vanha kunnon salaattilautanen.


Tällä kertaa mukana salaattia, hapan- ja kukkakaalta, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia, siitakesieniä, avokadoa, marinoitua tofua ja fetajuustoa. Sanoisin, että maistuu.

1 kommentti:

Pilvi kirjoitti...

Kyllä, paprikatahna on minustakin oikein mainiota! Jos siis löydät sitä jostain niin osta mullekin lisää. Tosin paprika on mulla tällä hetkellä pannassa, mutta aikansa kutakin. On varmaan kuitenkin aika säilyvää tavaraa tuo.