perjantai 23. joulukuuta 2011

Unohdetut suuruudet

Viime viikolla pidimme pienimuotoisia pikkujoulukestejä tyttöporukalla ja olen näemmä unohtanut postata illan tarjoilut.




Tein hetken mielijohteesta taas kerran... Ylläriii, suolaista piirakkaa!! Ei sillä, että toistaisin itseäni tai jotain... Täytteeksi valikoitui jääkaapin kätköistä palsternakkaa ja punasipulia. Not bad! Ripsottelin päälle myös edellisen viikon jouluaterialta jäänyttä dukkahia. Ei välttämättä kovin esteettinen, mutta kuitenkin maukas ratkaisu!



Palsternakka-punasipulipiiras

125 g voita
1 dl kaurahiutaleita
2,5 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl vettä

2 palsternakkaa
1 iso punasipuli
1-2 rkl rypsiöljyä
1/2 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa

200 g ranskankermaa
2 munaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
1 tl minttua

Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi, sekoita nopeasti joukkoon vesi. Kauli taikina levyksi ja painele piirakkavuokaan. Esipaista 7 min 200 asteessa.
Kuori palsternakat ja sipuli, siivuta ohuiksi. Kuullota öljyssä, kypsennä hetki ja mausta lopuksi hunajalla ja suolalla. Sekoita ranskankermaan munat ja mausteet. Kippaa palstenakat ja punasipuli piirakkapohjalle, päälle ranskankerma ja paista 200 asteessa vielä noin 25 min.




Granaattiomena-vuohenjuustosalaatti

1 päärynä
1/2 granaattiomena
1 ruukku rucolaa
1 ruukku tammenlehväsalaattia
1 pieni kurkku
3 rkl valkoista balsamicoa
1 rkl avokadoöljyä
150 g vuohenjuustoa
paahdettuja kurpitsansiemeniä

Pilko päärynä ja kurkku, irrotta granaattiomenasta siemenet. Sekoita salaatteihin balsamico, päärynä ja kurkku. Pirskota päälle öljyä, asettele vuohenjuustoviipaleet mukaan ja ripota lopuksi päälle granaattiomenan ja kurpitsansiemenet.


Jälkkärinä laitettiin suut makiaksi erilaisin jouluherkuin. Tein pähkinäsuklaata, karpalotryffeleitä ja herkkupähkinöitä. Kaikki maistui, mutta karpalotryffelit maistuivat tekopäivänä vähän turhan viinaisilta. Parin päivän päästä maistoin jämäyksilöä ja maistui jo huomattavan paljon paremmalta! Liköörin maku oli tasoittunut ja toi ainoastaan hienostunutta aromia.




Karpalotryffelit (Makua mukaillen)

1 dl kuivattuja karpaloita
1/2 dl karpalolikööriä
100 g voita
250 g tummaa suklaata
1 keltuainen

kookoshiutaleita, kaakaojauhetta

Laita karpalot likoamaan likööriin muutamaksi tunniksi. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Lisää sulaneeseen seokseen loput aineet ja laita sitten massa kylmään jähmettymään. Ota massasta pieniä nokareita, pyöritä ne palloiksi ja pyöräytä joko kookoshiutaleissa tai kaakaojauheessa.


Pähkinäsuklaa


4 dl pähkinöitä
300 g tummaa suklaata

Rouhi ja paahda pähkinät. Sulata suklaa ja sekoita siihen pähkinät. Levitä seos leivinpaperoituun vuokaan ja anna jähmettyä kylmässä. Leikkaa sitten palasiksi.




Joulupähkinät

200 g pähkinöitä
1 dl vettä
1 dl inkkarisokeria
2 tl piparkakkumaustetta
2 rkl voita

Paahda pähkinät ensin kuivalla pannulla ja siirrä syrjään. Laita sitten pannulle vesi ja sokeri ja anna sulaa. Lisää piparkakkumauste ja pähkinät ja sekoittele, kunnes tahma on tarttunut pähkinöiden pintaan. Sekoita lopuksi joukkoon pari voinokaretta. Levitä leivinpaperille jäähtymään.

Ei kommentteja: