lauantai 7. toukokuuta 2011

Synttärit


Paljon on-ne-a vaaaaaaan... MINÄ! Tupsahdin siis maailmaan 21 vuotta sitten ja sitähän toki tänään juhlistettiin kakkujen merkeissä. Rakastan tehdä kakkuja, mutta valitettavasti niiden syöminen ei ole minulle niin yhtä mieluisaa hommaa. Ei voi sanoa, että se minusta mitenkään vastenmielistä olisi, mutta ainakaan kovin paljoa en tykkää niitä kiskoa napaani. Siksipä kakun tekoon tulee ryhdyttyä lähinnä, jos tarjolla on useampia syöviä suita. Nyt olisi periaatteessa ollut potentiaalinen mahdollisuus pyöräyttää kaksikin kakkua, toinen minulle ja toinen äitienpäiväksi, mutta koska synttärikahvitteluseurueemme oli kohtalaisen pieni, jäi täytekakkua huomiseksikin aika lailla. Äiti-parka joutuu siis huomenna tyytymään jämäkakkuun, mutta eipä hätä ole tämännäköinen: hyvät jälkkärit tulee (toivon mukaan) olemaan tarjolla äitienpäivälounaan päätteeksi. Se on kuitenkin jo toinen tarina...

Suklaa-vadelmamoussekakku

Spelttipohja:
6 munaa
2 dl inkkarisokeria
1 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1/2 dl hiivaleipäjauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vadelmamousse:
5 liivatelehteä
250 g vadelmia
2 dl kuohukerma
250 g mascarponea
vajaa 1/2 dl inkkarisokeria

Suklaamousse:
2 liivatelehteä + tilkka vettä
3 dl kuohukermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
100 g tummaa suklaata
2 tl vanljasokeria

Kostutus:
2-3 dl täysmaitoa

Koristelu:
3-4 dl vispikermaa
tummaa suklaata
tuoreita mansikoita

Vaahdota munat ja sokeri, lisää sekoitetut jauhot nostellen taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista pohjaa 175 asteessa 40-45 min. Halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan.
Laita liivatteet kylmään veteen. Keitä vadelmia hiljalleen 5 min. (Kotimaiset voi lisätä keittämättä, soseutus riittää.) Jäähdytä marjat, ota vähän mehua kattilaan ja kuumenna se kiehuvaksi. Liuota siihen liivatteet, anna jäähtyä hetken. Vaahdota kerma sillä välin. Sekoita kaikki muut moussen ainekset ja valuta liivateliuos ohuena nauhana sekaan koko ajan hyvin sekoittaen. Laita täyte kylmään jäähtymään, kunnes se alkaa hieman jähmettyä.
Sulata suklaa vesihauteessa, vaahdota kerma, kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi. Liuota liivatteet vesitilkkaan, anna jäähtyä pieni hetki. Sekoita moussen ainekset ja lisää liivateliuos ohuena nauhana sekaan koko ajan hyvin sekoittaen. Laita tämäkin täyte kylmään hyytymään joksikin aikaa (n. 30 min).
Kostuta alin kerros, levitä pohjalle paksu kerros vadelmatäytettä. Toinen kerros päälle, kostutus ja suklaamoussea paksulti. Lopuksi kansi ja sen kostutus. Anna mielellään vetäytyä ainakin pari tuntia.
Vaahdota koristelukerma. Raasta osa suklaasta, höylää veitsellä suklaalevystä lastuja ja sulata hieman suklaata kattilassa tai mikrossa. Kasta mansikoita suklaaseen, anna suklaa-mansikoiden kovettua jääkaapissa hetki. Levitä kermaa kakun pinnalle, ripottele reunoille suklaarouhetta ja pursota kannen reunoille koristelukermaa. Keskelle kasa suklaalastuja ja suklaa-mansikat.


Pientä säätöä oli täytteiden kanssa. En jäähdyttänyt vadelmoita tarpeeksi, mikä leväytti ja juoksutti kermavaahdon aika mukavasti... Pienellä liivatelisällä ja hyvällä vispaamisella koostumus saatiin kuitenkin hyvän jämäkäksi ja tasaiseksi, eikä maku kärsinyt lainkaan. Suklaamousse on maistuu vahvan suklaiselta, mutta minulle se maistui mainiosti kakun välissä. Jos haluaisi miedompaa suklaan makua, suosittelisin käyttämään osan maitosuklaata tai enemmän makeutusta.
Koristeluista ei myöskään päästy ilman pieniä kiroiluita: suklaarouheen ripottelu kakun reunoille on helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin nyt se tuotti erityisiä vaikeuksia, kun kakkupaperina oli liukas kartonkialunen, joka lähti luisumaan kakkuvadilta, jos sitä kallisti. Olin itsekin melkoisen hypoglykeminen, koska en ollut syönyt sitten aamupalan, joten ärräpäät lensivät aika surutta. Onneksi äiti oli samaan aikaa leikkaamassa tarjolle leipäjuustoa, josta mureevia palasia ammensin suutuspäissäni kitaani. Maailma alkoi äkkiä näyttää kovin paljon valoisammalta paikalta ja lopulta kakkukun saatiin kasaan ilman sen suurempia perheriitoja.
Kaunis kakku saatiin siis lopulta aikaiseksi ja vallan maukaskin. Suklaarullien tekeminen ei vain oikein luonnistunut, joten tyydyin lastuhakkelukseen... Ehkä seuraavassa elämässä rullatkin onnistuvat...

Pirkasta bongasin hauskan rukiisen voileipäkakun, jonka sitten toteutinkin. Ruisleipä voileipäkakun pohjana on ehkä paras vaihtoehto ikinä, kunhan sen vain kostuttaa tarpeeksi ronskisti. Käytin kakussa melko paksua Jokivarren leipomon ruisreikäleipää, johon nestettä upposi ehkä tuplat verrattuna ohjeessa mainittuun 2 dl:aan. Toisaalta, leivät painoivatkin noin 300 g kipaleelta, joten massaakin oli melkein tuplat verrattuna Vaasan reikäleipiin. Kakku ei myöskään ehtinyt imeytyä yön yli, ainoastaan 5-6 tuntia, joten huomenna se voi olla hiukan mehevämmässä kuosissa... Oli miten oli, lopputulos oli erittäin onnistunut ja voin suositella tätä lämpimästi kaikille voileipäkakun ystäville. Myös isäni, joka ei mitenkään suuri voileipäkakkufani ole, kehui kakkua ja oli ensimmäisenä kauhomassa lisää lautaselleen. Se on jo jotain!


Lohi-ruisleipäkranssi

2 pkt (à 175 g) halkaistua ruisleipää (Vaasan tosi rukiinen)


Lohitäyte

2 pkt (à 150 g) Pirkka kylmäsavukirjolohilohta

1 (250 g) paprika

1 rs (200 g) Pirkka Kevyt maustamatonta tuorejuustoa

1 dl Pirkka turkkilaista jogurttia

1 rkl sitruunan mehua

1 tl sitruunan raastettua kuorta

1 dl tilliä hienonnettuna

mustapippuria

4 - 5 rkl Pirkka konjakkisinappia


Kostutus

2 dl maitoa


Kuorrutus

1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa

1 dl Pirkka turkkilaista jogurttia


Koristelu

1 pkt (150 g) Pirkka kylmäsavukirjolohilohta

1 ps jääsalaattia

n. 10 Pirkka kirsikkatomaattia

1 (100 g) suippopaprika

tilliä


Hienonna täytteen kirjolohet ja kuutioi paprika. Sekoita keskenään kirjolohi, paprika, tuorejuusto, jogurtti, sitruunan mehu ja - kuoriraaste, tilli sekä mustapippuri.

Peitä tarjoiluvati noin 8 cm leveillä leivinpaperisuikaleilla, joiden päälle kokoat voileipäkakun.

Nosta vadille halkaistu ruisleipä halkaisupinta ylöspäin. Kostuta maidolla ja levitä päälle noin 1 rkl sinappia ja 1/3 täytteestä. Nosta päälle toinen halkaistu ruisleipä. Kostuta, mausta sinapilla ja peitä lohitäytteellä. Täytä kolmas kerros samoin. Kostuta kanneksi tuleva leipä molemmilta puolilta ja nosta se kakun päälle halkaisupinta ylöspäin.

Suojaa kakku huolellisesti muovikelmulla. Pane päälle painoksi leikkuulauta ja esim. litran mehutölkki. Anna kakun kostua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kuorrutusta varten sekoita keskenään tuorejuusto ja jogurtti. Sivele kakun pinta ja reunat kuorrutuksella. Poista kakun alta leivinpaperisuikaleet.

Puolita kalaviipaleet, viipaloi paprika ja lohko tomaatit. Koristele kakun punta kalaviipaleilla, paprikalla ja kirsikkatomaateilla. Peitä kakun reunat jääsalaatilla. Viimeistele tillillä.



Väsäilin pinnalle lohesta ruusuja. Osa onnistui, osa ei... Epäonnistumisista voin syyttää osin kiirettä, joka painoi niskassa kakun koristelun aikana. Myös kuvatessa oli kiirettä ja eteenkin voileipäkakkukuvat ovat hiukan hassuja. Sääli, koska kakku oli oikeasti aikas soma. Ruusuista yritin myös ottaa lähikuvaa, mutta paras yrityksistä jäi vähän tämmöiseksi kiilteleväksi kummajaiseksi sekin... Käyttäkää vähän mielikuvitusta, niin kyllä se silloin ihan hyvältä näyttää! ;)

1 kommentti:

Soosissa kirjoitti...

Onneksi olkoon.

Tekstin alaosassa maininta http://soosissa.blogspot.com/2011/04/kelvollinen-lopputulos-kauden-alkuun.html