keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Illallisen aikaan

Tykkään nykyään syödä päivän tuhdeimmat ateriat aamulla ja melko myöhään illalla. Aamuateriasta saa puhtia pitkälle päivään ja silloin lounaaksikin riittää kevyempi hiukopala. (Kunnon aamiainen näyttäisi olevan kannattava myös terveydellisistä syistä, kuten esim. tässä katsauksessa todetaan.) Näin välttyy tuhdin lounaan jälkeiseltä koomalta, jonka kourissa voi helposti mennä parikin tuntui työajasta. Kun tuona aikana saakin hoidettua asiansa kiitettävästi, jää vapaa-aikaa enemmän olo tuntuu kaiken kaikkiaan energisemmältä.

Iltapäivällä sitten jokin välipala, yleensä pieni salaatti tai jogurtti/rahka/raejuusto marjoilla ja/tai hedelmillä sekä pähkinöillä, joilla jaksaa hieman urheilla ja harrastaa muutakin palauttavaa toimintaa. Noin klo 20-22, eli vähän eteläeurooppalaiseen malliin, onkin sitten "päivän pääaterian" aika. Se vaihtelee vähän tilanteesta riippuen ollen joskus kolmen ruokalajin illallinen, ruokaisa salaatti tai oikeastaan mitä vain. Taannoin se oli seuraavanlainen salaatti. Sopivan täyttävän illallisen jälkeen onkin mukava painaa pää tyynyyn ja ainakin kaltaiselleni uniongelmaiselle se on huomattavasti helpompaa masun ollessa täytettynä.



Illallissalaatti

1 bataatti
oliiviöljyä
valkosipulinkynsiä hienonnettuna
suolakiteitä
juustokuminaa
timjamia

frisee-/jääsalaattia
kurkkua, suippopaprikaa, kirsikkatomaatteja (tai mitä mielesi tekee pohjaan laittaa)
paahdettuja manteleita
vuohenmaitofetaa murusteltuna tai tofua

Kuori ja paloittele bataatti. Sekoita yhdessä öljyn ja mausteiden kanssa ja paahda 225 asteessa noin 15 min.
Kasaa salaatti kokoon ja nautiskele rauhaisasta iltahetkestä.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Oi, ihana salaatti! Rakastan bataattia, mutta en oo koskaan älynnyt laittaa sitä salaattiin. Kiitos vinkistä :--)