sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Hirssiä, hamppupihvejä ja tomaattikastiketta



Viime viikonlopun kokkailuja taitaa olla, postaus hieman unohtunut kaikessa tohinassa. Juoksemassa ollessani suunnittelin, mitä pataan iskisin kotiin päästyä ja tulos oli tällainen:

Pihviaines on joskus tilattu Ekolosta ja nyt vihdoin otin sen käyttöön. Oikein mainioita, erittäin tuhteja pihvejä, joita en 10 km lenkistä huolimatta jaksanut syödä kuin puolitoista (, mikä on jo jotain, kun meikäläisestä on kyse). Koostumus näyttää muuttuneen, koska nyt ainesosaluettelossa on mustasilmäpapuja*, sipulia*, hamppujauhoa*, persiljaa*, suolaa, mausteita*, viinirypäleen siemeniä*. Minun pakettini kyljessä oli hamppujauhojen lisäksi kikhernejauhoja ja mausteita. Hyviä varmasti ovat nämä uudetkin.

Lisäkkeenä siis keitettyä hirssiä ja tomaattikastiketta, johon hyödynsin syksyllä Kodin kuvalehden ohjeella keittelemääni ja pakastamaani tomaattisosetta. Keitetty hirssi on kyllä kiva lisäke! Suosittelen kokeilemaan, jos ei sitä ole vielä tehnyt.

Kotitekoinen tomaattisose


1 kg tomaatteja
1–2 punaista chilipaprikaa
1 punasipuli
3–4 valkosipulinkynttä
1½ dl sokeria
½ dl fariinisokeria
1 dl punaviinietikkaa
1 tl suolaa
2 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna
1 rkl tuoretta oreganoa hienonnettuna

---

1. Leikkaa tomaatteihin ristiviilto. Kasta tomaatit kiehuvan kuumaan veteen (kalttaus) ja kuori ne. Soseuta tomaatit tehosekoittimessa.

2. Halkaise chilipaprikat, poista siemenet ja hienonna paprikat.´Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynnet.

3. Laita tomaattisose sekä hienonnetut chilit ja sipulit kattilaan. Mittaa joukkoon sokerit ja etikka. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes sose sakenee.

4. Mausta yrteillä ja suolalla. Jäähdytä.

5. Pakasta sose pieniin pakastusrasioihin tai jääpalarasioihin.


Tomaattikastike

2 rkl oliiviöljyä
2 pientä sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 prk tomaattimurskaa
1 dl tomaattisosetta (ohje yllä)

Freesaa hienonnetut sipulit öljyssä kattilassa, lisää tomaattimurska ja -sose. Keittele 20-30 min.

Salaatissa on salaattisekoitusta, kesäkurpitsaa, avokadoa, viinirypäleitä, varsiselleriä ja salaattisiemensekoitusta - ihanaa!

Ei kommentteja: