torstai 13. tammikuuta 2011

Laatuaikaa keittiössä



Joskus, kun arki oikein ravistelee pientä ihmistä ja kiire kiskoo paikasta toiseen valon nopeudella, ei oikein kokkailusta tai syömisestä jaksa innostua. Tai no se syöminen kyllä aina maistuu, mutta ruoanlaitossa ei ole hohtoa, ei sitten minkään vertaa. Lautanen vain täyteen pöperöä lähteestä x ja taas mennään.Nyt olen nauttinut niistä hetkistä, joina en ole vielä onnistunut täyttämään kalenteriani, ja kokkaillut fiilistellen, nauttien joka veitsen iskusta ja maustepussin avaamisesta. Eilen oli yksi tällainen hetki, joka rentoutti minua suunnattomasti. Mikä olisikaan parempaa kuin yhdistää hengen ja ruumiin ravinto samaan pakettiin? Minä vaan kysyn.

No mitäs eilen sitten valmistui, kun näin minua herkisti? Ei mitään erikoista, ihan perusruokaa, mutta se se vasta maistuukiin arki-iltana. Ja muulloinkin.

Parempi punajuuriraaste

1 punajuuri
1 omena
1 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl kp oliiviöljyä
hieman sitruunamehua
ripaus suolaa

Kuori punajuuri ja raasta se ja omena. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna makujen tasoittua hetki.


Linssipannu

1 rkl kp kookosöljyä
1 tl maroccan nights -mausteseosta (mustapippuria, korianteria, neilikkaa, kanelia, kuminaa, piparminttua, sitruunaa http://www.versokauppa.fi/product_details.php?p=716)
4 porkkanaa
2 valkosipulinkynttä
2 pientä punasipulia
2 dl vihreitä linssejä
2-3 dl vettä
1/2-1 tl suolaa
(1/2-1 rkl unkarilaista paprikatahnaa tai tomaattipyreetä)
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl rusinoita
persiljaa ja basilikaa (pakaste tai tuore)

Kuullota mauste öljyssä nopsaan, lisää porkkanapalat, hienonnetut sipulit ja linssit. Pyörittele n. 5 min ja lisää vesi ja suola. Anna linssien kypsyä 10-15 min. Lisää lopuksi siemenet, rusinat ja yrtit.

Kukkakaaliriisi

300 g kukkakaalta
vettä, suolaa
1/2 - 3/4 dl kaurakermaa
persiljaa ja basilikaa (pakaste tai tuore)
mustapippuria

Keitä kukkakaali kypsäksi suolavedessä. Muussaa esim. spagettiottimella, jos et omista oikeaa survinta. Lisää kerma, pippuri, suolaa ja yrtit ja sekoita tasaiseksi.

Tämä näyttää ja maistuu ihan hämmentävän paljon riisiltä. Paitsi, että on paljon parempaa! Kämppis tuli keittiöön, kun olin syömässä ja kommentoin asiasta hänelle. Katsoi naama pitkänä, että oletko tosissas ja sanoi juuri ihmetelleensä, että ompa kumma, kun Helmi syö riisiä, eihän se yleensä. Tätä teen kyllä jatkossakin!

Tuttuun tapaan menossa mukana myös...

Tein jokunen päivä sitten myös kivaa levitettä, jota kuvassa on spelttisämpylän päällysteenä.

Porkkanalevite

5 porkkanaa
100 g cashewpähkinöitä
1/2 dl kp öljyä (oliivi ja saksanpähkinä)
ripaus cayannepippuria
1/2 tl suolaa, mustapippuria
2 tl rakuunaa
1 dl persiljaa (pakaste tai tuore)
n. 1 rkl sitruunamehua

Keitä porkkanat. Laita tehosekoittimeen pähkinöiden kanssa ja soseuta. Lisää öljy ja mausteet ja sekoita vielä. Anna makujen tasoittua ennen tarjoilua.

Ei kommentteja: