perjantai 25. kesäkuuta 2010

Grilli esille


Eilen päätin raahata grillin esiin varaston kätköistä, alkaa se olla jo korkea aikakin. Sattuipa vielä eilen olemaan vanhempieni 21. hääpäivä eli olihan siinä aivan riittävästi juhlan aihetta lihaisampiin tarjoiluihin.

Satuin saamaan käsiini hieman luomukaritsan ulkofileetä ja mikä olisikaan herkumpaa grillattavaa. Alkuperäinen suunnitelma oli marinoida fileet etukäteen, mutta kaikkien kasvimaakiireiden keskellä homma pääsi unohtumaan kokonaan. Maalaisunelman Kesäruoka-lehti tarjosi kuitenkin inspiroivan ohjeen grillattuihin lampaankyljyksiin. Lisäkkeetkin löytyivät samaisesta lehdestä: grillattua zucchinia (varsinainen hienostelunimi kesäkurpitsalle..) rusinoilla ja gremolatalla sekä tomaatti-parmesaanisalsa. Näiden lisäksi pyöräytin vähän raikasta coleslawta kesäkaalesta.


Henkilökohtaisesti en kauheasti edes pidä lihasta, varsinkaan naudasta, mutta lampaasta ei vain voi olla tykkäämättä, varsinkaan karitsasta. Nämäkin pihvit, sopivan mehukkaat ja yrttiöljyllä kuorrutetut, eivät voineet olla pettymys. Eivätkä ne olleetkaan. Isälläni lienee jotain lapsuudenaikaisia traumoja lampaasta ja hän katselee aina vähän huolissaan lampaanlihan käsittelyäni. Hänkin joutui kuitenkin sanomaan, että "eihän tämä maistukaan hikisukilta", mikä merkitsee isukin kielellä suurta mieltymystä. Täytyyhän tällaista kulinaarineroa uskoa.

Grillatut lampaanfileet

n. 800 g luullista lampaan ulkofileetä
suolaa

Yrttiöljy:
1 dl oliiviöljyä
0,5 dl hienonnettuja yrttejä (persilja ja rosmariini)
1 tl sitruunankuoriraastetta

Paloittele liha sopivan kokoisiksi palasiksi (poista halutessasi luut ja osa lihasta ja säästä lammaskaalta varten). Anna lihojen olla huoneenlämmössä noin tunti ennen grillausta. Sekoita yrttiöljy ja anna maustua tuntinen jääkaapissa. Voitele lihat yrttiöljyllä ja grillaa 2-3 min/puoli. Mausta kypsinä kevyesti suolalla ja voitele vielä sipaus yrttiöljyä pintaan.

Tomaatti-parmesaanisalsa

3 hienonnettua tomaattia
1 suikaloitu kevätsipuli
1 pieni valkosipulinkynsi hienonnettuna
0,5 rkl hienonnettua persiljaa
0,25 dl oliiviöljyä
0,25 dl parmesaaniraastetta

Sekoita kaikki aineet ja anna vetäytyä kylmässä ennen tarjoilua.

Grillattua zucchinia, rusinoita ja gremolataa

1-2 kesäkurpitsaa
1,5 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 nippu persiljaa hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl paahdettuja manteleita hienonnettuna
1 dl rusinoita

Viipaloi kesäkurpitsat pitkittäin ja ripottele viipaleille suola. Kuivaa hetken itkettyneet siivut talouspaperilla ja voitele oliiviöljyllä. Sekoita oliiviöljy, persilja, sitruunankuori, mantelit ja rusinat gremolataksi. Grillaa kesäkurpitsaviipaleita n. 2 min/puoli ja ripottele päälle gremolataa.


Kaalicoleslaw

lohko kesäkaalta suikaloituna
2 raastettua porkkanaa raasteena
1 uuden sadon punasipuli hienonnettuna
1 omena raastettuna

Kastike:
1 dl kermaviiliä
0,5 dl majoneesia
1-2 rkl omenaviinietikkaa
1-2 tl hunajaa
0,5-1 tl suolaa
mustapippuria

Sekoita kastikkeen ainekset ja yhdistä muihin salaattiaineksiin. Anna vetäytyä tunti tai pari jääkaapissa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vastailin tuonne omaan blogiini kysymyksiin!
Aivan ihania kuvia ja värikkäitä herkkuja sinulla niin ikään täällä. :) heti alkoi monen reseptin kohdalla sormet vipattaa keittiön suuntaan. Elämä on vähän liian rajallinen, kun ottaa huomioon miten paljon olisi herkullisen kuuloisia reseptejä testattavaksi.

Helmi kirjoitti...

Kiva, että miellyttää tämäkin osasto. (:
Mulla on monesti myös hienoinen angsti kaikkien ihanien reseptien edessä, kun tietää, ettei koskaan tule olemaan aikaa kokeilla kaikkia. Huoh, täytynee vain antautua tämän tiedon edessä.. Mutta eiköhän tässä ehdi jotain vielä tekemään. (: