sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivän ateria



Jo pienimuotoiseksi perinteeksi on muodostunut itsenäisyyspäivän ateria äitin siskon ja veljen kanssa. Enoni vietti vielä tänään syntymäpäiväänsä, joten sitä ikään kuin juhlistetaan samalla.

Tämän kerran menu oli kyllä lähestulkoon priimasuoritus. Ainoastaan hirvipaisti olisi mielestäni kaivannut pientä makulisää, vaikka muut kehuivatkin sitä oikein hyväksi. Leivät olivat ehkä onnistumiseni multihuipentuma. Mallas-luumulimppu oli kerrassaan maukasta, jouluista ja ihanan mehevää. Juurileipäkin oli tosi maukasta ja juurimenetelmä oli tosi kiva. Tyrnijäätelön pakastusaika jäi turhan lyhyeksi, mutta se ehti kuitenkin jäätyä sopivasti. Erittäin positiivinen yllätys tämäkin. Pelkäsin rakenteen jäävän rakeiseksi tai jäähileiseksi, mutta tuloksena olikin ihanan kermaista, samettista ja raikasta jäätelöä. Suosittelen kokeilemaan herkkuhetkenä. Reseptit Makusta, Kotiliedestä ja Pirkasta. Harrastin vähän kopypastetusta, mikä ehkä näkyy muotoiluissa... Kuvailu oli taas unohtua, joten se osasto on myös hieman epämääräistä.

Alkuruoka: Rukiinen lohisalaatti

Pääruoka: Puikulalantit ja porkkanakiekot
Jääpaisti hirvestä
Kanttarellikastike
Kurpitsapikkelssi

Leivät: Luumuinen mallasleipä ja kuituinen juurileipä

Juomat: Luomukevytmaito ja kotikalja

Jälkiruoka: Tyrnijäätelö kaurakupissa

Kahvipöytä: Jouluinen kirsikka-mantelipitko
Joulutortut
Sortavalan rouvien kahvikakku
Wilhelmiinat
Taateli-pähkinäpikkuleivät


Rukiinen lohisalaatti (siikaa ei valitettavasti ollut saatavilla, joten jouduin tyytymään kirjoloheen - hmph - tulos kuitenkin hyvin pidetty)

400 g siika-/lohifileetä
75 g voita sulatettuna
noin 1/2 tl suolaa
ripaus valkopippuria
2 1/2 dl ruisleipää hienonnettuna
3/4 dl voimakasta juustoa raastettuna

Sinappinen kastike

2 munaa kovaksi keitettynä
1 prk ranskankermaa + muutama loraus kermaa tai maitoa
1 rkl sinappia
1/2 tl täysruokosokeria
1/4 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Salaattiin

1/2 kurkkua
1/2 dl vettä
2 tl etikkaa
1 1/2 tl täysruokosokeria
1/2 tl suolaa
1–2 rkl tuoretta tilliä silputtuna
noin 1 l erilaisia salaatteja silputtuna
Sivele siikafileet reilusti voisulalla (nahaton puoli). Käytä loppu voisula paistamiseen. Ripottele päälle suolaa ja valkopippuria. Yhdistä keskenään leipärouhe ja juustoraaste ja painele seos kalan voideltuun pintaan. Leikkaa fileet 12 viipaleeksi. Tähän asti voit esivalmistella kalat hyvissä ajoin ja säilyttää peitettynä jääkaapissa.
Kuori munat ja erota valkuaiset keltuaisista. Säästä valkuaiset salaattiin. Hienonna keltuaiset haarukalla kulhossa ja sekoita joukkoon ranskankerma. Mausta kastike ja pidä kylmässä tarjoiluhetkeen asti.
Valmistele lopuksi salaatti. Kuori kurkku, halkaise se ja kaavi pehmeä keskus lusikalla pois. Leikkaa kurkku viipaleiksi.
Sekoita kulhossa vesi, etikka, sokeri, suola ja tilli. Kumoa kurkkupalat liemeen, kääntele ja anna maustua.
Jaa salaattiseos alkupalalautasille. Lusikoi kurkut tasan lautasille, ripottele päälle valkuaiset silputtuna ja pidä salaattiannokset peitettynä viileässä tarjoiluhetkeen asti.
Paista kalat voissa miedolla lämmöllä molemmin puolin. Nosta kaksi palaa jokaiseen salaattiannokseen ja lusikoi päälle sinappista kastiketta.
Tarjoa heti.

Puikulalantit ja porkkanakiekot
600 g puikulaperunoita
400 g porkkanoita
2 rkl rypsiöljyä
1–2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl Maldon-suolaa
1/4 tl mustapippurirouhetta
1 dl tuoretta timjamia silputtuna
Pese puikulaperunat ja kuori porkkanat. Leikkaa kaikki ohuiksi viipaleiksi ja levitä leivinpaperin päälle uunipannulle tasaiseksi kerrokseksi. Pirskottele päälle öljyä ja hunajaa. Mausta suolalla ja pippurilla.
Paahda kasviksia 225-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Kääntele yrttisilppu juuresten joukkoon ja tarjoa heti.

Jääpaisti hirvestä
noin 1 1/2 kg hirven ulkopaistia

Liemi

3 1/2 l vettä
1 dl Maldonia
3 rkl etikkaa
2 rkl täysruokosokeria
1 rkl katajanmarjoja
1 rkl kokonaisia valkopippureita
1 rkl kokonaisia mustapippureita
4 laakerinlehteä
1–2 rkl rosmariinia
4–5 valkosipulinkynttä
Nosta jäinen paisti uunin kestävälle vadille tai vuokaan. Kypsennä paistia 100-asteisessa uunissa 6–7 tuntia. Pannulle ei tarvitse laittaa mitään nestettä.
Tarkista paistin sisälämpötila, kun oletat sen olevan kypsä. Parhaimmillaan paisti on hieman punertavana, jolloin sisälämpötila on noin 62 astetta.
Kiehauta liemi tilavassa kattilassa. Upota paisti heti uunista tultuaan kuumaan liemeen. Nosta kansi päälle ja siirrä liha viileään. Anna paistin maustua liemessä yli yön. Isompi paisti saa maustua liemessä jopa pari vuorokautta.
Nosta paisti hyvissä ajoin pois liemestä ennen leikkaamista. Viipaloi paisti ohuiksi lastuiksi ja kiepauta ne löyhästi kääröiksi.

Kanttarellikastike
180 g kanttarelleja (suolaliemessä - liotettu, huuhdottu ja valutettu)
1–2 rkl voita
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl paistin marinointilientä siivilöitynä tai lihalientä kuutiosta
1/4 tl mustapippuria rouhittuna
ripaus täysruokosokeria
2 dl kermaa
Kumoa käsitellyt sienet kuivalle paistinpannulle ja haihduta neste pois.
Lisää joukkoon nokare voita sekä sipulit. Paista, kunnes sipulit ovat raukeita. Ripottele päälle vehnäjauhot ja lisää paistiliemi samalla sekoittaen. Anna hautua noin 5 minuuttia.
Mausta seos mustapippurilla ja sokerilla. Kaada joukkoon kerma ja anna hautua vielä 5 min.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai soijakastiketta. Notkista halutessasi lihaliemellä.


Tyrnijäätelö
1/2 dl sokeria
1 dl täysruokosokeria
4 keltuaista
4 dl kuohukermaa
1 dl sokeroimatonta tyrnimehua
Vatkaa sokeri ja keltuaiset vaahdoksi, samoin kerma. Lisää mehu sokeri-keltuaisvaahtoon ja kääntele kermavaahto joukkoon. Laita pitkänmalliseen vuokaan ja pakasta mielellään ainakin 12 h.
Kauralastukupit
75 g voisulaa
1 1/2 dl kaurahiutaleita
3/4 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl täysruokosokeria
1/4 dl raakaruokosiirappia
1/4 dl kuohukermaa
1/4 tl leivinjauhetta
Sekoita kaikki ainekset taikinaksi. Tee 2 pellille ruokalusikalla 4 kasaa per pelti(leviävät kovasti), levitä hieman ympyrän mallisiksi. Paista noin 10 min 175 asteessa ja asettele pian uunista oton jälkeen kuppeihin, anna jäähtyä. Irrota jäähtyneinä varovasti ja täytä tyrnijäätelöpallolla ja korista sitruunamelissan lehdillä.

Luumuinen mallasleipä
6 dl piimää
2 dl kaljamaltaita
1 1/2 dl luumusosetta (keitä liotetut luumut soseeksi vesitilkan kanssa - sopii myös torttuihin)
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1 1/2 dl siirappia
1 rkl fenkolia tai anista
1 tl jauhettua pomeranssinkuorta
4 dl ruisjauhoja
n. 8 dl hiivaleipäjauhoja
Kuumenna neste kiehuvaksi ja lisää joukkoon maltaat sekä luumusose. Kun seos on kädenlämpöistä, liuota joukkoon hiiva.
Sekoita joukkoon suola, siirappi, mausteet ja osa jauhoista. Lisää jauhoja pikku hiljaa ja alusta taikina kimmoisaksi. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.
Jaa kohonnut taikina kahteen voideltuun leipävuokaan. Paista leipiä uunin alatasolla 45–60 minuuttia 200 asteessa.
Kuituinen juurileipä

Päivä 1: juuri
2 dlmaustamatonta jogurttia
1 dlruisjauhoja
Päivä 2 tai 3: juuren elvytys
5 dlvettä
10 gtuorehiivaa
5 dlruisjauhoja
Leipätaikina
10 gtuorehiivaa
1 rklsiirappia tai hunajaa
2 tlsuolaa
2 dlruisjauhoja
2 dlkaurahiutaleita
1 dl

4-5 dl
auringonkukansiemeniä tai mantelirouhetta
hiivaleipävehnäjauhoja

1. Sekoita jogurtti ja ruisjauhot kulhossa. Anna juuren seistä peitettynä huoneenlämmössä 1-2 vuorokautta. Sekoita joitain kertoja hapattamisen aikana.

2. Lisää juureen kylmä vesi ja murenna joukkoon hiiva. Lisää ruisjauhot. Hapata huoneenlämmössä peitettynä 12-18 tuntia. Sekoita välillä.

3. Ota taikinajuurta 2 dl pakastimeen seuraavaa leipomiskertaa varten. Näin voit seuraavalla kerralla sulattaa valmiin juuren ja jatkaa leipomista juuren elvytyksestä.

4. Lisää loppujuureen murennettu hiiva, siirappi, suola, ruisjauhot, kaurahiutaleet ja auringonkukansiemenet. Alusta hiivaleipävehnäjauhot vähitellen taikinaan. Taikina on raskas,hieman ruisleipätaikinaa muistuttava. Taikina saa jäädä käteen tarttuvaksi. Anna taikinan kohota noin 40 minuuttia leivinliinalla peitettynä, esimerkiksi lämpimässä vesialtaassa.

3. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Jaa taikina 2 osaan ja leivo limpuiksi. Ripottele leivinpöydälle auringonkukansiemeniä ja pyöräytä lopuksi leivän pinta siemenissä. Anna leipien kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa 20-30 minuuttia.

4. Paista leipiä 225-asteisen uunin alatasolla 15 minuuttia. Alenna lämpöä 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 30 minuuttia.


Jouluinen kirsikka-mantelipitko


2 1/2 dl maitoa

1/2 palaa hiivaa

1/2 dl täysruokosokeria ja 1/2 dl tavallista

1 tl suolaa

1 muna

1/2 rkl kardemummaa

5 dl hiivaleipäjauhoja

n. 2 dl vehnäjauhoja

100 g voita

Täyte:

100 g punaisia kirsikoita

50 g voita

100 g mantelijauhetta

3/4 dl ruokotomusokeria


Valmista pullataikina. Täytettä varten sekoita silputut kirsikat ja muut aineet pehmeään voihin. Kauli taikinasta kaksi levyä ja levitä täyte sille. Rullaa levyt ja halkaise pitkittäin terävällä veitsellä, mutta jätä säikeet toisesta päästä kiinni toisistaan. Kierrä säikeet toistensa ympärille ja nosta pitkot pellille kohoamaan. Voitele kohonneena munalla ja korista raesokerilla. Paista 200 asteessa noin 30 min.


Sortavalan rouvien kahvikakku (suluissa omat lisät - vähän tuli ehkä mureneva ja kostuttelinkin nyt loppukakun makeutetulla maitokahvilla, saas nähdä mitä siitä nyt tuli..)


150 gtaloussuklaata
100 gvoita
3munaa
2 dlsokeria
1 ps (125 g)Pirkka hasselpähkinärouhetta
3 dlvehnäjauhoja(+ vajaa 1 dl)
1 1/2 tlleivinjauhetta
(+ 1 1/2 dl hapankermaa)

1. Paloittele suklaa lasikulhoon. Sulata mikroaaltouunissa täydellä teholla (700 W) noin 2 minuuttia. Sekoita välillä. Lisää sulan suklaan joukkoon voi nokareina. Sekoita tasaiseksi. Tarvittaessa voit kuumentaa seosta mikroaaltouunissa vielä noin 20 sekuntia. Sekoita hyvin.

2. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi.

3. Sekoitavaahtoon suklaaseos. Lisää pähkinärouheesta noin 2 1/4 dl. Jätä loppu kermavaahdon koristeeksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Siivilöi taikinan joukkoon. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin.

4. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan (tilavuus 1,8l). Paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Varmista kakun kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä hieman ennen kumoamista. Kakku saa tekeytyä hyvin peitettynä seuraavaan päivään.



(etualalla taateli-pähkinäpikkuleivät ja takana wilhemiinoja)

Wilhelmiinat

200 gvoita
1 1/4 dltäysruokosokeria + 1 dl tavallista
1munankeltuainen
2 rklsiirappia
3 tlvaniljasokeria
3 dlhiivaleipäjauhoja + 2 dl spelttijauhoja
2 tlruokasoodaa

  1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuainen, siirappi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
  2. Muovaa taikinasta kuusi tankoa ja paista ne kahdella, leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 200-asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi. Leikkaa tangot heti uunista otettuasi pellillä vinoneliöiksi. Anna jäähtyä pellillä ja säilytä rasioissa.

Taateli-pähkinäpikkuleivät
1 1/2 dlfariinisokeria + 1 dl täysruokosokeria
150 gpehmeää voita
1muna
1 tlvaniljasokeria
1 1/2 dlkaurahiutaleita
2 1/2 dlhiivaleipäjauhoja
1/2 tlleivinjauhetta
1/2 tlruokasoodaa
1/2 tlkanelia
ripaus suolaa
1/2 dltaateleita
1/2 dlrusinoita
1/2 dlpaloiteltuja pekaanipähkinöitä

  1. Vaahdota sokeri, rasva ja muna kuohkeaksi. Lisää kaurahiutaleet, mausteet ja vehnäjauhoihin sekoitetut kohotusaineet. Sekoita joukkoon silputut hedelmät ja pähkinät.
  2. Nostele kahdella teelusikalla taikinanokareita pellille. Jätä leviämisvaraa ja paista kakkusia kymmenisen minuuttia 180 asteessa. Anna pikkuleipien jäähtyä pellillä ennen pakkaamista.

3 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Huh huh mikä ateria ja kaikenlaisia kiinnostavia reseptejä joita haluttais kokeilla:)En kyllä oo varma riittäiskö mulla taito moisiin herkkuihin.Tuo tyrnijäätelö kaurakupeissa kuulostaa erityisen namilta!

Pilvi kirjoitti...

Vähän harmittaa ettei oltu maisemissa. :P

Helmi kirjoitti...

Se tyrnijäätelö olikin erityisen hyvää! Tosi positiivinen kokemus jäi kotijäätelöstä.
Älä Pilvi huoli, kyllä noita herkkuja valmistetaan teillekin. (: