tiistai 8. joulukuuta 2009

Karjalanpiirakat ja perinteinen makaronilaatikko


Jo pitkään aikomuksen tasolla on ollut karjalanpiirakoiden väsäys ja nyt vihdoin toteutin aikeeni. Inspiraation lähteenä kaverin luona vast'ikään pidetyt pikkujoulut, joihin olin apuna kokkailemassa. Kaverin miehen kanssa(joka olikin aika kokenut piirakoiden pyöräyttelijä, Kiteeltä kotoisin) teimme piirakoita tarjoiltavaksi ja kaikki katosivatkin illan aikana.
Viimeisin kokemus ennen tätä oli seiskaluokan köksäntunnilta, jolloin homma tuntui vähintäänkin vastenmieliseltä. Ehkä taikina oli kökkö tai tekniikka hakusessa, mene ja tiedä, mutta nyt rypyttely ja pulikointi tuntui suorastaan mukavalta. Täytyihän niitä sitten alkaa porukoillekin askartelemaan. Vaihdoin vain riisipuuron ohrapuuroksi ja tulos oli vähintäänkin yhtä hyvä.
Karjalanpiirakat

2 dl vettä
1 tl suolaa
1 dl hiivaleipäjauhoja
4 dl ruisjauhoja

Puuro:
2 dl vettä
1 1/2 dl ohrasuurimoita
1 l täysmaitoa
vajaa 1 tl suolaa

Keitä puuro täytteeksi ja anna jäähtyä.
Sekoita taikinan aineet ja vaivaa sekaisin. Jaa 25-30 osaan ja pyöritä palat pikku palloiksi. Pulikoi ohuiksi ympyröiksi. Laita päälle kasa täytettä ja rypytä. (Ärsyttää, kun ei tullut otettua tästä vaiheesta kuvaa.) Paina nyppy piirakan toiseen päähän ja lähde etenemään nappaamalla molempiin laitoihin pieni nyppy piirakan molemmin puolin. (Tätä ei voi selkeämmin ilmaista..) Paista piirakat 300 asteessa 10-15 min. Kastele kuumina voi-maitoseoksessa (n. 2 dl maitoa ja 50 g voita). Peitä liinalla ja anna jäähtyä(mielestäni parempia kylminä).


Kyytipojaksi tein munavoita ja peruna-purjososekeittoa, joka maistui erittäin hyvin myös isille!

Kotiruokakokkaus on ehkä suosikkisuuntaukseni ja sillä linjalla jatkettiin, kun tein perinteisen makaronilaatikon luomujauhelihasta. Ohje on Myllyn Parhaan. Yhden munan voisi ehkä jättää pois tai nesteen määrää lisätä 1-2 dl, koska tulos oli tiivis. Muuten kyllä oikein hyvää ja tuo tiiviysastekin on ihan makukysymys. Laitoin vuokaan raa'at makaronit ja tulos on mielestäni erinomainen kyseisellä konstilla. Säästyy vaivaa ja energiaa.


Makaronilaatikko

5-6

dl

tummaa makaronia

400

g

jauhelihaa

1

iso sipuli

1-2

tl

suolaa

1

tl

currya

1/5

tl

valkopippuria

1

tlpaprikajauhetta

3

kananmunaa

7dl

maitoa tai lihalientä
(HUOM! Jos et keitä makaroneja, käytä 1 litra maitoa.)

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Voit jättää makaronit myös keittämättä ja pääset näin helpommalla. Ruskista jauheliha ja sipuli. Mausta kypsä jauheliha. Kaada kerroksittain makaroneja ja jauhelihaa voideltuun vuokaan. Sekoita kananmunat ja maito (tai lihaliemi) ja kaada vuokaan. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla 1 tunti. Mikäli et esikeittänyt makaroneja, sekoita ruokaa noin 20 min kuluttua uunissa.


Makaronilaatikon lisänä vihreä salaatti (jääsalaatti, paprika, kurkku, kirsikkatomaatti - hyi minua, mitä kasvihuonevihannesten hölväystä) ja mehustettu kaalisalaatti, joka oli erityisen herkullista. Pitkästä aikaa tein myös kermaviilikastiketta vihersalaatille jostain jääkaapin aarteesta(parasta ennen 9.9 - ei mitään vikaa) ja sekin maistui niin hyvälle(kermaviili, hunaja, omenaviinietikka, suola, mustapippuri). Kylläpä kaikki on taas ollut viime aikoina niin namia, että kyllä kohta varmaan lama iskee..


Mehustettu kaalisalaatti

noin 300 g kaalta (neljännes)
suolaa (1/2 tl?)
pari porkkanaa
pari pientä omenaa
1/2 pss maissia
1/2 kkp rusinoita liotettuna
loraus rypsiöljyä ja etikkaa(maistamalla, mutta noin 1 tl)
(pakaste)persiljaa

Suikaloi kaali ja laita suolan kanssa pussiin. Nuiji lihanuijalla ja anna mehustua viileässä tuntinen. Raasta porkkana ja omena, sekoita kaikki aineet keskenään ja anna vielä maustua kylmässä.

3 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Haha, mulla on vaan yks kokemus karjalanpiirakoiden tekemisestä. Ennen lakkiaisia me tehtiin äitin ja ihka-aidon karjalaismummoni kans niitä kauheasti ja muistelen että se rypytys oli aika frustroivaa ja minun piirakoista tuli hiukkasen hassun näkösiä:D Mites Kenian-reissun valmistelut etenee?

Helmi kirjoitti...

Olet kuitenki osallistunu siihenki puuhaan, hyvä sinä! (:

En ole vielä kauheasti Keniaa ajatellu vasta ku viime päivinä. Alko kieltämättä vähän innostus nouseen sitä mietiskellessä. Malarialääkkeet kävin eilen ostaan ja nyt pitäski olla kaikki lääkitykset ja rokotukset kunnossa. Hyvä se. (:

Jenni kirjoitti...

Hyvä että lääkitys on kunnossa, koska sehän parhaiten nauraa jolla on vahvimmat lääkkeet... (hohhoijaa ko oli huono vitsi).Kääkkääk, siehän lähet ihan kohta!!:DD