Pieni ihminen tuntee joskus olonsa kovin voimattomaksi pohjattoman Internetin edessä: liikaa tietoa, liikaa erilaisia näkökantoja ja mielipiteitä ja liikaa puutaheinää. Näin ainakin minusta aika ajoin tuntuu, kun lueskelen ravitsemusaiheisia blogeja, tutkimuksia ja muita kirjoituksia. MITÄ IHMETTÄ TÄSSÄ OIKEIN PITÄISI SYÖDÄ?
Hyvä kysymys, joka on saanut minut usein ahdistuksen partaalle. Helpointa olisi vetää kaupan eineksiä, leipiä ja muita teollisuuden tuotoksia, mutta minun, kuten jo hyvin monen muunkin, järki sanoo, ettei ratkaisu ole kovin kestävä pitemmällä aikavälillä. Eli siis luonnolliset raaka-aineet ja omien käsien tuotokset ovat oikotie onneen.
Olisikin näin yksinkertaista. Sen lisäksi, että kannattaa välttää teollisia tuotoksia, täytyy myös osata valita luonnon antimien joukosta ne "oikeaksi ravinnoksi" kelpaavat. Tämä lista onkin sitten sisällöltään melko vaihtelevan laatuinen. Esimerkkeinä ristiriidoista ovat virallisten ravitsemussuositusten hehkuttama peruna, jonka hiilaritietoiset julistavat pannaan, ja vaikkapa lohi; runsaasti hyviä rasvahappoja ja proteiineja kera erilaisten mikroravintoaineiden, mutta ympöristölle aiheutuvat haitat(kasvatetun kalan rehun valmistuksen onneton ekotehokkuus, ravinnepäästöt vs. vapaan kalan uhanalaisuus) saavat ainakin minut miettimään kahdesti kyseisen kalalajin popsimista. Viimeisin iloinen uutinen osui silmiini hiilaritietoisten sivustolta: banaani pannaan(liikaa tärkkelystä)! Viimeinen naula arkkuun.
Netti, lehdet, TV ja muukin media sekä ihmisten keskustelu kiertyy hyvin usein ruoan ympärille. Oikeastaan aika luonnollista, onhan ihminenkin vain eläin ja lähes kaikkien eläimien elämä tuntuu täyttyvän ravinnosta, sekä syömisen että sen hankkimisen muodossa. Nykyinen ravitsemuskeskustelu alkaa vain livetä siihen suuntaan, että valtaosalla länsimaisista ihmisistä tuntuisi olevan jonkin sortin syömishäiriö. Se voi olla sairaalloista laihuuden tavoittelua, esimerkiksi anoreksian tai bulimian muodossa, tai päinvastoin sairaalloista ylipainoa. Molempiin liittyy ruoan jatkuvaa ajattelua ja elämän järjestämistä sen sallimissa rajoissa. Kaikki eivät kuitenkaan ole paino-ongelmaisia, vaan syömishäiriöisten joukosta löytyy vino pino aivan normaalipainoista väkeä, joilla voi olla "virallisten" syömishäiriöiden oireita tai muunlainen pakkomielle ruokaan, usein sen koostumukseen ja terveellisyyteen perustuva(ortoreksia).
Kaikessa ruoan yltäkylläisyydessä onkin vaikea välttyä ruoalta, on valittava joko sen syöminen tai muunlainen siihen liittyvä toiminta. Näin syntyvät massiiviset ravitsemuskeskustelut ja erilaiset koulukunnat, jotka onnessaan toitottavat oikean ruoan ilosanomaa. Tällöin ruokaa saa käsitellä, ajatella ja tutkia myös silloin, kun ei ole syönnin aika.
Äskeisistä jutuista voi tulla kuva, että paheksun ravitsemustietoutta ja tutkimuksia aiheen ympärillä. Asialla on kaksi puolta. Minusta on hienoa, että ihmiset ovat alkaneet antaa arvoa ruoalle. Tämä arvostuksen nousu voi ilmetä vaikkapa lisääntyneenä kiinnostuksena ruoanlaittoon ja nautintojen hakemiseen tämän harrastuksen avulla, erilaisen ravitsemukseen liittyvän informaation keräämisenä tai parhaimmillaan ruohonjuuritason kokemuksen hankintana: viljelemällä kasviksia tai poimimalla marjoja ja sieniä.
Henkilökohtaisesti voin sanoa kokeneeni itse lähes kaikkea edellä kirjoittamaani, mikä on toisaalta nakertanut minuuttani, toisaalta antanut minulle voimaa ja viisautta. Ruoka on hieno asia, se on elämän peruspilari ja myös elämän suurimpia nautintoja. Se on johdattanut minut yltäkylläisyyden kautta nääntymykseen saakka ja nyt tähän, melko stabiiliin olotilaan. Tästä tilasta käsin on helpompaa luoda uutta suhdetta ruokaan edellisten häiriintyneiden tunteiden tilalle.
Uusi suhde ei rakennu hetkessä: anoreksian kanssa painiessani olen tullut hyvin tutuksi kaloritaulukkojen kanssa, elänyt omenoilla ja kevytjogurtilla, lukenut virallisia ravitsemussuosituksia kynä kädessä, alleviivaten ja laittanut erilaisten diettien suosittelemaa, yleisimmin vähäenergiaista ruokaa. Leiponut veden kielelle nostattavia herkkuja itse niistä kieltäytyen viimeiseen saakka. Ollut ensin kasvissyöjä, sitten vegaani. Monenmoista muutakin on koettu, mutta nyt kun vihdoin alan kokea olevani terve alkaa ruokavaliokin tervehtyä. Vielä on tosin tallella halu säädellä ja asettaa rajoituksia(viimeisin villitys tiukempi hiilaritietoisuus ja raakaravinto), mutta nyt tämä kaikki on jo paljon terveemmällä pohjalla.
Mitä tällä tilityksellä halusin ilmaista, on se, että ei kannata upota ravitsemustiedon suohon. Suon silmäke voi olla syvä, jopa pohjaton. Käyttäkää omaa järkeänne, olkaa kriittisiä, älkääkä antako mopon karata käsistä. Ruoka on kiva juttu ja pidetään se sellaisena.
Kaikkea ajattelemaansa on vaikea, ehkä mahdotonkin, pukea sanoiksi ja kirjoitinkin tässä vain pienestä osasta ajatuksiani. Mikäli naputteluintoa piisaa, aion jatkaa pohdiskelua, joka onkin mitä sopivinta bloggailua varsinkin nyt, kun kamerakin on rikki.. :D
1 kommentti:
Jatka vain pohdintojasi, luen mielelläni. Kenties suuri joukko on heräämässä ravintokeskusteluihin syystä, että eivät enää halua niellä kaikkea sitä saastaa jota ruokatehtaat syytävät ihmisten ostoskärryihin. Talonpoikaisjärki mukaan ja oman elimistön kuuntelu. Todella halpamaista suomessakin lyödä muuten puhdas ruoka täyteen myrkkyjä, voi pienet lapsiparat ja heidän elimistönsä.
Lähetä kommentti