tiistai 25. helmikuuta 2014

Aterian aluksi

Alkupalasalaatti maanantain piristysillalliselle. Ei sinänsä mitään kovin ihmeellistä, mutta oli niin toimiva setti, että oli pakko jakaa! Napsin kaupasta mukaan kaikenmaailman tarjousasioita (, mikä lähti ehkä hieman lapasesta...) ja kasseista löytyi mm. cosmopolitan-salaattia, pinaattia ja luumuja. Sitten vielä purkillinen Pirkan tuorejuustotäytteisiä paprikoita, jotka toimivat mielestäni oikein hyvin antipasto-tyyppisenä, mukavan mausteisena alkutarjottavana. Salaatin ohella maistelimme tuoretta rukiista patonkia ja kreikkalainen valkosipuli -tuorejuustoa (Creme Bonjour), joka oli paras valkosipulituorejuusto aikoihin!



Maanantain piristys -alkusalaatti

4-5 lehteä cosmopolitan salaattia
Reilu kourallinen tuoreita pinaatinlehtiä
1 rkl sitruunamehua
1/4 tl suolakiteitä
1 tl paprikoiden öljyä

Revi salaatti ja sekoita sitruunamehun, suolan ja öljyn kanssa kulhossa. 

Säilöttyjä tuorejuustotäytteisiä paprikoita (Pirkka)
Tuoreita luumuja
Kurkkua
Paahdettuja pinjansiemeniä
Rouhittua mustapippuria

Paloittele muut ainekset halutun kokoisiksi ja kokoa salaattipohjan päälle. Ripota pintaan siemeniä ja rouhaise hieman mustapippuria. 

Ei kommentteja: