lauantai 7. syyskuuta 2013

Luumu-vaniljahillo

"Mutta hillon tekeminen on niin vaikeaa!"
Näin parahti eräs ystäväni, mihin minä, että piupaut! Hillon tekeminen on hirveän helppoa, jos vain sattuu olemaan hyvän kokoinen kattila ja puhtaita lasipurkkeja sekä vähän uskoa hillon keittäjän taitoihin. Olen ottanut jo jonkin sortin perinteeksi luumuhillon keittämisen syksyn tullen ja luumujen hintatason laskiessa alimmilleen. Silloinhan myös hedelmät tuppaavat olemaan parhaimmillaan, kun hintalappu miellyttää ostajan silmää eniten.

Maistuu muuten plättyjen ja kermavaahdon kera!


Luumu-vaniljahillo

2 kg tuoreita luumuja, pestynä ja kivet poistettuina
3 dl vettä
330 g hillo-marmeladisokeria
2 dl ruokosokeria
1 vaniljatanko halkaistuna

Paloittele luumut pienemmiksi paloiksi ja laita kaikki aineet kattilaan. Rapsuttele vaniljatankojen sisukset kattilaan ja laita tangon puolikkaat mukaan. Keittele 15-20 min, kunnes luumut ovat sopivasti pehmenneet. Poista vaniljatangot ja annostele hillo puhtaisiin purkkeihin.

Tapaan käsitellä lasipurkit ja niiden kannet yksinkertaisesti niin, että kaadan vedenkeittimestä niihin kiehuvaa vettä ja sitten rättiä apua käyttäen kaadan kuumat vedet pois ja hillot tilalle. Hyvin on toiminut!


Ei kommentteja: