sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Huom! Sisältää kuvamateriaalia, joka voi järkyttää herkkämielisiä

Hahaa, eipä päässyt taaskaan kauaa uusi Glorian R&V vanhenemaan! Ja tulipahan taas kerran niin herkullinen ateria lauantai-illaksi, että jotta! En ehkä ikinä lopeta tämän lehden tilausta.









Lohipurilaiset (Glorian R&V:n 3/12 mallia seuraillen)

Leipä:
5 dl vettä
20 g hiivaa
1 dl ruisjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
8-9 dl hiivaleipäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
2 rkl hienonnettua timjamia

oliiviöljyä
seesaminsiemeniä
sormisuolaa

Liuota hiiva veteen ja alusta jauhot taikinaan hiljalleen. Vaivaa noin 10 min ja anna taikinan levätä liinan alla 10 min. Lisäää sitten suola ja timjami ja vaivaa vielä noin 8 min. Painele taikina levyksi paperoidulle uunipellille ja kohota liinan alla 45 min.
Pistele leipä, valuta päälle reilusti oliiviöljyä ja ripota seesaminsiemeniä ja sormisuolaa. Laita 250-asteiseen uuniin ja heitä vettä uunin pohjalle ennen luukun sulkemista. Laske lämpö vajaaseen 200 asteeseen 5 minuutin kuluttua. Paista leipää noin 25 min.
Leikkaa paloiksi hieman jäähtyneenä.



Pihvit:
800 g lohifileetä
150 g kylmäsavulohta
2 salottisipulia
2 kananmunaa
1-2 rkl perunajauhoja
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/4 tl valkopippuria
1 tl wasabia

Kuutioi lohi pieniksi kuutioiksi, hienonna sipuli ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna levätä kylmässä 30-60 min. Kuumenna paistinpannussa voi-öljyseosta. Laita lohimassasta kekoja pannulle ja paina ne pihveiksi. Käännä ja paista toinen puoli.

Suolakurkkukastike:
1,5 suolakurkkua
3/4 dl majoneesia
3/4 dl turkkilaista jogurttia
1/2 dl hienonnettua tilliä
2 tl sitruunamehua
1 tl raastettua sitruunankuorta
1/4 tl suolaa
1/2-1 tl hunajaa
1/4 tl mustapippuria

Hienonna suolakurkut ja sekoita kaikki aineet keskenään. Anna maustua kylmässä noin tunti.



Marinoitu punasipuli:
2 punasipulia
1 dl punaviinietikkaa
2 rkl intiaanisokeria
1/2 tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä

Siivuta punasipuli ohuiksi siivuiksi. Kiehauta etikka, suola ja sokeri ja kaada punasipulien päälle kulhoon. Sekoita mukaan myös öljy. Anna marinoitua huoneenlämmössä tunti tai pari.

Lisäksi:
tomaattia
salaattia
savujuustoa

NAM!!!

Se syöminen olikin sitten vähän haastavampaa... EI fine-diningia, EIKÄ treffiruokaa.




XL-cupcake (Terkkuja Glorialle täältäkin!)

Taikina:
2 dl inkkarisokeria (alkup. ohjeessa 3 1/2 dl...)
3 munaa
3 dl hiivaleipäjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
200 g voita (sulana)
1 1/2 dl turkkilaista jogurttia
1 1/2 dl macademiapähkinöitä paahdettuna ja rouhittuna
1 sitruunan raastettu kuori
2 dl (pakaste)mustikoita kohmeisina + 2 tl perunajauhoja (jos mustikat pakasteesta)

Kuorrutus:
600 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g pehmeää voita
1 - 1 1/2 dl ruokotomusokeria (alunperin 5 dl)
2 rkl sitruunamehua

Päälle:
mustikoita
macademiapähkinöitä paahdettuna ja rouhittuna
raastettua sitruunankuorta

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, voisula, jogurtti ja sekoita. Kääntele lopuksi sekaan pähkinät, mustikat ja sitruunankuori. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 45-60 min. Peitä loppuvaiheessa leivinpaperilla, jos pinta meinaa tummua liikaa. Kumoa hieman jäähtyneenä ja anna jäähtyä hyvin.
Sekoita kuorrutteen aineet keskenään sähkövatkaimella. Halkaise kakku 2-3 osaan ja levitä väleihin kuorrutetta. Levitä loput kakun päälle ja sivuille. Koristele mustikoilla, pähkinöillä ja sitruunankuoriraasteella.


 NAM!!!

1 kommentti:

Paula kirjoitti...

Glorian ruoka & viini -lehti tulee kyllä aina ostettua. Näin ruokarajoitteiselle sieltä ei niin usein suoraan ohjetta löydy, mutta inspiraatiota sitäkin enemmän. Vegeohjeita ja luomujuttuja on kuitenkin aika mukavasti mukana.