Tässä keittiössä väreillä on väliä! Käytössä kasviksia monipuolisesti sesongin tuotteita suosien. Ja aina on aikaa pienelle ruokajuhlalle!
perjantai 31. lokakuuta 2008
Papu-porkkanapihvit
Kuva on nyt kyllä sieltä itsestään, mutta meikäläisen taidoilla ei näistä pihveistä kovin kaunista kuvaa saanut. Ei sillä, että ne olisi olleet kovin rumia, kameralla vain on taipumusta vääristellä asioita... :D
Papu-porkkanapihvit (muunneltu Makun resepti)
1 punasipuli
3 dl keitettyjä ruskeita papuja
2 dl porkkanaraastetta
1 dl kaurahiutaleita
3/4 dl grahamjauhoja
½ dl auringonkukansiemeniä
1-2 rkl öljyä (kannattaa laittaa vähän enemmän)
1-2 rkl kaurakermaa
1 tl basilikaa
½ tl anista
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
Pehmennä hienonnettu punasipuli mikrossa. Jauha pavut monitoimikoneessa. Sekoita kaikki aineet massaksi ja muotoile kostutetuin käsin pihveiksi(12 pienehköä).
Söimme näitä keitettyjen perunoiden, hapankaalisalaatin(hapankaali, etikkapunajuuri ja omena raasteena) ja "kostukkeiden" kanssa.
torstai 30. lokakuuta 2008
Ruisleipää ja tattarisämpylöitä
Ruisleipä hapanjuurella
Esitaikina:
3 g hiivaa
2½ dl vettä
250 g ruisjauhoja
Taikina:
10 g hiivaa
2½ dl vettä
600 g vehnäjauhoja (laitoin noin 2/3 spelttiä)
250 g ruishapanjuurta
10 g hunajaa
20 g merisuolaa
Liuota esitaikinan hiiva veteen, sekoita joukkoon ruisjauhot ja anna käydä huoneenlämmössä noni 24 tuntia. Liuota hiiva veteen ja kaada neste, hapanjuuri, esitaikina ja hunaja jauhojen päälle. Vaivaa pienellä nopeudella 11 min. Lisää suola ja vaivaa vielä 5-6 min. Laita öljyttyyn, kannelliseen astiaan ja kohota 2 tuntia. Paina kokoon tunnin jälkeen. Leivo taikinasta kaksi limppua ja kohota kaksinkertaisiksi. Suihkuta kuumaan uuniin vettä ja paista 250 asteessa 5 min laske sitten 200 asteeseen. Avaa uunin luukku 2-3 kertaa paiston aikana, jotta pinnasta tulee rapea. Leipien kokonaispaistoaika on noin 60 min. Jäähdytä ritilällä.
Tattarisämpylät
5 dl vettä
35 g hiivaa
1½ tl suolaa
1 rkl tyrnihunajaa
1 dl ruishiutaleita
1½ dl aurinkodukkahia
1½ dl kaurajauhoja
3-4 dl puolikarkeita spelttijauhoja
hiivaleipäjauhoja
n. ½ dl öljyä
Liuota hiiva lämpimään nesteeseen, sekoita joukkoon suola, hunaja, aurinkodukkah, hiutaleet ja suurimot. Alusta jauhoilla taikinasta kiinteä, lisää lopussa öljy. Kohota taikinaa tunti, leivo sämpylöiksi (20 kpl) ja kohota vielä vajaa puoli tuntia. Paista 225 asteessa noin 15 min ja voitele lopuksi vedellä.
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Bataattikeitto ja aurinkodukkah
Keiton kanssa olisi varmaan parempi kuullottaa ihan ensin mausteita öljyssä, jotta kaikki ihanat maut saisi vielä paremmin esille. Jostain syystä en älynnyt sitä tehdä, mutta oli sitä makua kyllä näinkin. Huomenna odotettavissa leipää...
Bataattikeitto (2-3 annosta)
300 g bataattia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
2 dl tomaattimurskaa
1½ dl vettä
1 rkl soijakastiketta
1 kasvisliemikuutio (2 tl jauhetta)
1 laakerinlehti
1 tl currya
1 tl sokeria (luonnollisesti inkkaria)
1/4 tl mustapippuria
ripaus kanelia ja kardemummaa
1 dl kermaa (laitoin loput partaäijät)
1 rkl sitruunamehua (limen)
½ dl silputtua korianteria (ripottelin jauhetta)
Kuullota kasvikset öljyssä. Lisää t.murska, vesi, soijakastike, liemijauhe ja mausteet. Anna kiehua hiljakseen noin tunti. Soseuta ja lisää kerma sekä limen mehu. Kuumenna (ja lisää tuore korianteri).
Aurinkodukkah-mausteseos
2½ dl auringonkukansiemeniä
1 rkl korianterinsiemeniä (laitoin epähuomiossa kuminaa... mutta eipä se menoa haitannut)
5 aurinkokuivattua tomaattia (ei öljyyn säilöttyjä)
2 rkl rusinoita
1 tl jeeraa
1 tl (inkkari)sokeria
½-1 tl suolaa
Paahda auringonkukansiemenet ja korianterin(kuminan) siemenet. Jauha kuumat siemenet ja loput aineet(silppua tomaatteja ja rusinoita pienemmiksi) karkeaksi rouheeksi.
tiistai 28. lokakuuta 2008
Tortillat
maanantai 27. lokakuuta 2008
Chili con linssi ja rusinaohra
Chili con linssi (2 annosta)
1½ dl punaisia linssejä
1 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
½ paprika
½ prk tomaattimurskaa
1-2 dl vettä
2 tl soijakastiketta
3 tl limen mehua
2 tl chilimausteseosta
1 laakerinlehti
ripaus inkkarisokeria
suolaa, mustapippuria
Kuullota sipulit öljyssä, lisää loput aineet. Anna poreilla kannen alla, kunnes linssit kypsiä. Suolaa ja pippuroi.
Rusinaohra (1 annos)
½ dl ohrasuurimoita
1 kkp vettä
½ tl kasvisliemijauhetta
1 pieni sipuli
1 tl öljyä
1/4-½ dl rusinoita
oreganoa, mustapippuria
Keitä ohrasuurimot kasvisliemessä kypsiksi. Kuullota sipuli öljyssä, lisää rusinat, kääntele ja lisää seos kypsän ohran joukkoon. Mausta oreganolla ja mustapippurilla. Tarjoa chili con linssin seurana ja kruunaa annos nokareella soija- tai turkkilaista jogurttia.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Aamupalaa ja pikaruokaa
Leivän päälle olen vetänyt kerroksen hummusta, salaattia, kurkkua ja paprikaa. Marjakulhosta löytyy mustikoita ja puolukoita, päälimmäisenä on pari mantelia ja parapähkinä.
Kotiin tultuamme laitoin pientä pikaruokaa nakkaamalla pannuun vähän Finduksen kreikkalaista kasvishöystöä ja eiliset nuudelinjämät. Tarjoilu tapahtui elegantisti muovirasiasti, jossa nuudelit olivat jääkaapissa... Oli kyllä oikein hyvää, ainakin kun oli tosi nälkäinen. Tässä alkaa kyllä kohta olla taas nälkä... Täytynee mennä iltapalalle. Kenties vähän ruisleipää lopun hummuksen kanssa ja omppua. Tai talkkunamuroja ja puolukoita kera kauramaidon. Vaikea valinta...
lauantai 25. lokakuuta 2008
Linssimuhennos ja täysjyvänuudelit sekä "puolukkalimppu"
Linssimuhennos
loraus öljyä
2 valkosipulinkynttä
½ punainen chili
garam masalaa, juustokuminaa
3 pienehköä porkkanaa
1 sipuli
1 dl vihreitä linssejä
½ prk tomaattimurskaa
1-2 dl vettä
½ tl suolaa
Kuullota valkosipuli, chili ja mausteet öljyssä. Lisää sipuli, porkkana sekä linssit ja paistele vielä hetki. Lisää tomaattimurska ja vesi ja anna muhia kypsäksi. Suolaa lopuksi.
Huomenna lähdemme sukuloimaan ja halusin leipoa tuliaisiksi leipää. Tein oman käden oikeudella puolukkalimppuja, jotka saivatkin oikein positiivista palautetta porukoilta. Itse vain harmittelin puolukan maun vähäisyyttä. Tässä oli kuitenkin hyvä pohja, ensi kerralla vain lisää puolukkaa. Olen tullut siihen tulokseen, että hyvän leivän salaisuus on melko pitkälti kunnollisessa alustamisessa ja kohotuksessa. Ne taidot ovatkin paikallaan nykymaailmassa. Luin nimittäin eilen Maaseudun tulevaisuudesta, että keskiverto teollisuusmaan asukas kiskoo kitaansa vuodessa keskimäärin 6-7 kiloa lisäaineita. Järkytyin aika tavalla. Tästä eteenpäin pyrin mahdollisimman vähiin E-koodeihin ja vastaaviin. Aloinkin miettimään, että mistä niitä tulee ruokaani. Eniten varmaan kouluruoasta (en halua edes ajatella kovin tarkoin...) sekä soija- ja kauramaitotuotteista, leivät ja levitteet kun pyrin tekemään itse. Varmaan niitä kyllä muualtakin tulee, mutta nämä nyt päälimmäisinä tulivat mieleen. Pohdiskein myös, että onkohan näihin määriin laskettu torjunta-ainejäämät yms. Tiedot oli napattu tuoreesta ruotsalaiskirjasta nimeltä Petos lautasella. Sen opuksen hankin kyllä hyppysiini.
Puolukkalimppu x3 (noin-määrät)
5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
½-3/4 dl tummaa siirappia
3-4 dl puolukkasurvosta (makeuttamatonta, ensi kerralla 5 dl)
2 dl neljän viljan hiutaleita
3 dl ruisjauhoja
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
puolikarkeita vehnäjauhoja
½-3/4 dl öljyä
Liuota hiiva lämpimään veteen, lisää suola, siirappi, puolukat, hiutaleet sekä ruis- ja täysjyväjauhot. Jätä heräämään noin 20 minuutiksi. Alusta vehnäjauhot taikinaan ja lisää öljy loppuvaiheessa. Kohota noin 1½-2 tuntia ja leivo kolmeksi limpuksi. Kohota noin 45 min ja pistele haarukalla ennen paistoa. Suihkuta uuniin runsaasti vettä ja laita pelti uuniin. Paista ensin 225 asteessa 15-20 min ja laske lämpö sitten vajaaseen 200 asteeseen ja paista vielä noin 40 min. Voitele kypsät, keveät limput vedellä ja jätä liinan alle pehmenemään.
perjantai 24. lokakuuta 2008
Kolmen kaalen gratiinia ja astiaostoksia
Kolmen kaalen gratiini
1 parsakaali
½ kukkakaali
200 g ruusukaalta
1 rs tuoreita herkkusieniä
Forest Blend -mausteseosta
1 prk GoGreen-ruokaa
noin 1 dl parmesaaniraastetta
½ tl suolaa
mustapippuria, oreganoa, persiljaa
Höyrytä kaalet napakoiksi ja käytä puolitetut herkkusienet pannulla. Mausta kevyesti Forest Blendillä. Sekoita GoGreen, parmesaani ja mausteet ja kaada seos vuokaan aseteltujen kaaleten sekä sienten päälle. Gratinoin uunissa reilu puoli tuntia noin 225 asteessa. Meillä gratinointi tapahtui juuri vedetyssä pirtin pesässä.
Ihanaa kaalen hikistä makua. En suosittele, jos ei esim. ruusukaalen makuun ole tottunut, mutta meikäläiselle, jolle varmaan hikisukatkin olisivat suurta herkkua, upposi kuin kankkulan kaivoon. Gratiinin seurana syötiin GoGreenin papu-mixiä(borlottipapu, suuri valkoinen papu ja kikherne) sekä eilen kaalella tuunattuja marinoituja papuja. Kuten tavallista, tämäkin marinoitu kaalisalaatti oli sehr gut, ehkä vielä tavallistakin parempaa.
Eilen kävästiin sisareni Pilvin kanssa kirpparilla ja mukaani tarttui tällaisia astioita. Kustannuksia kertyi 8 euroa.
Alla Arabian leipälautasia, päällä kiinalaiset kahvikupit(oli vain niin nätit) ja taustalla näkyy ihanaakin ihanampi kukallinen teräskattila.
Tässä 4 kappaletta erittäin hyvän mallisia(, mutta ehkä vähemmän laadukkaita) syviä lautasia, á 40 snt.
tiistai 21. lokakuuta 2008
Lohilasagne ja marinoidut pavut
Lohilasagne
½ pkt lasagnelevyjä
250 g graavilohta
1 ruukku basilikaa
150 g mustaleimaraastetta (laitoin noin desin parmesaaniraastetta)
Kastike:
250 g purjoa
1 rkl öljyä
750 g tomaatteja
1 solo-valkosipuli (laitoin 3 kynttä)
6 dl kermamaitoa (vajaa purkki kaurakermaa, loput soijamaitoa)
2 rkl vehnäjauhoja (laitoin ehkä 3 rkl)
½ dl sitruunamehua
1½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1½ rkl sokeria (laitoin 1½ tl)
Kuullota purjo öljyssä, sekoita sitten jauhot. Lisää kermamaito ja kiehauta. Seuraavaksi hienonnettu valkosipuli ja kuutioidut tomaatit. Kiehauta taas, anna muhia hetki ja mausta lopuksi. Laita vuokaan alimmaiseksi kastiketta, sitten kerros lasagnelevyjä. Ripottele levyjen päälle lohta, basilikaa ja juustoa, sitten kastiketta. Laita päälimmäiseksi kastiketta ja juustoraastetta. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 40 min
Marinoidut vihreät pavut
450 g vihreitä pakastepapuja (laitoin 300 g papuja ja vajaan pussin herneitä)
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 dl vettä
1 dl öljyä
1 dl omenaviinietikkaa
½ dl hunajaa
1 tl suolaa
mustapippuria
muutama tuore tai kuivattu timjamin oksa (jotka muuten unohdin kokonaan...)
Sekoita marinadiin jäiset pavut ja anna maustua yön yli jääkaapissa.
Maistoin yhden pavun ennen lähtöä ja ei nyt ollut mitenkään erityisen hurmaava makukokemus. Ei nyt pahaakaan ja ehkä maistuu ruuan kanssa paremmalta, ehkä jopa lämpiminä..? Tämän päivän ohjeista saattaa kyllä puuttua jokunen ainesosanen, kun en ole kotona, enkä siis myöskään näe respetejä, mutta lisäilen huomenna, mikäli jotain puuttuu.
Seuraavana päivänä...
Täytyi noita reseptejä vähän täydentää ja näin jälkikäteen on kyllä pakko korjata myös kommenttia pavuista; olivat nimittäin oikein maukkaita! Syötiin noin puolet lasagnen kanssa, loput sitten pätkin pienemmiksi ja suikaloin sekaan kaalta, kun kastikettakin oli niin reilusti. Huomiseksi siis luvassa uusi uljas salaatti.
Punajuurileipä ja hummus
Punajuurileipä
3 dl maitoa (laitoin vettä)
½ palaa hiivaa
½ rkl suolaa
3 dl punajuurta raastettuna
1 dl hienonnettua persiljaa
4 dl spelttihiivaleipäjauhoa
3-4 dl puolikarkeita spelttijauhoja
2 rkl oliiviöljyä
Taikina tehtiin ihan peruskonstein. Eka kohotus noin puoli tuntia, sitten leivoitaan levyksi pellille ja painellaan 8 osaan, jota minä en kyllä tehnyt. Toinen kohotus noin 20 min ja sitten paistetaan 175 asteessa noin 40 min.
Tein leivän maanantaina, samalla kun pikkuleivätkin. Ohje on Maku-lehdestä ja leipä oli kyllä tosi hyvää, mutta, voihan jummijammi, se jäi vähän raa'aksi. Ei nyt paljoa, mutta sen verran, että sisältä on vähän tahmaa. On joka tapauksessa herkullista, varsinkin hummuksen kanssa.
Hummus
3 dl kikherneitä
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl tahinia
½-1 sitruunan mehu
1-2 valkosipulinkynsi
1 tl juustokuminaa
ripaus cayannepippuria
1/3 tl paprikajauhetta
Sekoita kaikki tahnaksi sauvasekoittimella. Ohje kirjasta "Rakkautta, oliiveja ja timjamia".
Kikherne-tomaatti-kookospata
2 perunaa
½ pienehkö kukkakaali (alkuperäisessä 6-8 herkkusientä)
½ sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ punainen chili
½ tl juustokuminaa
1 rkl seesaminsiemeniä
1 tlk tomaattimurskaa
1 dl kookosmaitoa
3 dl keitettyjä kikherneitä
suolaa ja pippuria
hyppysellinen sokeria (laitoin inkkaria)
Freesaa perunakuutiot ja kukkakaalinuput. Lisää sipulit, chili, juustkumina ja seesaminsiemenet ja paista nopeasti. Lisää tomaattimurska ja anna hautua, kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää kookosmaito sekä kikherneet ja kiehauta. Mausta lopuksi. Lisäsin pinnalle vielä persiljaa.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Tofupihvejä ja uunikasviksia
Tofupihvit (4 pihviä)
½ pkt tofua viipaleina
1 valkosipulinkynsi
½ tl inkivääriä (tuoretta)
1 rkl soijakastiketta
½ rkl sitruunamehua
½ rkl tomaattipyreetä
1 tl paprikajauhetta
½ tl garam masalaa
1/4 tl chilijauhetta
1/4 dl kylmäpuristettua öljyä (rypsi- tai oliivi-)
1/4 dl vettä
ruiskorppujauhoja
Sekoita marinadin ainekset ja laita tofu marinoitumaan yöksi jääkaappiin. Pyöräytä korppujauhoissa ja paista öljyssä.
Lohkoperunat
10 perunaa
1 rkl oliiviöljyä
gourmet-suolaa, mustapippuria myllystä, rosmariinia
Lohko kuoritut (tai hyvin pestyt) perunat ja sekoita öljy ja mausteet niihin. Kypsennä noin 45 min 175-asteisessa uunissa.
Uunikasvikset
2 porkkanaa
½ kyssäkaali
2 punasipulia
3 isoa valkosipulinkynttä
1 palsternakka
pala juuriselleriä
1-2 rkl oliiviöljyä
gourmet-suolaa, mustapippuria, timjamia
Paloittele kasvikset ja sekoita niihin öljy sekä mausteet. Kypsennä noin 45 min 175 asteessa.
Pikkuleipiä
Speltti-nougatpikkuleivät
250 g voita
3 dl sokeria (laitoin 2½ dl)
1 muna
6 dl puolikarkeita spelttijauhoja (käytin hiivaleipäspelttiä)
½ tl leivinjauhetta
1 pss Wiener Nougat-crushia
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää voimakkaasti vatkaten muna. Lisää jauhot, joihin sekoitettu leivinjauhe, sekä crush. Muotoile kahdeksi tangoksi ja kääri tangot leivinpaperiin. Anna jäähtyä noin 1 h. Leikkaa kiekoiksi ja laita pellille, jätä leviämisvaraa. Paista 200 asteessa noin 12 min.
Rusina-pähkinäcookies
100 g voita
1½ dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1½ dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 dl rusinoita
1 dl pähkinärouhetta (laitoin mantelirouhetta)
Vaahdota rasva ja sokeri, lisää muna. Sekoita kuivat aineet, rusinat ja pähkinät. Ota pallosia taikinasta ja taputtele paksuhkoiksi pikkuleiviksi. (Tein taikinasta 16 pikkuleipää, ohjeen mukaan olisi tullut 12.) Ripota fariinisokeria pinnalle ja paista 200 asteessa noin 12 min.
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Tomaattikeitto
(1 hengelle:)
tilkka rypsiöljyä
n. 1/4 tl chilijauhetta tai maun mukaan
½ sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 pientä perunaa
½ prk tomaattimurskaa
½-1 dl kookosmaitoa
suolaa, mustapippuria, basilikaa
Kuumenna chilijauhetta öljyssä, lisää sipulit ja pilkotut(tässä tapauksessa kypsät) perunat ja kuullota hetki. Lisää sitten tomaattimurska ja kookosmaito ja anna kiehua hiljalleen, mitä pitempään sen parempi. Mausta lopuksi.
lauantai 18. lokakuuta 2008
Kyssäkaalipihvit ja itämainen itusalaatti
Kyssäkaalipihvit:
noin sentin paksuisia kyssäkaalikiekkoja
kananmuna
ruiskorppujauhoa maustettuna suolalla, mustapippurilla ja paprikallarypsiöljyä
Esikeitä kiekot napakoiksi vedessä, jos haluat. (Minä en enää; säästyy samalla energiaa!) Kääntele ensin rikki vatkatussa munassa ja sitten maustetuissa korppujauhoissa. Paista öljyssä.
Itusalaatti:
n. 2 dl mungpavun ituja
pätkä kurkkua
1 valkosipulinkynsi
1 rkl soijakastiketta
1-2 rkl makeaa chilikastiketta
Sekoita kaikki aineet ja sekoita hyvin. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.
Tofucurry
Tofucurry:
rypsiöljyä
currya, jeeraa, inkivääriä
1 pieni sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
½ pkt(á 270 g) maustamatonta tofua
½ punainen paprika
2 pientä porkkanaa
pala valkokaalta
1-2 rkl soijakastiketta
1½-2 dl kookosmaitoa
ripaus inkkarisokeria
vihreitä papuja(olen käytelly avaamani säilykepurkkia tässä useamman päivän..)
basilikaa(korianteri tai persilja vois sopia paremmin)
Lämmitä mausteet öljyssä. Lisää sitten sipulit ja kuullota hetki. Seuraavaksi pannulle tofu, joka ruskistetaan. Sitten pilkotut kasvikset ja hetken freesailun jälkeen kookosmaito, soija ja inkkarisokeri. Anna hautua 10-15 min. Lisää lopuksi pavut ja basilika. Tarjoa keitetyn speltin ja salaatin kanssa.
Vihersalaatti yhdelle:
1 iso salaatinlehti
½ tomaatti
pala kurkkua
kourallinen ituja(mungpavun)
1-2 tl ranskalaista kastiketta(3 osaa öljyä, 1 osa balsamicoa, 1 osa vettä, mauseteina suola, mustapippuri ja valkosipuli)
perjantai 17. lokakuuta 2008
Kurpitsa-juureslaksa
1 hengen annos:
1 pieni peruna
1 pieni porkkana
pieni lohko kurpitsaa
kourallinen vihreitä papuja
kourallinen (mung-pavun) ituja
½ sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ punainen chili(mieto)
pieni pala inkivääriä
kurkumaa
öljyä
n. 1 dl kumpaakin, kookosmaitoa ja vettä
korianteria
ripaus inkkarisokeria
soijakastiketta
tuoretta basilikaa
Keitä juurekset kypsiksi. Hienonna chili ja sipulit, raasta inkivääri. Lämmitä kurkumaa hetki öljytilkassa, lisää sitten sipulit, chili ja inkivääri. Kuullota ja lisää sitten nesteet, korianteri, inkkarisokeri ja soija. Anna kiehua hiljalleen noin 10 min. Laita lautaselle juurespalat sekä pavut ja idut, kaada sitten liemi kattilasta päälle. Koristele basilikalla ja nauti leivän kera.
torstai 16. lokakuuta 2008
Kurpitsasosekeitto
(2:lle, puolitettu ohje Härkäpapua sarvista)
1 minipurjo
1 valkosipulinkynsi
1 peruna
2 pientehköä porkkanaa
2 lohkoa kurpitsaa (noin 300 g)
rypsiöljyä
chilijauhetta
½ l kasvislientä
½ dl kaurakermaa
suolaa, mustapippuria
Kuullotta vihannekset, lisää chilijauhe ja jätä hautumaan kannen alle. Soseuta, kun pehmeitä ja lisää vesi, kerma ja mausteet. Tarkasta maku.
tiistai 14. lokakuuta 2008
Sekalainen spelttipuuro ja kurpitsapikkelssi
3 l kurpitsakuutioita
Mausteliemi:
8 dl vettä
5 dl väkiviinaetikkaa
6 dl sokeria
10 neilikkaa
2 kanelitankoa
Kiehauta mausteliemi ja keitä kurpitsakuutiot siinä kypsiksi. Tölkitä kuumana puhtaisiin purkkeihin. Säilytä kylmässä.
Sunnuntai meni muutenkin koko päivä tallilla estekisoissa, mutta aamulla ennen lähtöä oli aikaa keitellä pitkän kaavan spelttipuurot isoista hiutaleista. Sopi tosi kivasti luumujen kanssa, vaikka ne muuten(luumut siis) vähän kökköjä olivatkin.
8-10 dl vettä
2,5 dl isoja spelttihiutaleita
½-1 dl spelttileseitä
spelttimannaa
½-1 tl ruususuolaa
Lisää hiutaleet veteen ja keitä hiljalleen noin 45 min, lisää leseet noin puolen tunnin jälkeen. Saosta lopuksi tarpeen mukaan sopivalla määrällä spelttimannaa. Suolaa ennen tarjoilua.
Marsulaiskeitto á'la Helmi
Kunnianhimoinen tarkoitukseni oli tehdä jotain kurpitsasta ja löysinkin hyvän reseptin Kurpitsamoskan kurpitsahaasteen sadosta, tarkemmin ottaen Marsunruokakeitosta. Eipä siinä mitään, aloin kaikessa rauhassa kokkailla ja laittelin keiton hieman ohjetta omiin tarpeisiin soveltaen. Kun oli aika ryhtyä nauttimaan herkullisesti höyryävästä keitosta, pysähdyin pohtimaan: ihanaa, mutta mihin se kurpitsa nyt jäi?! Aloin lueskelemaan alkuperäistä ohjetta ja kas vain, sehän sisälsi kesäkurpitsaa, joka a) on hyvin erilaista kuin talvikurpitsa(ainakin minusta) ja joka b) ei sattunut kuulumaan jääkaappinin valikoimaan kyseisellä hetkellä, joten skippasin sen koko sopasta. Varsinainen kokki, unohtaa pääraaka-aineen kokonaan...
2 minipurjoa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
3 porkkanaaa(pienehköä)
1 iso peruna
pala juuriselleriä
vajaa litra vettä
provencen yrttimaustetta, 8 mustapippuria
2 tomaattia
½ prk papumixiä(GoGreen, tykkäsin tosi paljon)
½ prk vihreitä papuja
½ pss herneitä
2 pinaatti"jääpalaa"(pakastettua siis)
ruususuolaa
Kuullota sipulit öljyssä, lisää juurekset ja kuullota vielä hetki. Lisää vesi, provence ja pippurit. Keittele vajaa puoli tuntia(lisää loppuvaiheessa tomaattikuutiot), kunnes juurekset pehmeitä. Lisää pavut, herneet ja pinaatti. Kuumenna ja suolaa lopuksi sekä tarkista maku. Tein pistoun suurinpiirtein näin, vähän näppituntumalla. Valkosipulista tuli todella vahva(siis TODELLA) aromi, kun puristin sen. Olisi ehkä pitänyt vain hienontaa. Otin vähän keittoon ja lopun sekoitin Keijuun-->nam, tosi hyvää levitettä leivän päälle!
Pistou:
1 rkl oliiviöljyä
1 dl basilikan lehtiä hienonnettuna
2 rkl parmesaaniraastetta
2 valkosipulinkynttä
lauantai 11. lokakuuta 2008
Massiivinen leivontasessio
½ l vettä
1 pala hiivaa
1½ tl suolaa
1 rkl kardemummaa
2 dl sokeria
2 munaa
vehnäjauhoja
150 g voita
Kokeilin uutta täytevaihtoehtoa, joka otettiin maiskutellen vastaan.
1 prk vaniljatuorejuustoa
sitruunamehua ja raastettua kuorta
ripaus vaniljasokeria
Vaniljakierteiden lisäksi leivoin pari pientä rusinapitkoa eli lettaa.
Antikvariaatista ostamani ihanaakin ihanmpi Mestarileipurin leipäkirja sai taas käyttöä, eikä tuottanut pettymystä, kun kokeilin nimeä Rolfin reikäleipä nimeä kantanutta ohjetta. Leivästä tuli ihanan kuohkeaa, vaikka se ei näistä kuvista näykkään. Sai kyllä luvan tullakin, luulin nimittäin kuolevani vaivausvaiheessa; sen verran raskasta se oli.
300 g karkeita ruisjauhoja
600 g vehnäjauhoja
150 g vaaleaa siirappia(laitoin desin~120 g, vaalea loppui kesken, joten jatkoin tummalla)
15 g aniksen siemeniä
15 g fenkolin siemeniä
30 g hiivaa
5 dl vettä
20 g suolaa
50 g voita
Kaada vesi, johon liuotettu hiiva, jauhojen, siirapin ja mausteiden päälle. Vaivaa pienellä nopeudella noin 10 min. Lisää suola ja voi ja vaivaa kimmoisaksi noin 5 min. Kohota 60 min, painele kerran kokoon. Jaa neljään osaa ja pyörittele palloiksi. Anna pallojen levätä liinan alla 5 min. Kauli pyöreiksi leiviksi, nosta pellille, tee keskelle reikä ja pistele. Kohota noin 60 min ja paista noin 15 min 250 asteessa uunissa, johon suihkutettu runsaasti vettä. Jäähdytä ritilällä.
Sitten taisi olla pestopuustien vuoro. Halusin kokeilla ostamiani Sunnuntain kauraisia säpyläjauhoja ja löysinkin Sunnuntain sponssaamasta leivontavihkosesta kivan kuuloisen ohjeen, jota sitten vähän muuntelin. Näihin sain ympättyä myös lopun pippurituorejuuston.
5 dl vettä
20 g hiivaa
Härkäpapua sarvista -kirja pääsi taas koekäyttöön ansaiten jälleen täyden kympin reseptistään.
Täytyyhän sitä ihmisen nimittäin kurpitsapiirakkaa leipoa, kun kurpitsan kerran on hankkinut. Ohje yhdisti minusta hienosti makeahkon täytteen ja suolaisen, kuitupitoisen pohjan; täydellistä herkkua minun makuuni! En ole järin makeanperso ja tämä olikin juuri sopivaa, ei sellaista äklön makeaa, josta jää loppupäiväksi inhottava olo. Makeasta pitävän kannatta lisätä sokerin määrää.
Pohja:
1½ dl turkkilaista jogurttia
1 dl perunasosejauhetta
1-2 dl vettä
½-1 dl juoksevaa margariinia
1 dl kaurahiutaleita
1 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
loraus öljyä
1 minipurjo(omia viljelyksiä, jäivät melko pieniksi... :D)
½ iso paprika
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
½ pss maissia
3/4 pss kasvissuikaleita
2 tomaattia
1/3 rs ruohosipulituorejuustoa
basilikaa, yrttisuolaa
3-4 dl turkkilaista jogurttia
3 munaa
½ tl suolaa
mustapippuria
1-2 rkl makeaa chilikastiketta
5 hienonnettua emmentalsiivua (tai juustoraastetta)
Sekoita pohjan aineet ja esipaista pohjaa 200 asteessa 10 min. Pilko kasvikset ja kuullottele öljyssä. Lisää pakastekasvikset ja anna muhia. Lisää myös sulatejuusto, tomaatti ja lopuksi mausteet. Sekoita partaäijä, munat ja mausteet. Levitä pohjalle kasvistäyte ja päälle partaäijäseos. (Ripottele päälle juustoa.) Paista vielä reilu puoli tuntia 200 asteessa.
Peltikadon vuoksi omppupiirakka piti paistaa liian isolla pellillä, joten pohja levisi kuin Jokisen eväät ikään. Tuloksena omppulätty ja ehdin jo vähän masentua, kunnes koemaistatin sitä isille ja äitille; isi kieltäyty antamasta sitä mihinkään kanttiiniin, vaan aiko syödä koko piirakan ite. Helpotuksen huokaus. Massiivinen leivonta sessio oli onnistunut yli odotusten; kaikki onnistui erinomaisesti tiiviistä työtahdista huolimatta. Ja mikä parasta, nautin jokaisesta taikinan teosta!
Pohja:
1 dl leseseosta(½ vehnää, 1/4 kauraa, 1/4 ruista)
1 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl juoksevaa margariinia
2 munaa
1½ partaäijää(tai muuta kerma-/maitovalmistetta tai vastaavaa kasviperäistä)
Kuivat aineet sekaisin ja rasva, muna ja partaäijä sekaan. Sekoitus tasaiseksi.
Täyte:
3/4 kg omenoita
vajaa ½ dl sitruunamehua
3/4 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
noin 2 rkl juoksevaa margariinia
Kuutioituihin omenoihin sekoitetaan loput aineet. Levitetään uunipellille kaadetulle taikinalle ja paistetaan 175 asteessa noin 40 min.
perjantai 10. lokakuuta 2008
Vihreä sosekeitto
Yhteen annokseen:
1 pieni kesäkurpitsa
1 valkosipulinkynsi
n. 1 dl pakasteherneitä
1½ dl vettä+½ tl kasvisliemijauhetta
pikku loraus kaurakermaa(1-2 rkl)
chilijauhetta
Laita kiehuvaan kasvisliemeen paloiteltu kesäkurpitsa ja valkosipuli. Lisää vähän myöhemmin herneet. Soseuta, kun kesäkurpitsa on pehmennyt. Lorauta sekaan tilkka kaurakermaa ja mausta chilijauheella. Tämän kanssa olisi kyllä ehdottomasti pitänyt olla herneenversoja, mutta empähän ole saanut vielä aikaiseksi laittaa itämään. Ehkä huomenna....
Markkinaostoksia
Omppujen lisäksi mukaan tarttui mm. valkosipulimajoneesia, kuivattuja kirsikoita, pepperonisalsaa sekä tyrnirouhetta ja -mehua. Äiti osti tietysti pakolliset rinkelinsä ja muikkukukkonsa.
torstai 9. lokakuuta 2008
Pippurinen valkosipuli-perunamuusi ja raitapunajuuripannu
Punajuuripannun ohje on mukaelma Härkäpapua sarvista -kirjan ohjeesta. Muusiohje taas on omaa käsialaa ja kyllä yksi lemppareitani. Tein heti reilun annoksen niin siitä riittää isillekin pariksi päiväksi pisteltävää. Aterialleni muussasin lisäkkeeksi vielä vähän puolukoita. Parasta puolukkasurvos on ihan sellaisenaan, ilman sokeria. Olipa kaapissa myös pussi ruusukaaleja, jotka höyryttelin mukaan lautaselle.
Pippurinen valkosipuli-perunamuusi (iso annos)
12 perunaa
3 valkosipulinkynttä
ripaus suolaa+½ tl
2-3 rkl pippurituorejuustoa
Keitä perunat ja paloitellut(2-4 osaan) valkosipulinkynnet suolatussa vedessä. Soseuta perunat keitinveteen, lisää tuorejuusto ja vatkaa kuohkeaksi. Mausta lopuksi suolalla.
Raitapunajuuripannu
n. ½ rkl fenkolin siemeniä
loraus(~1½ rkl) rypsiöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 raitapunajuurta
½ tl sokeria
½ tl omenaviinietikkaa
reilu desi vettä
40-50 g sinihomejuustoa
kuivattua basilikaa, mustapippuria myllystä
Kuutioi raitapunajuuret, hienonna valkosipulinkynnet ja sipuli. Kuullottele fenkolin siemeniä öljyssä hetki. Lisää sitten kasvikset ja sokeri, kypsennä noin 5 min. Kaada joukkoon vesi ja etikka ja anna hautua miedolla lämmöllä 20-30 min. Lisää lopuksi murusteltu sinihomejuusto ja mausteet.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Lehtikaalikeitto ja pikainen sosekeitto
Tein lopusta lehtikaalesta keiton. Tulos oli taas ehkä aasvistuksen liian luiru, mutta maistui kyllä muuten hyvältä. Ohje on mukaelma Maku-lehdestä. Kauramaito loppui kesken, joten jatkoin sitä vähän vedellä. Keiton lisäksi söin pari rieskapalaa päällystettynä Tartexilla, tammenlehtisalaatilla ja kurkulla.
1 sipuli
noin 100 g lehtikaalta
loraus rypsiöljyä
2-3 rkl vehnäjauhoja
noin 4 dl kauramaitoa
noin 1 dl vettä
vajaa 1 dl kaurakermaa
tilkkanen(1 tl) omenaviinietikkaa
ruususuolaa, valkopippuria, cayannepippuria
Hienonna sipuli ja lehtikaali, kuullota öljyssä. Sekoita joukkoon jauhot ja lisää nesteet. Keittele noin 10 min. Soseuta ja mausta.
Äiti tuli myöhään kotiin ja, totta kai, kamalan nälkäisenä. Mie tein sille pikapikaa hyvin pikapikakasvissosekeiton kasvissuikaleista, kasvisliemestä ja pippurituorejuustosta, mausteina basilika ja Seltin-yrttisuola. Se oli aivan onnessaan, kun vielä väänsin lautasen vierelle pari voikkaria omatekoisesta ruislimpusta. Toisia on kiva ilahduttaa hyvällä ruoalla, itellekki tulee niin hyvä mieli.
maanantai 6. lokakuuta 2008
Vähän perusteita
http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/tiukka-valimeren-dieetti-pitaa-terveempana
(Lisää B12-vitamiinista:
http://www.vegaaniliitto.fi/vegaia/2000/kevat/B12.html
http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/b12-vitamiini-voi-suojata-aivojen-kutistumiselta
, näistä alkavat jo vähän jalat tutisemaan.)
Joitain ehkä perusruokakaapista poikkeavia, mutta minulle itsestäänselvyyksiä ovat esimerkiksi ruususuola, speltti sen kaikissa muodoissa ja täysruoko- eli intiaanisokeri. Tosin joudun käyttämään monissa leivonnaisissani tavallista valkoista sokeria, koska makeanpersot vanhempani suhautuvat valitettavan epäluuloisesti täysruokosokeriin.
Mitähän muuta... No, nämä nyt päälimmäisenä pyörivät mielessäni.
Kaalikääryleet kurttukaalesta
Tein kääryleet hieman omaa luovuutta käyttäen. Muuten oikein maukkaita, mausteita vain olisin saanut käyttää vähän runsaammin. Täytettä oli sopivasti yhdeksään kääryleeseen. Muutama jäi yli, ne varmaan maistuvat vielä paremmalta parin päivän päästä lämmitettynä.
9 suurta kurttukaalen lehteä
1 dl spelttihelmiä+ 2 dl vettä+ ripaus suolaa
1 dl tummaa soijarouhetta+ 2 dl kasvislientä(luomujauheesta)
2 porkkanaa
1 iso sipuli
pala palsternakkaa
loraus rypsiöljyä
yrttisuolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, basilikaa, meiramia, muskottia
3/4 dl kaurakermaa
3/4 dl vettä
1 dl ruiskorppujauhoa
1-2 rkl siirappia
Keitä kaalen lehdet pehmeiksi merisuolatussa(vinkvink) vedessä. Jäähdytä kylmässä vedessä ja ohenna paksuin ruoti. Turvoita soijarouhe ja keitä spelttihelmet. Suikaloi porkkana, sipuli ja palsternakka. Kuullota ne öljyssä pehmeiksi. Lisää spelttijyvät ja soijarouhe pannulle ja mausta. Lisää seos vedessä ja kaurakermassa turvonneisiin ruiskorppujauhoihin. Sekoita ja tarkasta maku. Laita kasa täytettä kaalenlehdelle. Käännä "liiat reunat" keskelle ja kääri. Aseta vuokaan ja lorauta päälle vähän siirappia. Paista leivinuunissa noin tunnin ajan. Laita tarvittaessa(jos tummuvat liikaa) pala leivinpaperia päälle.