torstai 9. lokakuuta 2008

Pippurinen valkosipuli-perunamuusi ja raitapunajuuripannu

Päivän ateria rakentui jääkaapissa olleen sinihomejuustokäntyn ja raitapunajuurten pohjalta. Istutin kokeeksi tällaisiakin uutuuksia kesällä ja miellyinkin niihin kovasti. Raakana ehkä vähän karvaita, mutta kypsennettynä herkullisen makeita. Kellarin kätköissä on onneksi vielä muutamia varastossa, joten saan nauttia niiden aromeista vielä myöhemminkin.



Punajuuripannun ohje on mukaelma Härkäpapua sarvista -kirjan ohjeesta. Muusiohje taas on omaa käsialaa ja kyllä yksi lemppareitani. Tein heti reilun annoksen niin siitä riittää isillekin pariksi päiväksi pisteltävää. Aterialleni muussasin lisäkkeeksi vielä vähän puolukoita. Parasta puolukkasurvos on ihan sellaisenaan, ilman sokeria. Olipa kaapissa myös pussi ruusukaaleja, jotka höyryttelin mukaan lautaselle.


Pippurinen valkosipuli-perunamuusi (iso annos)


12 perunaa


3 valkosipulinkynttä


ripaus suolaa+½ tl


2-3 rkl pippurituorejuustoa


Keitä perunat ja paloitellut(2-4 osaan) valkosipulinkynnet suolatussa vedessä. Soseuta perunat keitinveteen, lisää tuorejuusto ja vatkaa kuohkeaksi. Mausta lopuksi suolalla.


Raitapunajuuripannu


n. ½ rkl fenkolin siemeniä


loraus(~1½ rkl) rypsiöljyä


1 sipuli


2 valkosipulinkynttä


2 raitapunajuurta


½ tl sokeria


½ tl omenaviinietikkaa


reilu desi vettä


40-50 g sinihomejuustoa


kuivattua basilikaa, mustapippuria myllystä


Kuutioi raitapunajuuret, hienonna valkosipulinkynnet ja sipuli. Kuullottele fenkolin siemeniä öljyssä hetki. Lisää sitten kasvikset ja sokeri, kypsennä noin 5 min. Kaada joukkoon vesi ja etikka ja anna hautua miedolla lämmöllä 20-30 min. Lisää lopuksi murusteltu sinihomejuusto ja mausteet.

Ei kommentteja: