maanantai 6. lokakuuta 2008

Kaalikääryleet kurttukaalesta

Taas uusi tuttavuus: savoijinkaali eli tuttavallisemmin kurttukaali. Yllätti positiivisesti; maukkaampi kuin tunnetumpi sukulaisensa valkokaali ja jotenkin pähkinäinen maku. Kaali kerii voimakkaasti ja onkin vallan kaunista katseltavaa kurttuineen kaikkineen. Rohkaisen ehdottomasti kokeilemaan, mikäli vain jostain käsiisi tällaisen aarteen saat. Lisää resptejä vaikka Kotimaisten kasvisten sivuilta.

Tein kääryleet hieman omaa luovuutta käyttäen. Muuten oikein maukkaita, mausteita vain olisin saanut käyttää vähän runsaammin. Täytettä oli sopivasti yhdeksään kääryleeseen. Muutama jäi yli, ne varmaan maistuvat vielä paremmalta parin päivän päästä lämmitettynä.





9 suurta kurttukaalen lehteä

1 dl spelttihelmiä+ 2 dl vettä+ ripaus suolaa

1 dl tummaa soijarouhetta+ 2 dl kasvislientä(luomujauheesta)

2 porkkanaa

1 iso sipuli

pala palsternakkaa

loraus rypsiöljyä

yrttisuolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, basilikaa, meiramia, muskottia

3/4 dl kaurakermaa

3/4 dl vettä

1 dl ruiskorppujauhoa

1-2 rkl siirappia

Keitä kaalen lehdet pehmeiksi merisuolatussa(vinkvink) vedessä. Jäähdytä kylmässä vedessä ja ohenna paksuin ruoti. Turvoita soijarouhe ja keitä spelttihelmet. Suikaloi porkkana, sipuli ja palsternakka. Kuullota ne öljyssä pehmeiksi. Lisää spelttijyvät ja soijarouhe pannulle ja mausta. Lisää seos vedessä ja kaurakermassa turvonneisiin ruiskorppujauhoihin. Sekoita ja tarkasta maku. Laita kasa täytettä kaalenlehdelle. Käännä "liiat reunat" keskelle ja kääri. Aseta vuokaan ja lorauta päälle vähän siirappia. Paista leivinuunissa noin tunnin ajan. Laita tarvittaessa(jos tummuvat liikaa) pala leivinpaperia päälle.



2 kommenttia:

annika kirjoitti...

Huh, tämä on jotain todella extremeä minun makuuni, koska olen tottunut helppoon pilko-keitä-mausta-ruokaan. Täytyis varmaan joskus kokeilla, kaalikääryleet on meinaan hyviä!

Anonyymi kirjoitti...

aivan, mie en oo tajunnukaan mikä ekspertti sie oot ruuanlaitossa :O ehkä sinun pitäis vielä harkita sitä kokin uraa jos kerran tykkäät leipoa koko päivän ;-)
ja ehkä minunki pitäis koittaa ensimmäistä kertaa elämässäni tehhä kaalikääryleitä :OO