maanantai 20. lokakuuta 2008

Tofupihvejä ja uunikasviksia

Tofupihvien ohje on "Yllin kyllin" -kirjasta. Samalla, kun lämmitin pikkuleiville uunin, ajattelin hyödyntää lämmön laittamalla pihvien seuraksi uunikasviksi. Perunat erikseen, niin isikin suostui syömään. Otti jopa "muita rehuja" rinnalle aivan vapaaehtoisesti!


Tofupihvit (4 pihviä)

½ pkt tofua viipaleina

1 valkosipulinkynsi

½ tl inkivääriä (tuoretta)

1 rkl soijakastiketta

½ rkl sitruunamehua

½ rkl tomaattipyreetä

1 tl paprikajauhetta

½ tl garam masalaa

1/4 tl chilijauhetta

1/4 dl kylmäpuristettua öljyä (rypsi- tai oliivi-)

1/4 dl vettä

ruiskorppujauhoja

Sekoita marinadin ainekset ja laita tofu marinoitumaan yöksi jääkaappiin. Pyöräytä korppujauhoissa ja paista öljyssä.


Lohkoperunat

10 perunaa

1 rkl oliiviöljyä

gourmet-suolaa, mustapippuria myllystä, rosmariinia

Lohko kuoritut (tai hyvin pestyt) perunat ja sekoita öljy ja mausteet niihin. Kypsennä noin 45 min 175-asteisessa uunissa.


Uunikasvikset

2 porkkanaa

½ kyssäkaali

2 punasipulia

3 isoa valkosipulinkynttä

1 palsternakka

pala juuriselleriä

1-2 rkl oliiviöljyä

gourmet-suolaa, mustapippuria, timjamia

Paloittele kasvikset ja sekoita niihin öljy sekä mausteet. Kypsennä noin 45 min 175 asteessa.

Ei kommentteja: