sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Avokadosalaattia, quinoaa ja juurespannua



Quinoaa ja juurespannua olen postaillut aikaisemminkin, mutta on se sen verran herkkua, että laitetaan toistamiseen. Tästä tuli nyt vähän erilainen: ilman punajuurta, kaurakermaa ja tomaattimurskaa.

Juurespannu 2 (2 annosta)

voita(öljyä)

1 punasipuli

3 valkosipulinkynttä

pala selleriä, lanttua ja palsternakkaa

3 pienehköä porkkanaa

1-1½ dl vettä

n. 2 rkl tomaattipyreetä

erilaisia yrttimausteita (kirveliä, basilikaa, rakuunaa)

ruususuolaa

pakastepersiljaa

mustapippuria

(muutama rkl "tulimössöä" tai muuta mukavaa kaapin kätköistä(katso selitys alempaa...))

Kuullota juurekset, lisää suola, tomaatti ja yrtit sekä vesi. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 15 min. Lisää lopuksi persilja ja pippuri (ja tulimössö...). Tarjoa quinoan ja avokadosalaatin kanssa.


Avokadosalaatti

½ punasipuli
1 iso valkosipulinkynsi

1 avokado
1 iso tomaatti

pätkä kurkkua

sitruunamehua

korianteria, cayannepippuria, suolaa, pakastepersiljaa

tuoretta basilikaa

Hienonna sipulit aivan hienoksi, kuutioi avokado, tomaatti ja kurkku ja sekoita joukkoon mausteet. Anna olla hetki kylmässä ennen tarjoilua

Niin, se tulimössö... Olin loppuviikosta siskon luona ja ajattelin ilahduttaa rakasta sisartani laittamalla jotain ruokaa, kun hän oli tulossa avoimesta päiväkodista lasten kanssa. Löin kattilaan öljyä ja riskisti mausteita kuullottumaan, perään perunaa, porkkanaa, parsakaalen varsia, sipulia, tomaattipyreetä ja vihreitä linssejä. Hetken niitä pyöriteltyäni lisäsin myös vettä ja jätin padan porisemaan. Kun sitten maistoin pataa, tuntui se hiukan mauttomalta, joten sain loistoidean: hölvätäämpä joukkoon vähän piri-piri-mausteseosta, jota olin ostanut Pilville tuliaisiksi Punnitse ja Säästästä. Nakkasin pataan myös parsakaalen kukinnot, kesäkurpitsaa, soijakastiketta ja soijakermaa. Maistoin ja... Lieskat lensi suusta. Ruuasta tuli aivan järkyttävän tulista! Kiitti vaan piri-piri. En viitsinyt jättää sotkua Pilvin riesaksi, joten pakkasin sen partaäijä-ämpäriin ja otin mukaan kotiin. Olen nyt sitten laitellut sitä aina lusikallisen tai pari eri ruokiin ja ei kyllä kaipaa sapuska paljoakaan muita mausteita. Sillä saa kyllä aika hyviä aromeja aikaiseksi, mutta paljoa ei kestä laittaa. No, sellaista sattuu paremmissakin perheissä...

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Mustaherukkaraksuja ja rahkaa

Oulusta muistaakseni joskus shoppasin jänskän näkösiä "mustaherukkaraksuja". Virallinen myyntinimike Juntulan 4 viljan mustaherukkamurot. 35% mustaherukkaa, kauraa, ohraa, vehnää, ruista. Ei mitään muuta. Ja ovatpa vietävät vielä aika hyviäkin! Varsinkin soijajogurtin kanssa tykkään niitä popsia(mitä nyt en tykkäis sen kans vedellä...).

Rahka oli vähän semmonen epätoivoinen yritys päästä eroon Keijun mustikkasoijajogurtista. Meän kyläkaupan kylmäkaappiin oli sitä ilmestyny ja säälistä ostin purkit mustikkaa ja mansikkaa, kun todennäköisesti sitä ei kovin moni muu täällä päin ostele. Ne tuli hyllyyn varmaan 2-3 viikkoa sitten ja vieläkin on purkkirivit aika koskemattomia, joten ei arvaukseni ihan metsään mennyt. No, kuitenkin se on makuuni liian makeaa, mikä ei ollut kovin suuri yllätys. Maustamattomalla soijajogurtilla olen sitä kuitenkin lantrannut ja ihan ookoo on silloin ollut. Purkki oli ollut ehkä vähän luvattoman kauan avattuna, joten aattelin pistää sen kerralla johonki, ja kun yksinäinen rahkapurkki vielä möllötti kaapissa, niin sekoitin ne keskenään. Mukaan vielä mustikoita ja ruppanoita tummia viinirypäleitä. Ihan jees, vaikka rahka maistuki aika pitkän tauon jälkeen vähän oudolta. Lisäsin toisella syöntikerralla vielä hyvän läjän mansikoita, niin johan alkoi upota.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Papuinen sosekeitto

Aurinkokeittiöstä inspiroituneena perushyvää sosekeittoa.


Papuinen sosekeitto (4 annosta)

1 sipuli
6 pientä porkkanaa (3 isompaa)
3 perunaa
pala lanttua ja palsternakkaa
4 valkosipulinkynttä
loraus öljyä
1 tl timjamia
1 tl rakuunaa
1 tl kirveliä
1 tl paprikajauhetta
2-3 rkl tomaattipyreetä
n. 8 dl vettä
½+½ tl suolaa
2 dl keitettyjä (mustasilmä)papuja
reilu 1 dl kaurakermaa
mustapippuria
kourallinen basilikan lehtiä silputtuna

Kuullota paloitellut juurekset öljyssä, lisää yrttimausteet, paprika ja tomaattipyree. Lisää vesi, ½ tl suolaa ja anna kiehua hiljakseen, kunnes juurekset pehmeitä. Soseuta, lisää pavut, kaurakerma ja anna hautua hetki. Mausta lopuksi suolalla, pippurilla ja basilikalla.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Sitä sun tätä

Eilen ohjelmassa sämpylöitä, joihin raastelin loppuja viime kesän juureksia. Meinasi käydä hassusti paistamisen kanssa, kun uunista hupeni lämpö uhkavaa vauhtia. Jouduin lyömään pellit kiinni vähäksi aikaa(elossa ollaan edelleen) ja loppujen lopuksi kaikki 32 sämpyä paistuivat kunnialla kypsiksi asti. Ohje mukaelma Seuran reseptistä.

Juuressämpylät

7½ dl vettä

pala hiivaa

2 tl suolaa

2 rkl täysruokosokeria

3-4 valkosipulinkynttä

3 tl basilikaa

3 pientä punajuurta

5 pientä porkkanaa

pala juuriselleriä

noin 15 dl jauhoja (täysjyväspeltti, kaura, täysjyvävehnä ja hiivaleipä)

noin 1 dl öljyä



Tuija Ruuskan uusintapainos Aurinkomaasta on lainassa kirjastosta ja muutamia reseptejä on tullu kokeiltua. Tämä makaronilaatikko oli tosi kiva; maukas, maistuu lapsille ja helppotekoinen.

Makaronilaatikko

1 sipuli

2 porkkanaa

pala palsternakkaa

4 dl paseerattua tomaattia (laitoin murskaa)

2 tl basilikaa

1 tl suolaa

ripaus mustapippuria

2 dl kasvikermaa

100 g pakasteherneitä (meillä hemapa)

1-2 rkl oliiviöljyä

2-3 dl valkopapuja tai tofukuutioita (gogreen mustapaputetra)

3 dl tummia pikkumakaroneja

Päälle:

2(3) tomaattia viipaleina ja hieman juustoraastetta (jonka jätin väliin)

Pilko juurekset ja sekoita kaikki paitsi makaronit keskenään. Laita puolet kastikkeesta vuokaan, sitten makaronit ja päälle loppu kastike. (Varmista, että makaronit kastikkeen alla, muuten kuivuvat.) Laita tomaattisiivut päälle, paista noin tunti 180 asteessa.


Tämä keitto tuntui aluksi hieman epäonnistuneelta, mutta aloin tykätä kerta kerralta enemmän(söinkin varmaan kuudesti tästä samasta, tuli hiukan iso annos...). Vikoilla kerroilla höystelin sitä vähän vaikka millä, mm. edellisellä makaronilaatikolla ja linssipyöryköillä... Tapani sekoittaa eri ruokalajeja keskenään voi kuulostaa hieman ällöltä, mutta ei kannata olla ennakkoluuloinen. Tällaiset miksaukset ovat yleensä hyvin palkitsevia.
Spelttijauhosuurus ei toiminut: liemi oli aivan luirua, vaikka laitoin varmaan puoli desiä jauhoja. Sori spelttijauhot...


Parsakaali-sieni-tofusoppa

2 sipulia

3 valkosipulinkynttä

1 parsakaali

350 g herkkusieniä

1 pkti tofua

n. 8 dl vettä

2 reilua tl kasvisliemijauhetta

2 dl kasviskermaa

soijakastiketta, persiljaa, mustapippuria, chilijauhetta

Sipulisuikaleet ja sienet paistetaan pikaisesti pannulla, sen jälkeen tofukuutiot. Parsakaali kiehautetaan napakaksi kasvisliemessä ja kaikki yhdistetään sopaksi. Maustetaan hyvin.


Vähän epämääräinen kuva, mutta tarkoituksenani on esitellä tässä keksimääni herkkua:

Pilkotaan keitettyjä pottuja, suikaloidaan sipulia. Sekoitetaan niihin paprika-cashewpähkinätahnaa(omatekoista tai Pirkan) ja mikrotetaan minuutti pari reilulla puoliteholla. Slurps. Höystin yksinkertaisen vihersalaatin (jäävuori, kirsikkatomaatti, paprika, kurkku, oliivi, basilika) kyseisillä perunoilla. Kuten kuvasta näkyy, olen taas alkanut pistellä vihervihanneksia. En kestänyt enää, kun joku aika sitten sorruin siskon luona maistelemaan salaattia ja kurkkua. No, ehkäpä sen voisi pikkuhiljaa sallia, alkaa ilmatki oleen jo suht. lämpimiä. Aivan hyvin kyllä talven pärjäsin kutakuinkin vailla vihreitä, juureksien ja luomutomaattien turvin. Ensi talvena uudestaan!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Aamupalasmoothie


Smoothie

1 pieni banaani

n. 1 dl sekamarjoja (mustaherukat must)

2 rkl sekalaisia siemeniä (pellava ja seesam)

½ dl kauraleseitä

n. 1 dl kauramaitoa

½-1 rkl hunajaa tai täysruokosokeria

Kaikki vain sileäksi sauvalla. Nautitaan aamupalalla, jota vahvistetaan tarvittaessa parilla leipäslaissilla kera tomskun ja avokadon.