sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Pestoinen kasviskeitto ja jogurttinen pesto-purjolevite

Eilen oli ratsastusseuran pikkujoulut. Oltiin Ruotsin puolen Korpikylässä "Butiken på landet" nimisessä paikassa. Porukkamme koostui noin 15 ihmisestä ja olikin oikein leppoisa ilta. Ruokatarjoilut olivat valtaisat. Siis ihan todella. Varsinainen ruokailu tapahtui pitopöydän avulla, joka sisälsi...

-perunagratiinia

-vihannesgratiinia

-marinoitua kaalisalaattia

-"laxröraa"

-uunilohta

-uunisiikaa perunasosepedillä

-paahtopaistia

-vasikan paistia

-karjalanpaistia

-lihapullia

-lasagnea

-2 kastiketta

-mustaherukka- ja karviaishyytelöä

-kuminaista näkkileipää ja sämpylöitä juuston ja voin kanssa

Itse söin vain kasvis- ja kalaruokia, mutta voi pojat, miten hyviä olivat. Kermaa ja voita oli käytetty surutta ja maut olivat aitoja ja kotoisia. Liha oli oman tilan karjaa (paikassa toimi siis myös nautatila). Ruokajuomana otin vettä, halutessaan sai myös punaviiniä tai luomuolutta.
Jälkiruoaksi tuotiin paahtovanukas, crème brûlée, jollaista olin keväällä Ranskan reissullamme maistanut. Tämä oli vain paljon ranskalaista serkkuaan kermaisempaa eikä niin makeaa, maistui siis paremmin minulle ja olikin oiva aterian päätös. Maha oli tupaten täynnä, mutta eihän se vielä mitään; eteemme kannettiin vielä kahvi/teekupit ja marenki-mustaherukkaleivokset. Voi ei. Luulin oikeasti halkeavani mustan tyylilyylimekkoni vyön nepparit oli pakko aukaista. Siltikään en kyennyt syömään koko leivosta, joka oli kyllä ihan syötävää(maistui kyllä voimakkaasti kananmunalle, mutta marjat tasapainottivat), vaikkakin aika makeaa(siis minun mittakaavassa, muista ihan normaalia). Varmaan eläessäni en ole ollut niin täynnä ja toivottavasti en tule olemaankaan. Kroppanikin kävi varmaan aivan ylikierroksilla kaiken sen ruoan käsittelyn johdosta, joten yöuneni kestivät noin 2 tuntia, vaikka ruokailu oli viiden ja seitsemän välillä illalla. No, ei siinä mitään. Heräsin kahden jälkeen ja päivä on ollut hyvin antoisa. Suoritin päivän luku-urakan aamuyöllä ja viiden jälkeen lähdin lenkille. Tullessa sain mukaan aamun lehden ja se oli mukava lueskella läpi kaikessa rauhassa. Olispa päivät aina näin pitkiä.

Nyt sitten ruoka. Halutti syödä keittoa eilisten raskaiden ruokien vastapainoksi, joten ideoin tällaisen sekametelisopan.





Pestoinen kasviskeitto

loraus oliiviöljyä
2 tl pestoa
2 perunaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 pientä porkkanaa
2 lehtisellerin vartta
2 dl keitettyjä kikherneitä
½ dl spelttihelmiä
noin 3/4 l vettä
5 mustapippuria
5 valkopippuria
2 laakerinlehteä
½ tl basilikaa
½ tl meiramia
pieni parsakaali
ruusu- ja sellerisuolaa
1 rkl sitruunamehua

Pilko kasvikset ja kuullota sipulit, juurekset, sellerin ja parsakaalen varret sekä spelttihelmet öljyssä ja pestossa. (Laitoin myös kikherneet tässä vaiheessa, kun olivat jääneet vähän raaoiksi keitettäessä, kypsemmät voi laittaa myöhemmin.) Lisää mukaan vesi ja mausteet, paitsi suola. Lisää noin 7 min ennen keiton valmistumista parsakaalen kukinnot. Mausta lopuksi suoloilla ja sitruunamehulla.

Ostin pikkujoulupaikasta mukaan herkullista, ohutta kuminanäkkäriä ja tein sille pestoisen purjolevitteen. (Taas pitäs käyttää partaäijää pois...)


Jogurttinen pesto-purjolevite

1 pieni purjo
2 valkosipulinkynttä
2 tl pestoa
2-3 rkl turkkilaista jogurttia
ripaus suolaa ja mustapippuria

Kuullottele purjo hiljakseen pestossa, ota pois levyltä ja lisää hienonnettu valkosipuli ja jäähdytä. Sekoita jogurtin sekaan ja mausta.

Ei kommentteja: