lauantai 8. helmikuuta 2014

Ramenburger - The Experience

Pitihän se alkaa kokeilemaan tätä blogimaailman viimesyksyistä lempilasta - ramenburgeria. Hieman jälkijunassa taas tullaan, mutta parempi myöhään! Käytimme pohjana Glorian reseptiä, joka löytyy täältä. Pihvit syntyivät samalla idealla, mutta vähän omaa kädenjälkeä hyväksikäyttäen.

Bataatti-kikhernepihvit

2 prk kikherneitä
1/2 bataatti raasteena
1 rkl tahinia
1-2 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl sitruunamehua
pieni pala hienonnettua inkivääriä
1/2 ruukkua hienonnettua persiljaa
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1/4 dl korppujauhoja
2 kananmunaa
1 tl suolaa

Kaikki paitsi kananmuna massaksi sauvasekoittimella, tarkasta maku ja sekoita mukaan lopuksi munat. Taputtele kostutetuin käsin pihveiksi ja paista reilussa öljyssä molemmin puolin.

Lisäksi laitoimme burgereiden väliin rucolaa, vuohenjuustokastiketta (pehmeä vuohenjuusto, vähän turkkilaista jugua, persiljaa, hunajaa --> NAM), marinoitua punasipulia, salsa verdeä (, jota lotraan nykyään vähän minne sattuu, mutta en sentään kaurapuuroon) ja savuchilikastiketta.



Ihan hauska kokeilu, oli kiva puuhastella keittiössä vaihteeksi vähän eksoottisempien hommien parissa. (Terveisin salaatteja, pottumuusia ja pastavuokaa viime aikoina tehtaillut.) Hyvää oli lopputulemakin, mutta täytyy sanoa, että ei aivan lyönyt läpi. "Sämpylässä" oli melko tuhdisti nuudelia, vaikka emme edes käyttäneet kaikkea nuudeliainesta hampurilaisen kansien ja pohjien tekemiseen. Kyllä tällä ihan mieluusti mahalaukkuansa täydensi, mutta tuskin toista kertaa tässä keittiössä. Hauska kokeilu, i alla fall!

Pikapikaa ideoitu lisuke-coleslaw sen sijaan oli, ystäväni sanoja lainatakseni, 5/5! Rapsakkaa kukkakaalia, kevyesti marinoitua sipulia, raikasta omenaa ja ihmisen paras ystävä - aurajuusto. Aika perus, mutta sehän se monesti maistuvinta onkin. (Ainakin meikäläisen junteista makuhermoista.)

Kukkakaali-coleslaw

1 kukkakaali
1 sipuli
1 omena
100 g aurajuustoa

1 rkl rypsiöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1-2 tl hunajaa
suolaa, mustapippuria

1 dl kermaviiliä
1/2 dl majoneesia
2 tl sinappia
1/4 - 1/2 tl chilijauhetta

Suikaloi sipuli ja sekoita kulhossa öljyn, etikan, hunajan, suolan ja pipurin kanssa. Anna maustua hetki. Hienonna sillä välin kukkakaali ja raasta omena. Yhdistä sipuliin, murenna sekaan aurajuusto ja lisää loput aineet. Tarkasta maku ja anna tasoittua 1-2 tuntia jääkaapissa.

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Kiitos ilallisesta ja kotipaketista! Seuraavan päivän rääppiäisateria sisälsi yhden nuudelipihvin, puolitoista bataattipihviä, paistettua punasipalia, fetaa ja tuoretta tomaattia. Maistu, vaikka kaipasinkin "coleslawiasi"!