tiistai 21. kesäkuuta 2011

Punajuuri ei ole koskaan out


Tuntuu vähän hassulta piehtaroida näissä iänikuisissa juuresohjeissaan, mutta ne vain on pinttyneet niin syvälle reseptejä kehittelevään aivolohkoon, että minkäs teet. Juurekset vain on niin monikäyttöinen ja maukas raaka-aineryhmä, jonka rinnalla monenmoiset muut rehut kalpenevat.
Tällä kertaa päämääränä oli tehdä raw-tahnaketta ja tämän päämäärän onnistuneesti saavutinkin. Mukaan pääsi Eat&Joy maatilatorilta ostamani Lapin kalamauste, joka sisältää mm. tilliä, persiljaa, basilikaa, kirveliä, anisiisoppia ja vuohenputkea. Voin kertoa, että tuoksu on huumaava ja tähänkin tahnaan yrttisekoitus sopi ihanasti!


Punajuuritahnake

3/4 dl auringonkukansiemeniä
1/4 dl seesaminsiemeniä
n. 3/4 dl vettä
1/2 dl kp rypsiöljyä
4 punajuurta raastettuna
2 pienehköä valkosipulinkynttä
2-3 rkl piparjuurta raasteena
1-2 tl Lapin kalamaustetta tai muuta yrttisekoitusta
n. 1/2 tl suolaa
musta- ja valkopippuria
1 tl hunajaa
2 tl omenaviinietikkaa

Liota siemeniä yön yli tai ainakin jokunen tunti. Soseuta kaikki aineet sauvasekoittimella tai blenderillä tahnaksi.


Pistelin tätä eilen salaatissa, jossa oli friseetä, kesäkurpitsaa, parsakaalia, uutta sipulia, oliiveja ja päivällä paistetun nieriän jämät. Naminami!

Ei kommentteja: