perjantai 24. kesäkuuta 2011

Juhannusaaton menu


Sisko lapsineen saapui juhannusvieraiksemme ja mikä nostaisikaan paremmin juhannustunnelmaa kuin lasten leikki. Meillä juhannus on muutenkin ollut aina rauhallinen perhejuhla, johon kuuluvat juhannuskoivut, sauna vihtoineen, kesäiset kukat, juhannusajelu ja - tietysti - hyvä ruoka. En oikein osaa edes kuvitella viettäväni juhannusta örveltäen viinansekaisissa merkeissä. Se veisi vähän pohjan keskikesän juhlalta, yhdeltä vuoden kauneimmista hetkistä. Onhan tämä myös hyvin tärkeä merkkipaalu vuoden kiertokulussa: jäljellä on enää puoli vuotta jouluun! :D

Aattoillan menu koostui erään pakollisen komponentin ympärille, joka on yllättäen grillimakkara. Sääkin muuttui päivän kuluessa sateisen harmaasta leppeäksi ja mukavan aurinkoiseksi, mitä mainioimmaksi juhannussääksi. Sain siis kaivaa grillinkin esille, ensi kertaa tälle kesälle. Löysin onneksi Torniosta kattavan valikoiman erilaisia Pajuniemen makkaroita ja kokosin kärryyn luomunakkeja ja -grillimakkaroita, tomaatti-mozzarella Helsinki-wurstia ja riistamakkaroita. Hyviä ja lihaisia makkaroita nämä ovat ja jos jotain makkaraa yleensä syön, on se Pajuniemeä. Tomaatti-mozzarella Helsinki-wursti oli valittu toiseksi parhaaksi grillimakkaroiden epävirallisessa SM-mittelössä. Sisko varsinkin oli hyvin ihastunut tähän grilleriin, enkä itsekään pahana pitänyt. Olisin vain odottanut vähän vahvempaa tomaatti-mozzarella makuelämystä, mutta toisaalta, olihan kyse kuitenkin makkarasta...


Makkaroiden lisäksi laitoin tarjolle paria erilaista salaattia sekä tuoreita leipiä (patonkeja ja ruisleipää), joiden leipomisessa olikin vierähtänyt puoli päivää.



Kauraisat patongit (4 kpl)

350 g vettä
150 g ruisjauho-vehnäjauhoseosta (Lantbrödsmjöl)
50 g hiivaleipäjauhoja
80 g kaurahiutaleita
10 g hunajaa
10 g hiivaa

200 g hiivaleipäjauhoja
10 g suolaa

Sekoita ekat aineet keskenään, anna tekeytyä parisen tuntia. Vaivaa sekaan loput jauhot ja suola, noin 10 min, ja nosta edelleen tuntisen verran. Leivo patongeiksi, kohota ja paista 225 asteessa 10-12 min.




Granaattiomena-vuohenjuustosalaatti

100 g salaattisekoitusta (rucolaa, viinisuolaheinää, lollorossoa)
1 kurkku
1 granaattiomena
100 g vuohenjuustoa
kourallinen saksanpähkinöitä
oliiviöljyä
sormisuolaa, mustapippuria

Paahda pähkinät, pilko kurkku ja vuohenjuusto, irrottele granaattiomenan siemenet. Sekoita ainekset salaatiksi ja valuta päälle oliiviöljyä sekä ripota hieman sormisuolaa ja myllää mustapippuria.


Grilliperunasalaatti

1 kg uusia perunoita
oliiviöljyä, sormisuolaa
50 g tuoretta pinaattia
1 punasipuli
2 uutta sipulia varsineen
1/2 sitruunan mehu
mustapippuria

Pese ja lohko perunat. Tee niille foliosta alusta ja laita ne sen päälle grilliin kypsymään. Valuta päälle myös oliiviöljyä ja mausta perunat suolalla. Varo polttamasta...
Siivuta sipulit ohuiksi, revi pinaatti. Sekoita kaikki aineet keskenään ja lisää tarvittaessa oliiviöljyä ja suolaa.

Grillin kuumuus vähän yllätti ja poltin karrelle vähintään puolet perunoista. Hupsista... Pienen seulonnan päätteksi sain kuitenkin kasaan jonkinlaisen läjän pottuja, jotka olivatkin sitten tosi hyviä. Salaatti oli kyllä oikein hyvää, vaikka perunasalaatin sijasta se muistutti enemmän pinaatti-sipulisalaattia.


Tässä hyvin viehkossa kuvassa poseeraa Louhisaaren juoma, joka oli muuten ihanan raikasta kesäjuotavaa! Kannattaa ehdottomasti tehdä tätä, jos sattuu omistamaan mustaherukkapensaan pihallaan. Puolitin ohjeessa olleen sokerimäärän ja nyt tämä Marskin simanakin tunnettu juoma maistuu hyvin myös jano- ja ruokajuomana.


Louhisaaren juoma

4 l vettä
2,5 l mustaherukan lehtiä
250 g inkkarisokeria
1 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
pikku nokare hiivaa

Kaada kiehuva vesi mustaherukan lehtien päälle ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Lisää mukaan sokeri, sitruunan mehu ja kuori sekä hiiva. Anna käydä yön yli. Siivilöi juoma ja nauti.

Ei kommentteja: