keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Jouluhulinaa


Tällä hetkelle tuhat ja yksi rautaa tulessa, eikä kuvaamiselle ja sitä myöten blogipäivityksille ole kauheasti ollut sijaa. Paljon on valmistunut kaiken sorttisia leivonnaisia ja muita ruokalahjoja ystäville ja sukulaisille ja viime päivinä on alkanut myös omien jouluruokien valmistaminen, mm. ruisleivän ja lasimestarin sillin muodossa. Tässä kuitenkin muutamia otteita, kuvilla tai ilman, syntyneistä herkuista.

Auringonkukansiemenleipä (Pirkka)

Taikinajuuri

1/2 l piimää

1 pkt (50 g) hiivaa

1/2 l ruisjauhoja

Taikina

1/2 rkl suolaa

1 dl siirappia

180 g auringonkukansiemeniä

2 dl kaurahiutaleita

n. 5 dl hiivaleipävehnäjauhoja

1/2 dl öljyä

Voiteluun

piimää

Pinnalle

auringonkukansiemeniä


Liuota hiiva kylmään piimään ja sekoita joukkoon ruisjauhot. Anna taikinajuuren seistä leivinliinalla peitettynä huoneenlämmössä yön yli, eli 10 - 12 tuntia.

Lisää taikinajuureen suola, siirappi ja auringonkukansiemenet (jätä 2 - 3 rkl siemeniä leipien koristeluun). Alusta taikinaan hiutaleet ja jauhot. Lisää alustamisen loppuvaiheessa öljy. Vaivaa taikina niin tasaiseksi, että se irtoaa käsistä. Anna taikinan kohota 1/2 - 1 tuntia leivinliinalla peitettynä lämpimässä.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Vaivaa taikina tasaiseksi ja jaa se kahteen osaan. Leivo taikinapaloista paksut tangot ja painele ne kahteen öljyllä voideltuun, suorakaiteen muotoiseen 1 1/2 litran vuokaan. Anna leipien kohota hyvin liinalla peitettynä lämpimässä paikassa.

Voitele kohon neet leivät piimällä ja pistele varovasti haarukalla. Ripottele pinnalle auringonkukansiemeniä. Paista leipiä 175-asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia.

Kumoa kypsät leivät vuoista ja anna leipien jäähtyä leivinliinaan kiedottuina.

Luonani pidetyissä luomuruokapiirin pikkujouluissa valmistimme joulukasvisruokia hieman perinteistä poiketen. Ohjenuorana toimivat mainiot Saara Törmän ohjeet. Ruusukaalipannun ohje oli mukaelma Lantliv - Mat och Vin -lehden ohjeesta ja se olikin hyvin pidetty. Ruusukaali on tällä hetkellä yksi eniten kulutetuista kasviksista keittiössäni, eikä syyttä. Napakaksi höyrytetty ruusukaali on ihanaa! Sääli niitä, jotka ovat saaneet traumoja tästä loistavasta kasviksesta ylikypsentämisen takia.

Ruusukaalipannu

400 g ruusukaalta

voita + rypsiöljyä

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1/2 dl rusinoita

1/2-1 dl saksanpähkinöitä

1/2-1 tl timjamia

suolaa, mustapippuria

Höyrytä/keitä ruusukaalit napakoiksi. Hienonna sipulit ja lisää kuumalle pannulle ruusukaalien kanssa ja kuullota voi-öljyseoksessa. Lisää hienonnetut timjami, rusinat ja pähkinät ja freesaa vielä hetki. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Muu menumme tässä:

- spelttipeltileipä

- porkkanakaviaari

http://www.vihrealanka.fi/teemat/porkkanakaviaari

- viikuna-spelttisalaatti

http://www.vihrealanka.fi/teemat/viikuna-spelttisalaatti

- marinoidut palsternakat

http://www.vihrealanka.fi/teemat/marinoidut-palsternakat

- ruusukaalihöystö

- peruna-vuohenjuustolaatikko

http://www.vihrealanka.fi/teemat/imelletty-vuohenjuusto-perunalaatikko

- punajuuri-kikhernepihvit

http://www.vihrealanka.fi/node/5263

- hedelmäinen ohrapuuro

http://www.vihrealanka.fi/teemat/perinteet%C3%B6n-ohrapuuro

Siskontyttöjen ollessa yökylässä teimme piparkakkutaloa, joulupullaa ja karjalanpiirakoita.

Karjalanpiirakoiden täytteenä oli täysmaitoon keitettyä ohrapuuroa sekä pikkujouluista yli jäänyttä herkullista vuohenjuusto-perunalaatikkoa.

Ensi yönä leivinuuniin uppoaa 6-kiloinen luomukinkkumme. Niin myös toinen samanmoinen, jonka puolitamme jouluviemisiksi kahdelle ystäväperheelle, jotka eivät itse osaa/aio paistaa kinkkua, vaikka kovasti haluaisivat. Loistava idea isältäni!

Huomenna aatonaattona ohjelmassa ainakin piparjuurisillin, laatikoiden, marinoitujen palsternakkojen ja kaalisalaatin valmistus, joululimppujen ja mallassämpyöiden leivonta, kauppareissu, viimeiset paketit sekä ystäväperheiden luona vierailu.

Ei kommentteja: