Huh, olipas taas päivä. Samalla ihanan kutkuttavalla tunnelmalla ryyditetty touhupäivä ja toisaalta hiivatin raskas 16 tunnin urakka. Ensimmäinen kuvaus kuitenkin voittaa, ehdottomasti!
Taikinaa on taas väännetty enemmän ja vähemmän, massiiviset ruokaostokset suoritettu, laatikot paistettu sekä smetanasilli tehty. Se jäi kuvaamatta, mutta ohje kuitenkin tässä:
Smetanasilli (Valio)
2 prk (à 120 g) | Valio smetanaa |
1 pak (n. 150 g) | matjessillifileetä |
1 | omena |
1 prk (50 / 35 g) | kaprista |
1 dl | tilliä tai ruohosipulia hienonnettuna |
1/4 tl | valkopippuria |
1 1/2 rkl | sitruunamehua |
Lisää smetanaan pieniksi kuutioiksi leikatut sillifileet ja kuorittu omena sekä hienonnettu kapris. Mausta tillisilpulla, pippurilla ja sitruunamehulla. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.
Laatikoihin ei ole mitään erityistä ohjetta. Soseutettuihin lanttuun ja porkkanaan roiskitaan kermaa, munia, mausteita (suola, valkopippuri, muskotti, inkivääri, pomeranssi), munia, ruiskorppujauhoja ja tietysti siirappia. Porkkanalaatikko tehtiin tällä kertaa äitin toivomuksesta ihan riisiin ohran sijasta. Kyllä sitä kerran vuodessa varmaan voi käyttää.. (:
Perunalaatikko ei ole tässä listauksessa mukana, koska tein pienen laskelmointivirheen imeltymisen kanssa: pottumuusi pannahinen oli alkanut käydä! No, se ehkä vähän unohtui kaikessa hulinassa uunin pankolle 12 tunniksi... Siellähän se oli sitten komiasti kuohuvana. Eipä siinä muuta kuin uudet potut kiehumaan. Onneksi on niitä kellari täynnä ja iso lähä joutuu aina keväällä tunkiolle, joten tämä ei ollut niin raastava kokemus.
Laatikot paistettiin leivinuunissa Niskavuoren joululimppujen jälkeen.
Niskavuoren joululimppu
1 l piimää (+ vähän vettä lisäksi)
100 g hiivaa
n. 2 dl siirappia
1 rkl suolaa
2 rkl pomeranssia
2 rkl anista
600 g ruisjauhoja
n. 900 g hiivaleipäjauhoja
Lämmitä piimä (ja vesi) kädenlämpöiseksi, murenna joukkoon hiiva, lisää siirappi ja mausteet sekä ruisjauhot. Alusta hiivaleipäjauhot mukaan pikku hiljaa hyvin vaivaten. Kohota, leivo limpuiksi, kohota ja paista 200 asteessa n. 45 min.
Pullakranssiin (normipulla, seassa rusinoita) tein naapurille, ystäväperheelle mantelibostonin (täytteessä tuorejuustoa, raastettua mantelimassaa, kanelia, loraus kermaa ja vaniljakastikejauhetta) ja lopuista voipullia sekä piparipullia,
Illalla kokosin vielä piparkakkutalon. Huomenna täytyy viimeistellä se ennen virallista kuvaustuokiota.
Haluttais vain jatkaa touhuilua, mutta ehkä sentään otan tirsat ennen kuin nousen marinoimaan palsternakkoja, tekemään punajuuriterriiniä ja keittämään aamupalaksi riisipuuroa. Se syödään tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, jo seitsemältä. Äiti joutui töihin joulunpyhiksi, mutta halusimme silti syödä yhdessä perinteisen puuroaterian. Itse herään joka tapauksessa puoli kuudelta aamulla (haluan nauttia jouluaatosta mahdollisimman pitkään), joten kyllä vain tuo maha alkaa murista seiskan aikoihin.
Oikein herkullista ja tunnelmallista jouluaattoa kaikille!