Vielä yksi vähän jouluinen postaus, mutta olkoon se viimeinen tältä vuodelta!
Alla näkyvä ateria tarjoiltiin toisena adventtina, mutta nämä reseptit sopivat mielestäni muinakin vuodenaikoina tarjottaviksi. Onhan tässä myös loppiainen tuloillaan, jolloin ainakin meillä syödään hieman jouluhtavaa ruokaa. Samalla aterialla nähtiin myös edellisestä postauksesta tutut pehmeä juuresvuoka ja jääkellarin siika. Reseptit siis peräisin Makusta 6/12.
Punajuuri-sienisalaatti
300 g suolasieniä (Pirkan haaparouskukuutioita + noin 1/2 tl suolaa)
1 pieni punasipuli
1 dl etikkapunajuuria kuutioina/suikaleina
200 g ranskankermaa (mulla 120 g smetanaa ja vajaa 1 dl kermaviiliä)
1/4 tl mustapippuria
(lisäsin myös ripauksen inkkarisokeria ja hienonnettua ruohosipulia)
Jos käytät oikeita suolasieniä, liota niitä kylmässä vedessä useampi tunti. Valuta hyvin ja hienonna.
Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita salaatin ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa ainakin pari tuntia.
Kahden lohen pyörykät
1 dl kermaa
1/2 dl ruiskorppujauhoja
500 g logifileetä
1 muna
1 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
172 tl mustapippuria
150 g kylmäsavulohta
1 dl hienonnettua tilliä
Sekoita kerma ja korppujauhot, annan turvota. Hienonna lohet veitsellä. (Jos omistat monitoimikoneen, niin elo on tässä vaiheessa huomattavasti helpompaa.) Sekoita keskenään kalat, muna, sitruunamehu, suola ja pippuri sekä tilli. Muotoile kostutetuin käsin pyöryköiksi ja paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.
Sekalaisessa salaatissa oli...
- vuonankaalta ja tammenlehväsalaattia
- granaattiomenaa
- kurkkua
- leipäjuustoa
- paahdettuja pekaanipähkinöitä
- sitruuna-oliiviöljyä
Tässä keittiössä väreillä on väliä! Käytössä kasviksia monipuolisesti sesongin tuotteita suosien. Ja aina on aikaa pienelle ruokajuhlalle!
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
Joulublues
Nyt meinaa iskeä joulunjälkeinen masennus - kaikki kiva touhu on jo ohi, ennen kuin edes pääsin kunnolla vauhtiin! :(
Toisaalta, joulun jälkeen voi hankkia itselleen luvatun post-joululahjan (eli tässä tapauksessa kahvimyllyn) ja voi suunnitella kivoja touhuja ilman, että on kiire minnekään, ja voi nauttia vielä jatkuvasta talvesta ja voi alkaa suunnitella ensi kesää, näin muutaman seikan mainitakseni. Ehkä elämällä on edelleen tarkoitus.
Palataanpa vielä hetkeksi siihen isoon Jiihin, joka vietettiin tänä vuonna hyvinkin talvisissa tunnelmissa. Oli se myös parhaita kokemiani jouluja, joten iso käsi joululle 2012!
Joskus mietin, että onko ihmisistä vähän nuivaa lukea jouluruokapostauksia joulun jälkeen (, kun siitä nyt vihdoin on päästy ohi), mutta ovatpahan ohjeet ainakin seuraavia vuosia varten tallessa. Siispä näiden perustelujen siivittämänä, kiitos ja anteeksi.
Tänä vuonna joulupöydässämme ei ollut tarjolla mitään kovin suuria yllätyksiä: peruslaatikot, sillit, katajanmarjalohet (, josta tuli kyllä parasta ikinä!), sienisalaatit ja rosollit. Punakaalisalaatista on myös tullut jonkin sortin perinne. (Esim. viime vuonna olenkin reseptin kirjoitellut.)
Kikhernemureketta olen tehnyt jo useampana vuonna, samoin punajuuriterriiniä. Tänä vuonna kuitenkin yhdistin nämä kaksi ja tein punajuuri-kikhernemureketta, joka hakkaa kinkun mennen tullen ranskankermanokareen kanssa tarjoiltuna. Kinkku on kyllä minun kohdallani niin last season. Ainoa syy, jonka takia ensimmäisessä joulukattauksessa täytyy ottaa siivu kinkkua, on omatekoinen sinappi, joka on suurta herkkuani. En ole oikein keksinyt, minkä muun, kuin kinkun kanssa, voisin sinappia joulupöydässö nautiskella. Hmm, täytyy kehitellä, koska konjakilla höystetystä ytysinapistanihan minä en luovu!
Punajuuri-kikhernemureke
2 keskikokoista/pienehköä sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1/2 tl juustokuminaa
3 dl kypsiä kikherneitä
1 dl saksanpähkinöitä
1 dl ruokakermaa
1 dl rypsiöljyä
1 1/2 dl kaurahiutaleita
3 kananmunaa
1 1/2 - 2 tl suolaa
1 tl timjamia
1 tl rosmariinia
1/4 tl mustapippuria
3 keitettyä punajuurta raasteena
Hienonna sipulit ja kuullota öljyssä, mausta juustokuminalla. Hienonna kikherneet ja saksanpähkinät sauvasekoittimella. Sekoita kaikki aineet keskenään. Kaada massa leivinpaperoituun (leipä)vuokaan ja paista 200 asteessa noin 45-50 min. Tarjoile lämpinä tai kylmänä, esim. ranskankerman kera.
Perunalaatikon valmistin Glorian R&V:n ohjetta mukaillen, leivinuunin jälkilämmössä imellyttäen, ja voi pojat - siitä tulikin melkoista looraa! Samaa ohjetta on seurailtu mm. Siskot kokkaa - ja Pumpkin jam -blogeissa.
Vihreää salaattia myös olla pitää, tämänvuotisesta tulikin oikein herkullista! Esikuvana toimi Pirkan resepti.
Joulupöydän vihreä salaatti
1 rs salaattisekoitusta (rucolaa, viinisuolaheinää, machea)
1 kurkku
1 rs kirsikkatomaatteja
100 g kuivattuja (luomu)aprikooseja
100 g vuohenjuustoa
kourallinen cashewpähkinöitä paahdettuna
oliiviöljyä, tummaa balsamicoa
Tässä toinen herkku, jota olen tehnyt aikaisemmin, mutta joka esiintyi ensimmäistä kertaa joulupöydässämme. Viimeiseksi tämä kerta tuskin jäi.
Kylmäsavulohirulla
n. 300 g kylmäsavulohta siivuina
100 g piparjuurituorejuustoa (Cantadou)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kuohukermaa vaahdotettuna
1/2 sitruunan raastettu kuori
1-2 rkl sitruunamehua
1/2 - 1 dl tuoretta tilliä hienonnettuna
Sekoita löysäksi vaahdotettu kerma, tuorejuustot ja sitruunahommat keskenään.
Levitä kylmäsavulohiviipaleet levyksi leivinpaperille. Levitä päälle tuorejuustotäyte, ripottele päälle tilli ja rullaa kääretortun tapaan. Laita rulla pakastimeen tasaiselle alustalle 30-60 minuutiksi, niin sitä on helpompi leikata.
Tätä tarjottavaa laittelin jo ennen joulua, toisena adventtina, kun kokeilin Makun jouluohjeita. Osoittautuivat hyviksi, joten jaan niistä pari nyt kanssanne.
Pehmeä juuresvuoka
500 g porkkanoita
400 g lanttua (meillä kummitätini kasvattamia nauriita)
(lisäsin myös 1 ison sipulin ja 2 valkosipulinkynttä)
1 rkl öljyä
1 1/2 dl ohrasuurimoita
7 dl vettä
1 tl timjamia
150 g vuohenjuustoa
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
1/2 tl mustapippuria
2 dl ruokakermaa
(pinnalle ruiskorppujauhoja)
Kuori ja raasta juurekset. Kuullota raasteet öljyssä ja lisää sitten ohrasuurimot. Lisää hetken kuluttua vesi ja timjami. Keittele miedolla lämmöllä, välillä sekoitellen, noin 20 min.
Sekoita joukkoon vuohenjuusto, suola, siirappi ja mustapippuria. Levitä seos voideltuun uunivuokaan ja kaada päälle kerma. Kypsennä 175 asteisessa uunissa noin 50 min.
Jääkellarin siika
500-600 g siikafileetä
1 tl kokonaisia roseepippureita
1/2 tl mustapippureita
tillin oksia
Liemi:
1 l vettä
1 dl karkeaa merisuolaa
1/2 dl vaaleaa siirappia (laitoin inkkarisokeria)
Valmista ensin liemi kiehauttamalla vesi, jonka joukkoon lisätään suola ja siirappi. Jäähdytä liemi jääkaappikylmäksi.
Nypi siikafileistä ruodot. Murskaa pippurit morttelissa ja ripota kalojen päälle. Levitä päälle myös tillin oksat ja asete fileet vastakkain korkeareunaiseen astiaan. Kaada päälle liemi ja aseta pinnalle paino, niin että kalat jäävät kokonaan pinnan alle. Anna kalojen suolautua 1-2 vrk. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi tarjolle. Koristele tillillä ja roseepippurilla.
Minulla kalat maustuivat 2 vrk, missä ajassa ne ehtivät suolaantua vähintäänkin riittäväksi. Tilanne kyllä korjaantui, kun liotin fileitä kylmässä vedessä 30-60 min.
Täytyy vielä näiden seuraavien kuvien siivittämän todeta, että olipahan upeimpia joulusäitä, mitä olen kuunaan kokenut! Kirpeää ja kuulasta talvisäätä, pakkanen vaihteli -18 ja -27 asteen välillä. Kyllä Suomen talvi! Toivottavasti tällaisista säistä saa nauttia vielä tulevaisuudessakin.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Varioitu gotlanninlimppu
Lantliv Mat&Vin -lehden joulunumerosta bongattu leipä, joka osoittautuikin erittäin mainioksi leipomukseksi. Vähensin siirappia alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna ja rågsiktin korvasin käyttämällä ruis- ja vehnäjauhoja heiman mielivaltaisessa suhteessa.
Tiedossa paljon kohottelua, mutta vaiva palkitaan!
Vähänniinku gotlanninlimppu
Juuri:
2 tl pomeranssinkuorta
2 tl anista
2 tl fenkolia
300 g ruisjauhoja
600 g kiehuvaa vettä
Jauha morttelissa anis ja fenkoli. Sekoita mausteet ja jauhot kiehuvan kuuman veden kanssa. Anna seisoa yön yli.
Taikina:
juuri
25 g hiivaa
300 g maustamatonta lehmä- tai soijajogurttia
800 g rågsiktia tai ruis- ja vehnäjauhoja (esim. 500 g ruisjauhoja ja 300 g vehnä-/hiivaleipäjauhoja)
3/4 dl tummaa siirappia
23 g suolaa
Liuota hiiva pieneen määrään vettä ja sekoita juureen. Vaivaa sitten muut ainekset sekaan. Kohota kaksinkertaiseksi, noin 3-4 tuntia. Painele sen jälkeen taikina "matalaksi" jauhotetulla kädellä ja nosta reunat keskelle hieman venyttäen. Anna taas kohoto, noin tunnin verran.
Leivo jauhotetulla pöydällä kahdeksi limpuksi. Voit käyttää reilusti jauhoja, mutta varo vaivaamasta jauhoja taikinan sekaan; taikinan pintaan ne sen sijaan saavat tarttua. Kohota limppuja noin tunnin verran.
Lämmitä uuni 250 asteeseen ja anna limppujen paistua aluksi siinä lämmössä 10 min, jonka jälkeen laske 200 asteeseen ja jatka paistoa 40-50 min.
Kannattaa antaa limppujen jäähtyä. Lämpimänä ovat melko tahmeaa leikattavaa.

Voipähkinäkurpitsa
Saanko esitellä, kontribuutioni tämän vuoden ännänsiin pikkujoulutarjoiluihin.
Butternut-kurpitsaa saa taas aika hyvin kaupoista ja voi pojat, kun minä siitä pidän! Se lienee lähimpänä sellaista kurpitsaa, jollaiseksi lapsena satukirjoista saamieni mielikuvien kurpitsa maistui: makea, hieman jauhoinen, pehmeä, aika paljon bataattia muistuttava. Nyt se pääsi yhdessä Stokkalta ostamani munajuuston (Polven pitojuusto, nam!) kanssa salaattiin.
KurpitsaPitoinen salaatti
1 butternut-kurpitsa
n. 2 rkl oliiviöljyä
1/2-1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
valkopippuria, kardemummaa, kanelia, inkivääriä
1 rs rucolaa
1 ruukku frisee-salaattia
1 avokado
150-200 g kiinteää munajuustoa (voi korvata myös tofulla)
1/2 sitruunan mehu
kurpitsansiemenöljyä
kuivattuja karpaloita
paahdettuja kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä
(dukkahin jämät)
Kuori ja paloittele kurpitsa. Valuta päälle öljyä, hunajaa ja mausteet, paahda uunissa 225 asteessa 20-30 min.
Revi salaatit kulhoon, paloittele avokado ja juusto. Levitä salaattipedille kurpitsa, juusto ja avokado, pirskota päälle sitruunamehua ja kurpitsansiemenöljyä. Ripota vielä lopuksi pinnalle kuivattuja karpaloita ja paahdettuja siemeniä, niin avot!

lauantai 22. joulukuuta 2012
Marinoidut silakkapihvit
Tähän reseptiin olen törmännyt keittokirjoissa jo ammoisista ajoista lähtien, mutta kesti vuosia, ennen kuin uskalsin ottaa ohjeen kokeiluun. Olen ollut pitemmän aikaa silakkapihvien vannoitettu ystävä ja minusta ihanien, rapsakoiden silakkapihvien upottaminen liemeen lillumaan päiväkausiksi kuulosti lähinnä rikolliselta touhulta. Muutama vuosi takaperin uskaltauduin kokeilemaan tätä klassikko-ohjetta. Ei kai se nyt kovin kamalaa voisi olla, jos tätä ruokalajia aina kuulutetaan joka tuutista. No eihän se ollutkaan.
Marinoidut silakkapihvit
600 g silakkafileitä
ruisjauhoja
voita, rypsiöljyä
1-2 punasipulia renkaina
5 dl vettä
2 dl sokeria
1 1/2 dl väkiviinaetikkaa
10 valkopippuria
10 maustepippuria
3 laakerinlehteä
1 rkl suolaa
Pyöräytä silakkafileet ruisjauhoissa ja paista voi-öljyseoksessa molemmin puolin.
Kiehauta liemen ainekset, jäähdytä. Laita paistetut ja jäähtyneet silakkafileet astiaan kerroksittain punasipulirenkaiden kanssa. Kaada etikkaliemi päälle ja anna maustua yön yli.
Ökyhyvää esim. saaristolaisleivän päällä kera tillin ja smetanan.

maanantai 17. joulukuuta 2012
Lähi-idästä tuulee
(Piti muuten pari kertaa muistella oikeinkirjoitussääntöjä: kuinka se Lähi-itä taas kirjoitetaankaan oikeaoppisesti...)
Apuva! Joulukuu on jo huisin pitkällä ja minun jouluruokapostaukset on jääneet aika olemattomiksi. Aina sitä ajattelee marraskuun viimeisellä viikolla, että tässähän on koko joulunaika vasta edessä. Yhtä usein joudun kuitenkin toteamaan joulukalenterin yksinumeroisten päivien loppuessa, että ounou, miten tämä kuukausi näin nopeaa kuluu! Harhakuvitelmissani joulukuun ensimmäisen kymmenen päivän kuuluisi kestää noin kuukauden verran. Ensi vuonna alan pirskatti vieköön jouluilemaan nasta laudassa jo lokakuussa. Ei kaikkea haluamaansa muuten voi ehtiä tekemään!
Itse asia liittyi siis parin viikon takaisiin pikkujouluihin, joissa kokkailimme tyärien kanssa Lähi-itä-henkistä ruokaa. Tämän vuoden Kotilieden Jouluherkut-lehdessä olikin laitettu pikkujoulumenu samalla idealla, joten otimme siitä vaikutteita ruokiimme.
Listalla oli...
- hedelmäinen salaatti
- täytettyjä oliiveja
- tahinimuhjua (sauvasekoitin ei jaksanut jauhaa siemeniä, joten tuli muhjua, joka sattuikin olemaan mainio lisuke!)
- jogurtti-porkkanakastiketta
- pilahvia
- marinoituja papuja
- paistettua halloumia
- papulisuketta
- pannuleipää
- halva-appelsiinijälkiruoka
Että olihan meillä taas kystä kyllä. Ja olihan se vielä hyvvääki kaiken lisäksi.
Hedelmäinen salaatti
1 puska salaattia
1 granaattiomena
1 appelsiini
pilkottuja taateleita
pähkinäsekoitusta
Papulisuke
1 pussi/prk vihreitä papuja
1 tlk kikherneitä
oliiviöljyä
2 kananmunaa
suolaa, mustapippuria
sitruunamehua
Pyöräytä pavut pannulla öljyssä, lisää munat ja sekoittele, kunnes muna on "kokkaroitunut". Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.
Marinoidut pavut
3-4 dl keitettyjä isoja valkoisia papuja
1/2-1 dl oliiviöljyä
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
1 tl timjamia
suolaa, mustapippuria
Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua yön yli.
Jogurtti-porkkanakastike
1 prk turkkilaista jogurttia
2 raastettua porkkanaa
1-2 tl hunajaa
1/4 - 1/2 tl suolaa
Sekoita keskenään ja anna maustua tovi jääkaapissa.
Paistettu halloumi
1 pkt halloumia
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 tl hunajaa
1 tl basilikaa
1/4 tl mustapippuria
Viipaloi halloumi ja paista kuumalla pannulla. Aseta tarjoiluvadille ja valuta päälle keskenään sekoitetut öljy, sitruunamehu ja mausteet.
Halva-appelsiinijälkiruoka
1 pkt halvaa
1-2 appelsiinia
pilkottuja taateleita
pähkinöitä
hunajaa
jäätelöä
Tarjoiluastiaan kerrostetaan appelsiinipaloja, murusteltua halvaa, pilkottuja taateleita ja pähkinöitä ja päälle valutetaan lopuksi hieman hunajaa. Tarjoillan sinältään tai jäätelön kanssa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)