maanantai 18. kesäkuuta 2012

Tee se itse - Taste of Helsinki

Mitäpä sitä tällä kertaa tarinoisin.
No sitäpä, että tulinhan tuota taas reissanneeksi pääkaupunkiseudun suunnalla. Syömingeiltä ei silloin voi välttyä, joten seuraa lyhyt raportti kokemuksistani.

Suunnitelmistani poiketen, voi kihvelin kahveli sentään, Taste of Helsinki jäi minulta väliin. Yhteen väliin hieman harmittelin asiaa mielessäni, mutta onhan tässä koko loppuelämä aikaa käydä syömässä kaikenmaailman Demoissa, Muruissa ja Farangeissa. Ystävien kanssa vietetty aika tuntui tällä kertaa miljoona kertaa arvokkaammalta ja sain viettää ihan oman Taste of Helsinkiäni.


Lauantaiaamuna kävimme TinTin Tangossa aamiaisella. Otin ruisaamiaisen, joka oli oikein mainio paketti 9,90 hintaan. Jokusen rehun olisin kaivannut enemmän lautaselle, mutta muuten ei juuri moitteen sijaa ollut. Ehkä laadukkaammat juustot ja leikkeleet ja ei niin kivikovaksi keitetty kananmuna olisivat voineet olla poikaa, mutta tuohon hintaan tällaiset pikku viat voi antaa anteeksi.





Ehdimme myös käymään Café Empiressä viimeisillä mahdollisilla hetkillä. 1800-luvun tunnelmaa henkivä tarjoilupöytä ja koko miljöö loivat viehättävän tunnelman ja pidimme myös kaikki kovasti leivonnaisistamme. Itselleni valitsin hapankaalikulibjakan ja omenapiirakan. Kulibjaka oli ihanaa, haudutettu hapankaali maistui herkulliselle leipäkuoressa. Omenapiirakka taas oli yllättävä veto: se ei ollut juuri lainkaan makeaa, vaan maistui ihanan aromikkaalle ja maltaiselle pohjaan käytettyjen hapanleivän murusten ansiosta. Loistava välipala! Tätä voisi yrittää joskus tehtailla itsekin.




Viime Helsingin reissulla testaamani Café Kippo oli suksee, mutta kaupungin toinen jogurttijäätelöbaari, Yobot, ei jäänyt pekkaa pahemmaksi. Lisukevaihtoehtoja oli vähemmän, eivätkä ne olleet mitenkään erityisen terveellisiä (vaikka sellaisiakin täytteitä saattoi löytää annokseensa). Plussaa tuli kuitenkin kilohinnasta, vaihtuvasta ekstramausta vaniljan lisäksi ja joviaalista asiakaspalvelusta. Otin omaan annokseeni appelsiini- ja vaniljajäätelön sekoitusta, mansikoita ja kookoshiutaleita, mutta en saanut siitä oikein edustavaa otosta. Appelsiini oli erinomainen makuvalinta! Ihanan raikasta ja kirpakkaa, eivätkä tiikerijäätelöstä traumatisoituneet ystävänikään voineet olla ihastelematta makua.

Ystäväni annoksessa suklaavohvelin paloja, mansikoita ja turkkarirouhetta vaniljajogurttijäätelön kanssa. 


Sunnuntaiaamuna kävin kaverin luona hänen tarjoamallaan aamiaisella ja ah, millaisella aamiaisella! Oli uunipuuroa, markkinaleipää ja juustoja, kananmunia, ituja ja kasviksia, hedelmäsalaattia, teetä ja mazariineja.





Itse olin lähinnä vastaanottavana osapuolena näille ihanille herkuille, mutta sen verran osallistuin, että ostin tarjolle passionhedelmiä ja pithayan eli lohikäärmehedelmän. En ollut ennen maistanut pithayaa ja se olikin yllättävän mieto hedelmä, hieman omenapäärynää tai kiiviä muistuttava. Vasta jälkikäteen opin, että se kuuluisi tarjoilla jäähdytettynä. Uutta oppii joka päivä.




torstai 14. kesäkuuta 2012

Muna, kas!

Olen taas unohtanut pariksi viikoksi tämän maanmainion raaka-aineen - kananmunan. Kun tiemme taas kohtasivat kaupan hyllyjen lomassa, päätin juhlistaa sitä hyödyntämällä munia oikein kunnon palautusateriaan. Munakkaaseen pääsi sen itsensä lisäksi Pajuniemen lammasmakkaraa ja jääkaapista löytyneitä rehuja.



Palautusmunakas

1 lammasmakkara
1 tl oliiviöljyä
1/2 suippopaprika
1 dl herneitä
1 valkosipulinkynsi

2 kananmunaa
2 rkl vettä/maitoa/kermaa
suolaa, mustapippuria
persiljaa
1 kesäsipuli varsineen

Pilko makkara, suikaloi paprika ja hienonna valkosipuli. Kuullota kevyesti öljyssä. Sekoita munien rakenne rikki ja lisää vesi tms., mausteet ja hienonnettu kesäsipuli. Kaada pannulle ja anna kypsyä miedolla lämmöllä 5-10 min. Sillä aikaa syntyy näpsäkästi salaatti.



Salaattirintamalla suuri suosikkini on viime aikoina ollut sesongin mukainen: jäävuorisalaattia, kesäkurpitsaa, porkkanaa ja persikkaa/nektariinia oliiviöljyn ja valkoisen balsamicon kanssa. Nami!


Ja näinkin herkkä annos siitä lautaselle syntyi... :D




Pyhkäisin tuossa äsken 45 kilometrin pyörälenkin, oli aivan mieletön veto päällänsä! Ja nämä Pohjois-Savon maisemat!
Sen päälle maistui rahkaläjä hippilisillä eli vadelmia, mustaherukoita, banaania, nektariinia, rahkaa, cashewpähkinöitä, kuivattuja karpaloita ja gojimarjoja sekä hampunsiemeniä.



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Ravintelissa - taas kerran...


No krhm, ehkäpä tässä tosiaan on tullut aika useasti viime aikoina harrastettua ravintolaruokaa, mutta piä minnään! Tuen samalla ravintola-alan yrittäjiä ja Euroopan taloutta ja mitähän kaikkea... Omasta lompakosta ei sitten puhutakaan...



Lauantain kunniaksi kävin testaamassa Puijon torniravintolan ennen The Real Groupin konserttia (, joka, voin kertoa, oli huikaiseva show!). Urheilijasieluna suuntasin ravintolaan pyörällä, mikä oli ehkä vähemmän hyvä ajatus. Olin oikein tälläytynyt ja pynttäytynyt kesämekkoa myöten, mutta hiki tippasi aika iloisesti otsalta, kun pääsin mäen päälle. Ei sillä, pienen kohentautumisen jälkeen ruoka totisesti maistuikin!




Torniravintolan menu on kieltämättä superhoukutteleva, olisin voinut valita vaikka kaikki ruokalajit (, eteenkin, kun olin niin nälkäinen). Tyydyin kuitenkin valkkaamaan kolme ruokalajia, joista mikään ei ollut pettymys. 


Alkuun parsakeitto savumuikuilla sekä ruisleipää kirnuvoin kera. Annos oli sopivan kokoinen alkuruoaksi ja parsakeitto maistui oikeasti parsalta ja oli samalla pehmeän kermainen. Muikut ovat aina muikkuja ja ruisleipä oli hyvää. Juomana Secco Italian Bubbles Bianco - ihanaa kuplajuomaa!


Pääruoaksi valitsin (täysin yllätyksettömästi minun ollessa kysymyksessä) paistettua järvikuhaa, vuohen gruyerellä ja pistaasilla maustettua perunamuffinssia, kasvispaistosta ja vadelmavoikastiketta. Taas hyvä annoskoko ja herkullinen makuyhdistelmä. Kala oli ihanan mehukasta, juuri sopivasti paistettua. Ainoa heikko lenkki annoksessa lienee ollut vadelmavoikastikkeen hyytelömäinen ulkoasu. Kastike oli kyllä herkullista, mutta visuaalista puolta se ehkä hiukan häiritsi. 
Ruoalle suositeltu valkkari, jenkkiläinen Kungfu Girl Riesling, oli myös kerrassaan verratonta. 



Visuaalisen annin pikku särö korjautui kertaheitolla, kun eteeni kannettiin jälkiruoka: omena-leipäjuustostruudeli vaniljakastikkeella. Taivaallista ja niiiiiiin kaunista. 
Kahvi avec viimeisteli ateriaelämyksen. 


Hinnaksi tuli 58 euroa, mikä oli mielestäni kohtuullinen raha ruoista, juomista, hyvästä palvelusta ja huikeista näköaloista. Tornihan tosiaan pyörii, joten syönnin aikana saa nauttia 360° panoraamasta keskellä kauneinta Pohjois-Savoa. 





Tänään kävin pyörälenkin jälkeen nautiskelemassa sunnuntaista kahvila Kanelissa. Parsakaali-fetapiirakka oli hyvää, kahvi vähän kyseenalaista, mutta väliäkö hällä, kun on sellainen sisustus! Täydellinen paikka kirjan lukemiseen ja omien ajatusten sekä ideoiden virittelyyn. Jos kriittisiä ollaan, niin hieman olisi petrattavaa ainakin kahvissa ja hinta-laatusuhteessa.





Kesämielellä, vesi kielellä - arkenakin

Olen postaillut viime aikoina melko lailla kaiken maailman kakkuhommista ja ravintoloista ja kaikesta juhlallisesta. Syön toki muutakin kuin tällaista panostus-juhlistus-herkutteluruokaa. Monesti arkikokkailuni vain on sellaista pikaista kasanmuodostusta lautaselle ilman mitään sen kummempaa ruoanvalmistusta, joten ei niissä ihan hirveästi esiteltävää ole.

Kuopion puolessa ollessani ruoanlaitto on entistä minimalistisempaa, kun olen erossa omasta keittiöstäni. Tässä muutamia esimerkkejä, jotka kyllä kuvastavat melko hyvin kotipuolenkin arkisia ruokavalintoja.

Liikun melko paljon, joten nopeat ja ravinnerikkaat välipalat tulevat tarpeeseen aina tuon tuostakin. Aikanaan olen saanut idean siemenillä höystetystä puurosta ystävältäni Outilta. Näin puurosta tulee kunnon voimaruokaa ja pienen haudutuksen aikana siemenet tuovat mukavasti omaa makuaan muutoin tavalliseen kaurapuuroon. Vähän voisilmää päälle täyttävyyden ja maistuvuuden maksimoimiseksi - nam!



Siemen-kaurapuuro (1 isohko annos)

1 1/2 dl kaurahiutaleita
3 dl vettä
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 rkl hampunsiemeniä
ripaus suolaa

Kiehauta vesi ja heitä mukaan hiutaleet ja siemenet. Tykkään hieman rakeisesta puurosta, jollaista saa, kun sekoittelun minimoi. Lopuksi mukaan ripaus suolaa. Kun suolan lisää lopuksi, se maistuu enemmän ja silloin vähempikin riittää.



Hampunsiemenet ovat ollut viime aikoina oikein tehokäytössä. Ne tuovat mukavaa purutuntumaa, maistuvat hyvältä ja ovat vielä kaiken muun hyvän lisäksi erittäin ravinteikasta tavaraa! Muita selittelyjä tuskin kaivataankaan.







Hiljattain olen myös tutustunut paremmin Lindahlsin kevyeen partaäijään (rasvaa 3,5 %), josta onkin tullut jogurttimaailman suosikkejani (heti kreikkalaisen jogurtin, Totalin, keskirasvaisen version jälkeen). Normipartis on makuuni liian tuhtia arkiseen käyttöön, mutta tämä vähärasvaisempi versio on oikein mainiota.











Jogurttiannos vol 635

1-2 dl turkkilaista jogurttia (3,5 %)
1 prk mangososetta
1/2 granaattiomena
4 parapähkinää



Seuraavaksi päivällismateriaalia: uusia pottuja, höyrytettyä parsakaalia, marinoitua tofua, oliiveja, itusekoitusta, salaattia, paprikaa, kirsikkatomaatteja oliiviöljyllä ja valkoisella balsamicolla. Aivan mieletöntä ruisleipää (joku kuopiolainen paikallisleipomo, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista) ja aplarimehua.






Eilen köllöttelin rannalla ja nappasin kaupasta mukaan luomulimua, appelsiini-inkivääri-sellaista. Kivan raikasta, hieman simamaista, eikä  turhia sokeria oltu ympätty sekaan. Mainio kesäjuoma, voin suositella!

 




perjantai 8. kesäkuuta 2012

Turkkilainen menu - poistunut mahasta, mutta ei mielestä

Kuva-arkistoja selaillessani törmäsin postaamattomaan kuvamateriaaliin huhtikuisesta turkkilaisesta menustamme. Ostin kevättalvella kirjan turkkilaisesta keittiöstä ja sen innoittamana laittelimme tyttöjen kanssa pöytään ihan kunnon kattauksen!

Tarkkoja ohjeita minulla ei ole saatavilla täällä Kuopion puolessa, joten tästä tulee vähän tällainen fiilispohjainen päivitys. Toivottavasti se inspiroi!
Olen varmaan mainostanut joskus aikaisemminkin, mutta ruokakulttuurien maailmassa yksi suurista suosikeistani on Lähi-idän keittiö.  Monipuolinen kasvisten ja mausteiden käyttö, värit ja useat "pikku"ruoat eli mezet tekevät siitä erityisen nautinnollisen ja myös sopivan seurusteluun ja ystävien kanssa nautittavaksi.


Porkkanatahna ja valkosipulijogurtti

Porkkanaa, sitruunamehua, timjamia, suolaa, pippuria ja valkosipulijogurttia

Pähkinä-taatelicouscous

Couscousia, pannulla oliiviöljyssä ja korianterissa paistettua porkkanaa, saksanpähkinöitä ja manteleita sekä taateleita.

Mustalaissalaatti

Lehtisalaattia, paprikaa, tomaattia, punasipulia, fetaa, suolaa, pippuria, sitruunamehua, yrttejä.

Paprikaperunat

Uunissa paahdetut perunat, oliiviöjyä, paprikaa, suolaa, pippuria.

Pide

Jotain tähän tapaan; jauhoista noin puolet spelttiä ja grahamia.

Falafelit

The Grand Old
(Tapailimme Kodin Kuvalehden ohjetta, mutta paistoimme pannulla reilussa oliiviöljyssä.)

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Satunnaisia syöminkejä

Ruokakuvaus ei ole jotenkin napannut viime aikoina, mikä korreloi suoraan blogin päivitystiheyteen. Ruokaa on kyllä tullut laiteltua melko runsaasti ja monista herkuista olisin halunnut raportoida tänne. Ilman kuvia se kuitenkin tuntuu aika nihkeältä, joten täytyy odotella parempia aikoja.
Jokusen kuvan olen tullut kännykällä näpänneeksi, joten kehitelläänpä niistä jotain tarinaa.

a)  Kesänkäynnistysbrunssi


Tyttöjen kanssa laitettiin pöytä koreaksi!




- alkumaljana mimosa (= appelsiinimehua ja kuoharia)

- Ainon perunasalaatti (ihanan yrttistä ja kesäistä!)
- Helmin perunasalaatti
- tomaatti-oliivivuokaleipä
- voi, tuorejuusto
- tuoreita vihanneksia, avokadoa
- marjaisaa smoothieta

- Lauran New York cheese cake (Voi taivas... Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.)




Perunasalaatti

n. 1 kg uusia perunoita
oliiviöljyä, merisuolaa
3-4 oksaa timjamia
2 isoa punasipulia

1 parsakaali
kourallinen saksanpähkinöitä
1 ruukku viinisuolaheinää

Kastike:
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sherryviinietikkaa
1 tl dijon-sinappia
ripaus suolaa ja inkkarisokeria
mustapippuria

Harjaa perunat puhtaiksi ja laita uunipellille. Valuta päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla sekä timjamilla. Paahda 200 asteessa noin 30 min, kunnes perunat ovat pehmeitä. Lisää loppuvaiheessa kuoritut ja lohkotut punasipulit.
Kiehauta parsakaali nopeasti suolalla maustetussa vedessä. Varokin keittämästä lötköksi kesäsadon herkullista parsista tai mörökölli sinut vieköön! Kaada vesi pois ja laita hetkeksi kylmään veteen, jotta kypsyminen pysähtyy.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään, rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi.
Yhdistä kaikki salaatin ainekset. Tarjoile lämpimänä tai jäähtyneenä.


Tätä hyvin samalla idealla valmistettua perunasalaattia valmistin Helsingin päässä brunssille.

Perunasalaatti 2 


n. 1 kg uusia perunoita
oliiviöljyä, merisuolaa

500 g vihreää parsaa
250 g kirsikkatomaatteja
1 prk kikherneitä
kourallinen saksanpähkinöitä
tuoreita yrttejä (basilikaa, timjamia)
1 ruukku rucolaa

Sitruunavinegretti:
1 rkl kiehuvaa vettä
1 sitruunan raastettu kuori
n. 2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
1/2 sitruunanmehu
1 tl hunajaa
suolaa, mustapippuria

Harjaa perunat puhtaiksi ja laita uunipellille. Valuta päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla sekä timjamilla. Paahda 200 asteessa noin 30 min, kunnes perunat ovat pehmeitä.
Kiehauta parsa (noin 3-4 min) ja muista se mörökölli, äläkä päästä kypsymään liikaa! Kaada vesi pois ja laita hetkeksi kylmään veteen, jotta kypsyminen pysähtyy.
Raasta sitruunan kuori ja kaada kiehuva vesi raasteen päälle. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. 
Huuhtele ja valuta kikherneet, puolita kirsikkatomaatit, paloittele parsat, hienonna yrtit ja rouhi pähkinät karkeiksi. 
Yhdistä kaikki aineet ja anna maustua hetken aikaa tai tarjoa heti.


Hyvin nopea ja herkullinen leipä! Aineitakin löytyy lähes aina jääkaapista. 

Ranskalainen oliivi-tomaattivuokaleipä

4 kanamunaa
2 dl maustamatonta jogurttia
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
2 tl kuivattua basilikaa
1/2 tl mustapippuria 
1 1/2 dl spelttijauhoja
1 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g emmentaljuustoa
3/4 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl täytettyjä oliiveja (mulla sitruunatäytteisiä)
1 rkl tomaattien öljyä

Voitele tai vuoraa paperilla leipävuoka. Riko kanamunien rakenne kulhossa. Lisää jogurtti ja sekoita tasaiseksi. Lisää leivinjauhe jauhoihin ja lisää jogurtin ja kanamunien sekaan. Raasta juusto ja leikkaa tomaatit reiluiksi palasiksi. Lisää juusto, tomaatit, öljy ja oliivit taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja tasoita. Paista n. 1 h 180 asteeessa uunissa. (Vähempikin riitti meidän kiertoilmauunissa: noin 45 min 160 asteessa.)


Vadelma-persikkasmoothie

200 g vadelmia
3 persikkaa
1 banaani
1 rkl sitruunamehua
1 dl appelsiinimehua
1 prk rasvaista rahkaa (saksalaisen Andechserin; vaihtoehtoisesti voi laittaa noin 150 g suomalaisten kurrirahkaa ja 100 g turkkilaista/kreikkalaista/venäläistä jogurttia)

Ainekset koneeseen ja sekaisin!



b) Ruokaseikkailuja Helsingissä

Kolmen päivän aikana ehdin katsastaa ihan kiitettävästi eri paikoissa: Silvoplee, Bulevardin kahvisalonki, Cafe Kiasma, Cafe Kippo, La Torrefazione, Cafe Cavalier, Belge ja Kluuvin Eat&Joy.
Tässä kuvaamistani paikoista sananen tai pari.

Bulevardin kahvisalonki:
Viihtyisä, tilava, pianomusiikki, hyvä cappucino. Palvelu oli oikein ystävällistä ja cappucinon kanssa ottamani konvehti maukas (, joskin kasvirasva maistui massasta hieman läpi). 
==> 9+



Café Kiasma:
Valoisa, perushyvä palvelu. Plussaa vesijalanjälkimenusta! Noutopöytä ja tiskin antimet näyttivät herkullisilta, eikä listalta tilaamani punajuuri-vuohenjuustosalaatti (olen niin yllätyksellinen) jäänyt yhtään pekkaa pahemmaksi. Herkullista ranskalaisen luomuvalkkarin kanssa!
==> 9 1/2



Cafe Kippo:
Jogurttijätski rulaa! Ihanan raikasta, ei turhaa makeutusta ja laajat lisäkevaihtoehdot, jotka pääasiassa luomua. Valitsin keskikokoiseen kippooni mangoa, pekaanipähkinöitä ja jättirusinoita. Jätskin rinnalle ottamani tee oli myös oikein hyvää. Tilojen ahtaudesta pientä miinusta, sesonkiaikoina kannattaa varautua syömään ulkona. 
==> 9 1/2



La Torrefazione:
Parhaita Suomessa nauttimiani kahveja! Muutkin antimet (salaatit, täytetyt ciabattat, smoothiet) kuullostavat hyvinkin puoleensa vetäviltä ja muistankin nauttineeni täällä joskus herkullista vuohenjuustosalaattia. Melko niukat tilat, mutta tämä ei laske pisteitä kovinkaan paljoa.
==> 10-



Café Cavalier:
Über-ystävällistä palvelua Kampissa! Loistava paikka viinilasilliselle ja kirjoituspuuhille sunnuntai-iltapäivänä. Sisustus hieman baariin vivahtava ja tarjolla onkin laaja kattaus alkoholijuomia. Lisäksi täytettyjä leipiä ja croissantteja, salaatteja ja kahvileipiä.



Belge:
Hauskat tilat: kirjastomaisia sisustuselementtejä, avaraa ja hyvät näköalat. Palvelu tökkii siitä huolimatta, että salissa ei lisäkseni ole paljoa muita asiakkaita. (Tämä tunne voi johtua myös siitä, että illastin itseni seurassa.) Ruoka taas on mainiota! Alkuruoaksi otin Belgen alkupalalautasen (maalaispateeta, marinoitua munakoisoa, tomaattia, rucolaa, sienisalaattia ja taivaallisia oliiveja!), pääruoaksi Caesar salaatin kananpojalla (häpeän myöntää tämän, mutta kyllä - söin kanaa) ja jälkkäriksi espresso macchiaton, jonka kanssa tarjottiin pari palaa tummaa suklaata. Viininä ranskalainen Faiveley Chablis - nam! Annokset olivat kauniita ja luomuleipä ihanaa täyteläisen yrttituorejuuston kanssa. Voisihan tuota illastaa huonomminkin!
==> 9 (vain ja ainoastaan palvelun hitauden takia)