lauantai 10. tammikuuta 2009

Pestoa ilmassa

Pesto oli päivän sana, käytössä Punnitse&Säästästä ostettu pesto, joka ei aivan peruskamaa. Jännän kirpsakka maku (sitruunaa ja limeä), josta en niin leivän päällä perusta, mutta joka on omiaan ruokien maustamiseen. Varsinkin keittoon se antoi kerrassaan erinomaisen vivahteen. Koeajossa oli myös Ekolosta tilattu hamppu-spelttipasta, joka sai kiitettävän arvosanan. Piti nälän loitolla tosi hyvin.

Pestoinen porkkana-sipulipasta (1:lle)

1½-2 dl hamppu-spelttikierrepastaa tms.

vettä, ripaus suolaa

n. 1 rkl auringonkukansiemeniä

2 pienehköä porkkanaa

tilkka oliiviöljyä

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

ripaus yrttisuolaa

1 kukkurallinen tl pestoa

tarvittaessa mieleistä suolattua mausteseosta (Forest Blend -mylly)

Lisää pasta kiehuvaan veteen. Kun kypsymisaikaa jäljellä 5 min, lisää kuorimaveitsellä suikaloidut porkkanat. Paahda auringonkukansiemenet kuivalla pannulla, siirrä syrjään. Kuullota oliiviöljyssä sipulisuikaleet ja hienonnettu valkosipuli, mausta yrttisuolalla. Kaada porkkanoista ja pastasta vesi, huuhtele ja sekoita niihin pesto ja sipuliseos. Anna vetäytyä kattilassa kannen alla hetki ja kaada lautaselle. Ripota päälle siemenet ja tarvittaessa suolamaustetta.


Pestoinen juureskeitto (3-4 annosta)

½ lanttu

3 pienehköä porkkanaa

1 sipuli

2 reilua valkosipulinkynttä

2 perunaa

1-2 rkl pestoa

7-8 dl vettä

2½ tl kasvisliemijauhetta

1 tl provencen yrttimaustetta

2 dl keitettyjä papuja

½ pss pakasteherneitä

pari rouhausta mustapippuria

Kuullota kuutioituja juureksia ja sipuleita pestossa tovi,
lisää sitten (kiehuva) vesi ja kasvisliemijauhe. Anna kiehua hiljalleen noin 30 min. Lisää pavut, herneet ja mausteet. Keiton ei tarvi enää välttämättä edes kiehahtaa; herneet jäävät ihanan maukkaiksi, kun eivät oikein kiehu.

Ei kommentteja: