lauantai 31. tammikuuta 2009

Juureksia ja tomaattimurskaa


Aika vetävä otsikko, eikös juu. Mutta juurekset on erittäin monikasvoinen raaka-aineryhmä, kun niitä vain oppii käyttämään. Nämä ohjeet on jälleen kerran tämänhetkisen elämäni henkeen sopivia eli melko nopeita valmistella.


Tomaattinen juurespannu ja quinoa (1 iso annos)


tilkka öljyä

1 pieni punasipuli

3 pientä valkosipulinkynttä

½ pienehkö punajuuri

½ palsternakka

2 pientä porkkanaa

pala juuriselleriä

pala lanttua

½-1 tl kirveliä, rakuunaa ja persiljaa (kutakin)

1 rkl tomaattipyreetä

1/4 prk tomaattimurskaa

1-2 dl vettä, tarpeen mukaan

½ tl suolaa, mustapippuria

loraus(=vajaa ½ dl) kaurakermaa


½ dl quinoaa

1 dl vettä

ripaus suolaa

Kuutioi juurekset, hienonna sipuli melko reiluiksi paloiksi. Kuullota öljyssä reilu 5 min, lisää sitten tomaattimurska ja -pyree, vesi ja yrttimausteet. Anna hautua miedolla lämmöllä noin puoli tuntia, lisäile tarvittaessa vettä. Valmista sillä välin quinoa eli kiehauta huuhdottu quinoa ja vesi, lisää suola ja anna hautua noin vartin verran. Mausta pannu lopuksi suolalla, pippurilla ja lorauta kerma mukaan.


Mausteinen peruna-kikhernehässäkkä (2 annosta)

loraus oliiviöljyä

reilu ½ tl juustokuminaa ja garam masalaa, kumpaakin

3 perunaa

2 pienehköä sipulia

3 valkosipulinkynttä

½ tl samba oelek -chilitahnaa

3/4 prk tomaattimurskaa
4-5 palaa pinaattia (pakaste)

n. 2 dl keitettyjä kikherneitä

½ pss (noin 100 g) vihreitä papuja

½ pss (noin 150 g) paprikasekoitusta

½ tl suolaa
Lämmitä mausteita öljyssä muutama minuutti, lisää kuutioidut perunat ja hienonnettu sipuli sekä chilitahna. Kuullottele noin 5 min ja lisää tomaattimurska. Anna hautua, kunnes perunat kypsiä. Lisää sitten kikherneet, pinaatti, pavut ja paprika, aivan lopuksi suola.


Haluttas kauheasti laittaa kasvis-/viljapyöryköitä tai -pihvejä, mutta se tuntuu aina niin aikaa vievältä projektilta. Ei siinä valttämättä kuitenkaan niin kauhean kauaa menis, kun vain alkais. Jos sitä tässä joku päivä...

2 kommenttia:

Pahalapsi kirjoitti...

Voi miten ihania ruokaohjeita!
Ite olen ollut jo useita vuosia kasissyöjä, joten uudet reseptit on aina tervetulleita! Ei oikeen tiedä mistä alottaa.. Tomaattinen juurespannu kuulostaa enemmnkin kuin kokeilun arvoiselta, samoin alempana oleva risotto... Ja pyttipannu ja....
Pistän sivun talteen, ja kokeilen ohjeitasi!! Kiitos!

Helmi kirjoitti...

Kiva, että miellyttää. Sulla oli kyllä aika huikeita kuvia ja leipomuksia, ihailtavaa omistautumista asialle. (: