tiistai 27. tammikuuta 2009

Kikherne-kasvisspeltitto


Ruuska ei petä! Taas kerran tosi hyvä resepti "Kasviskeittiöstä". Tämä oli ensimmäinen "risotto"-kokeiluni (mikäli 10-vuotiaana tehtyjä "sekoita riisi, nakki ja hernemaissipaprika" -juttuja ei lasketa) ja innostuin kyllä! Sitruunamehun kanssa olin visuna,sillä viimeksi tehdessäni sitruunamehua sisältävää ruokaa tästä kirjasta oli sitruunaa minusta vähän liikaakin. Nyt sitä oli kyllä aika vähän, ei huomannut oikeastaan ollenkaan, mutta ei se nyt niin väliksikään. Oli niin hyvää muutenkin. Kirjoitan tähän alkuperäisen ohjeen ja sulkuihin omat mittani.
(Lautanen oli nyt vähän huonosti valittu, kun ruoka katoaa siihen melkein kokonaan...)



Kikherne-kasvisrisotto (4-6 hengelle)

4 dl kokojyväriisiä (1,5 dl spelttihelmiä)

1 sipuli (1 pieni)

3 porkkanaa (3 melko pientä)

3-4 valkosipulinkynttä (2)

100 g herkkusieniä (n. 50 g voitatteja pakasteesta)

3 rkl oliiviöljyä (n. reilu 1 rkl)

2 rkl kuivattua basilikaa tai oreganoa (1 rkl basilikaa)

4 dl vettä (n. 2½ dl)
4 dl kikherneitä tai mustasilmäpapuja, kypsiä (1½-2 dl kikkareita)

1 dl kalamata-oliiveja (5 tai 6 kpl pirkan luomua)

n. 2 tl suolaa (vähän reilu ½ tl)

½ dl tuoretta persiljaa (1/4-½ dl pakaste)

½ dl sitruunamehua (n. 1½ rkl)

Kuullota öljyssä porkkanakuutioita ja sipuleita 4-5 min, lisää basilika ja speltti. Hauduta vielä 4 min. Lisää vesi ja keitä miedolla lämmöllä vajaa 30 min. Lisää loput aineet (oliivit pilkoin aika pieniksi), paitsi suola ja persilja, ja hauduta 10-15 min. Lisää lopuksi suola ja persilja.


Höyläsin vähän kaalta salaattipuoleksi, ja se oli niin mehukasta, että sekoitin siihen vain vähän sitruunamehua, oliiviöljyä ja mustapippuria je vetelin menemään. Kokeilin mukaan myös kesällä joltain markkinoilta ostettua Öljypuun pepperonisalsaa, joka sopikin tämän kaveriksi kivasti. Aika makeaa se oli, mutta pepperonin potku tuntui kivasti ja täydensi tätä miedohkoa ruokaa oivallisesti.

Ei kommentteja: