tiistai 30. syyskuuta 2014

Kotiinpaluuillallinen

Kai tuo nyt sitten on yhdyssana...

Siippa palasi meriltä kotiin lomilla ja tokihan sitä piti juhlistaa! Halusin välttämättä tehdä jotain uudesta Gloria R&V:stä, koska en ole siitä kokkailut yhden ainokaista reseptiä ja pian tulee jo uusi lehti. Lopulta vain yksi resepti tuli otettua lehdestä, koska risotto on oikeastaan Valion mainoksesta...

Alkuruoaksi ideoin kaupan valikoimien äärellä avokado-mangosalsan jokiravun pyrstöillä. Jokiravun pyrstöt suolaliemessä olivat aivan mainioita! En ole tainnut tulla ostaneeksi niitä aikaisemmin.



Avokado-mangosalsa jokiravun pyrstöillä
Juomana tuorepuristettu luomu omenamehu

1 avokado
1 mango
1 sellerin varsi
1/2 punasipuli
ripaus chiliä, suolaa ja mustapippuria
1 rkl oliiviöljyä
1/2 limen mehu
jokiravun pyrstöjä

Hienonna kasvikset, sekoita keskenään ja mausta. Annostele tarjoiltaessa päälle jokiravun pyrstöjä.


Yrttilihapullat
Juomana Riposo Marzemino 2012, keskitäyteläinen ja -tanniininen italialainen punaviini

1 sipuli
(2 valkosipulinkynttä lisäsin myös)
1 dl hienonnettua persiljaa
1/2 dl hienonnettua timjamia
2 tl raastettua sitruunan kuorta
400 g naudan paistijauhelihaa
3 rkl smetanaa (laitoin paahdettu sipuli -ranskankermaa)
1 tl rouhittua mustapippuria
3/4 tl suolaa
+ 1 rkl voita ja 1 rkl rypsiöljyä

Hienonna sipulit ja yrtit. Sekoita kaikki aineet keskenään ja pyörittele lihapulliksi. Paista pannulla voi-öljyseoksessa.


Punajuuririsotto 

(Valion ohjetta mukaillen)

3 punajuurta
1 punasipuli
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
3 1/2 dl risottoriisiä
2,5 dl kolme juustoa -ruokakermaa
1 dl omenatäysmehua
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1-2 rkl tuoretta timjamia
1 rkl valkoviinietikkaa
1 dl parmesaania

Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja hienonna sipuli. Kiehauta vesi ja liuota siihen kasvisliemikuutio. Kuumenna kattilassa öljy, kuullota punajuuriraastetta, punasipulia ja riisiä noin 5 min. Lisää suola ja kasviliemi erissä ajoittain sekoitellen. Sen loputtua lisäile myös ruokakerma ja omenamehu. Mausta lopuksi ja tarkasta maku.

Ei kommentteja: