Olipas ihanan rento sunnuntaibrunssi kotioloissa, kollareissa ja tukka harottaen. Hyvä ruoka toi kuitenkin juhlan tuntua kotoisista ulkomuodoistamme huolimatta. Munakokkelia lehtipersiljalla höystettynä, marmoripekonia, paahdettuja tomaatteja, fetasalaattia, mango-ananassmoothie ja mutterikahvit. Oijoi, tämä on onni.
Paahdetut tomaatit
kiinteitä tomaatteja
oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria
timjamia
parmesaania
Puolita tomaatit ja laita uunipannulle. Pirskota päälle oliiviöljyä, ripota mausteita ja raasta parmesaania. Paahda 250-asteisessa uunissa grillivastuksilla 10-15 min.
Munakokkeli (kahdelle)
3 kananmunaa
loraus oliiviöljyä
noin 1/2 tl suolaa, mustapippuria
1-2 rkl ranskankermaa
2 rkl hienonnettua lehtipersiljaa
Sekoita munien rakenne kevyesti rikki. Laita levy keskilämmölle, lämmitä öljy ja laita munaseos pannulle. Kypsennä hiljalleen koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, kunnes munat sakoavat. Nosta liedeltä vähän ennen kuin kokkeli on valmista. Sekoita joukkoon ranskankerma ja mausteet. Tarjoa paahdettujen tomaattien, marmoripekonin ja raikkaan salaatin kera.
Mango-ananassmoothie
1 prk lohkeavaa ananasjogurttia
1 kypsä mango
1-2 dl hyvää appelsiinituoremehua
1 tl inkivääriä
Surauta pilkottu mango ja muut ainekset sileäksi smoothieksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti