lauantai 31. elokuuta 2013

Aamiaisella

Kaksi hyvää aamupalaa, mielellään parvekkeella auringonpaisteessa nautittavaksi.



Salvian makuinen paistettu kananmuna, tomatti- ja kesäkurpitsasiivut tahinikastikkeella

1 kananmuna
3 pientä salvian lehteä
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Lämmitä oliiviöljyä pannulla, laita salvian lehdet öljyyn. Riko muna pannuun, paista haluamasi verran (paras minusta, kun ei käännä ja vain hieman kokoon hyytynyt keltuainen), mausta suolalla ja mustapippurilla.


Tahinikastike

1/2 dl tahinia
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl vettä
1/2 tl suolaa
1/2 tl juustokuminaa
1 tl agavesiirappia/hunajaa

Sekoita kastikkeen aineet keskenään.




Karpalo-siemenpuuro

1 dl spelttihiutaleita
2 rkl vehnäleseitä
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 rkl kuivattuja karpaloita
2 1/2 - 3 dl vettä
1 rkl kookosjauhoja
ripaus suolaa

Sekoita kattilassa aineet ja kaada päälle keittimestä kiehuva vesi. Keittele hiljalleen noin 15 min. Nautitaan maitokahvista ylijääneen lämmitetyn maidon kera.

Ei kommentteja: