sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Liikaa juustoa?

Jostain syystä jääkaappiini on kertynyt ihan hillitön määrä juustoa. On kermajuustoa, fetajuustoa, emmentalia, vuohen goudaa, fetajuustoa, juustoraastetta, vuoristojuustoa... Että kyllä juu-juu-juustoista löytyy!

Kriteerini lauantain brunssiviemistäni varten oli siis, että sen tulee sisältää juustoa. Tämmöistä sitten syntyi, Pirkan reseptin inspiroimana. Hyvin suositeltava resepti!



 Juustosarvet

2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 1/2 dl spelttijauhoja
1 tl suolaa
200 g voita
50 g hiivaa (ois varmaan vähempikin riittänyt)
2 1/2 dl maitoa
200 g juustoraastetta

Voiteluun:
kananmuna

Pinnalle:
seesaminsiemeniä

Sekoita jauhot ja suola keskenään. Nypi pieneksi kuutioidun voin kanssa murumaiseksi seokseksi. Liuota hiiva lämpimään maitoon ja sekoita muruseoksen kanssa taikinaksi.
Kauli levyksi (paksuus noin 1 cm), ota siitä taikinapyörällä kolmioita. Ripottele juustoraaste kolmioille ja rullaa ne kolmioiksi. Anna kohota liinan alla. Voitele ennen paistoa munalla ja ripota pintaan seesaminsiemeniä. Paista 225 asteessa noin 10 min.








Lisäksi tarjolla oli rucola-briesalaattia, jogurttiannokset ja pähkinäpiirasta kermarahkalla. Oooh.




3 kommenttia:

Sari K / Kapteenilla kirjoitti...

voi vitsi, näyttää kyllä juustoisen hyvältä! :)

Helmi kirjoitti...

Siltä myös maistui! ;)

Laura kirjoitti...

Jätin tän tuukin tähän ja ah, miten rakastettavan näköistä on yhä! Viimeinen juustosarvi töiden eväänä maistui niin ihanalta, vielä kun sai mikrossakin ylellisesti lämmittää. Häätyypä kokkeilla resähtiä!