tiistai 28. elokuuta 2012

En jaksa edes antaa tälle mitään nimeä...

...mutta hyvää se oli, maistui lenkin ja saunan päälle!

Kesäkurpitsa on nyt niiiiiiiiin herkullista! Viime viikolla kiskaisin puolivahingossa ruokaa laittaessani koko kurpitsan. Noh, sen jälkeen tuli hieman huono olo...
Viimeksi tein kesäkurpitsatagliatellen pannulla, tällä kertaa tein raakaversion. Varsinkin näin sesonkiaikaan nostaisin raa'an korkeammalle korokkeelle.
Ostin tiistai-illan villinkä korttina vesikrassia, jota hienontelin paprikakuutioiden sekaan. Ihanan raikas yrtti!



Nimetön salaatti

1 kesäkurpitsa
2 valkosipulinkynttä
laatusuolaa
oliiviöljyä
sitruunamehua
mustapippuria

1 paprika
2-3 rkl hienonnettua vesikrassia
avokadoöljyä, sherryviinietikkaa
suolaa, mustapippuria

roomansalaattia, viinisuolaheinää
papusekoitusta
mozzarellaa
rouhittuja hasselpähkinöitä

Viipaloi kesäkurpitsa juustohöylällä ja leikkaa viipaleet veitsellä "nauhoiksi". Sekoita suolan, valkosipulimurskan, öljyn, sitruunamehun ja pippurin kanssa, anna levätä puolisen tuntia.
Kuutioi paprika ja yhdistä vesikrassin ja muiden makuaineiden kanssa.
Levitä lautaselle salaattipeti roomansalaatista, kippaa päälle kesäkurpitsaa ja paprikaseos, papuja, mozzarellaa ja pähkinöitä. Rouhaisen päälle vielä pari kierrosta mustapippuria.







Olisin halunnut laittaa tähän vielä avokadoa, mutta nyyh - varastoistani ei sitä löytynyt. Täytynee nostaa avokado areenalle päivänä toisena.



maanantai 27. elokuuta 2012

Punaherukka-kookospiirakka

Pari tuntia marjapuskissa = 10 litraa puna- ja mustaherukoita, joista liikeni hieman piirakkaankin.
Isäni kommentit tuotoksesta:
"Mmm, tämä taikinahan on aika hyvvää, mutta noista marjoista ei kyllä niin lukua..."
"Kai neki siellä taikinan seassa menevä."
"Saiskhaan tätä vielä palan?"



Punaherukka-kookospiirakka

4 munaa
2 1/2 dl inkkarisokeria
150 g sulaa voita
5 dl hiivaleipäjauhoja
2 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 prk vaniljarahkaa
n. 1/2 dl maitoa

n. 6 dl punaherukoita

50 g voita
100 g kookoshiutaleita
2/3 dl inkkarisokeria
1 rkl jauhoja
2 rkl kermaa tai maitoa

Vaahdota munat ja sokeri, lisää kuivat aineet, voisula ja rahka+maito. Sekoita tasaiseksi. Kaada pienehkölle uunipellille ja ripota marjat päälle. Laita uuniin 175 asteeseen noin 15 minuutiksi. 
Tee sillä välin kookostoska: Laita voi, kookoshiutaleet ymsyms kattilaan, kiehauta. Ripottele toska piirakan päälle ja laita koko komeus uuniin vielä 20-30 minuutiksi.





P.S. Tänään taivaallista alkupalaa Toripolliisissa: valkosipulivoissa paahdettua saaristolaisleipää ja valkosipulimajoneesia.



P.P.S. Mielettömän ihania kuppikakkuja kavereiden synttärikesteillä. Kesäkurpitsa-kaneli-sellaiset olivat lemppareitani!

torstai 23. elokuuta 2012

Tänään söin...

...välipalaksi smoothieta...

Omena, päärynä, pieni puska lollo rossoa, mustaherukoita, cashewkermaa, minttua. Nam.



...ja lenkin sekä saunan jälkeen pestoista tofu-papupannua kera keitetyn speltin.

Pesto-tofu-papu-jne-pannu

oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
1 punasipuli
pala kesäkurpitsaa
100 g tuoretta pinaattia
300 g tuoreita pensaspapuja
250 g maustamatonta tofua
(sitruunanmakuista sormi)suolaa, mustapippuria
3 rkl pestoa

Hienonna sipulit, viipaloi kesäkurpitsa ja pinaatti, kuutioi tofu. Perkaa pavut ja kiehauta nopeasti suolavedessä, jäähdytä sen jälkeen. Puolita, jos ovat kovin pitkiä. Kuumenna oliiviöljy ja freesaa kasvikset ja tofu. Lisää sitten pavut ja pesto, mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Tarjoa keitetyn speltin kanssa.




Ehkä vähän jossain välissä raakasuklaakakkua, jota en valitettavasti ole kuvannut, mutta joka on hurjan hyvää. Ja sitä on vielä jääkaapissa. *onnellinen hymy*

Täältä se löytyy!

maanantai 20. elokuuta 2012

Lähtöillallinen

Kävimme tuossa muutama viikko takaperin tyttöjen kanssa Norjan road tripillä, josta riittäisi kyllä blogattavaa ihan mukavasti. Koska olen laiska, en jaksa, ja kerron sen sijaan matkaa edeltäneen saunaillan suolapalasta. Kävimme kaverini isän rakentamassa mielettömässä saunassa, jossa vierähti nopsaan pitkälti toista tuntia. Myös kissa (!!) viihtyi sainaseuranamme hieman alemmalla lauteella oikeastaan koko ajan.

Pikaisen kokkailusession jälkeen kasasimme lautasille melko muhevat annokset. Kantarellileipäni sai kiitosta kaverin isältäkin. Minulla on kuulemma "näkemystä ruoanlaitosta". :D



Salaatissa...

- roomansalaattia
- avokadoa
- cantaloupe-melonia
- fetaa
- oliiviöljyä, viinietikkaa




Kantarellileipä

1 kokonainen kauraleipä

oliiviöljyä
2-3 valkosipulinkynttä
500 g kantarelleja

1 kesäkurpitsa
suolaa, mustapippuria

150-200 g mozzarellaa

Puolita leipä (sämpylämäisesti) ja kaiverra siihen hieman syvennystä. Kuullota hienonnettu valkosipuli öljyssä ja lisää hieman pienityt kanttarellit. Lisää suikaloitu kesäkurpitsa mukaan ja paista, kunnes kesäkurpitsa on pehmennyt sopivasti. Mausta suolalla ja pippurilla. 
Pirskoita leiville oliiviöljyä, levitä kantarellipaistos päälle ja lopuksi revitty mozzarella. Gratinoi uunissa 200-225-asteisilla vastuksilla. 


Jälkkärikupeissa turkkilaista jogurttia, mansikoita ja hunajaa. Mitäpä sitä ihminen muuta tarvii.